P
pilkku
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kookosta:Kyllä ylimääräiset antaisin ja niistä pääsisi sitten näppäräsi eroon. Itse ollaan vastavuoroisesti saau toisten vanhoja.
Ihan Oikeasta kerjäämisestä tulee aika vaivautunut olo :/ Meinaan täälä kaupungilla on ainakin yksi mies joka oikeasti elannokseen kerjää tuossa Hämeenkadulla ja ne roposet mitä saa ohikulkijoilta on miehen ainoa elanto![]()
No kadulla kerjäävät on kans eri asia mun mielestä. Olen joskus sellaiselle setä-ihmiselle jonkun lantin antanut.
Mutta ehkäpä olen vain katkeroitunut, kun itse en opiskeluaikoinani saanut ilmaiseksi mitään. Ja mut on kasvatettu tulemaan toimeen omillani, en edes kehtaisi ilmaiseksi pyytää.