Mitä mä oon tehnyt elämälleni...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tylsistynyt vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tylsistynyt vieras

Vieras
Inhoan näitä ikuisia valitusketjuja, koska en yleensä ole sellainen itse.. siis valittaja. Mutta nyt oon jo parin päivän aikana synkeästi miettinyt, että MITÄ MÄ OON TEHNYT ELÄMÄLLENI. Odotan toista lasta enkä ole koskaan ollut mikään lapsirakas. Ikää on 24v. Miksi ihmeessä olen tässä tilanteessa? Mikä on saanut minut kuvittelemaan etta haluan perheen näin nuorena? Olen kotiäiti ja raskaana, niin etten voi mennä enää töihin ennen kuin tämä mahassa oleva vauva on tarpeeksi vanha. Vihaan kotiäidin elämää.. Tämä on varoitus kaikille jotka kuvittelevat haluavansa perheen. Miettikää tarkkaan, ei ole nimittäin mikään pikku juttu!
 
Hei, mä sain toisen lapsen ollessani 23v. En ole koskaan tykännyt vauvoista. Olen karvaa vaille 30 v nyt ja rakastan elämää. Lapset ovat isompia, ihania! Olen opiskellut ja olen kaikkea muuta kuin kotiäiti.
 

Niin monet miettii ja mietin itsekin, että ihana saada perhe.. Mutta en tajunnut vielä niin nuorena (ensimmäistä lasta odottaessa) sitä vastuuta. Tiedän, että kuulostaa tosi typerältä! Ja sellainen kaiketi olenkin kun tähän olen joutunut.

Nimenomaan kauhistuttaa jo se 9kk! Olen ollut nyt monta kk:tta pois töistä ja olen niiiin tylsistynyt siihen ettei mulla ole mitään tavotteita ja tarkoitusta elämässä. Kotiäitiys ei ole pätkääkään mun juttu :/ Miten joku voi olla näin vastuuton ja typerä kuin minä. Ja lapset saavat kärsiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mahiksia on:
Hei, mä sain toisen lapsen ollessani 23v. En ole koskaan tykännyt vauvoista. Olen karvaa vaille 30 v nyt ja rakastan elämää. Lapset ovat isompia, ihania! Olen opiskellut ja olen kaikkea muuta kuin kotiäiti.

Kiitti! Tuo kuulostaa tosi tsemppaavalta. Sillä olen itseänikin psyykannut, että lapset ovat sitten jo aika isoja kun olen 30v ja minulla silti elämä edessä :)

Ja muillekin vielä, teksteistäni saa sellaisen kuvan niinkuin en välittäisi lapsestani ja odottaisin vain, että he kasvaisivat. Asia ei siis todellakaan ole näin, vaan rakastan häntä/heitä sydämestäni, mutta toivoisin toisinaan että olisin saanut heidät kymmenen vuotta myöhemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
lopeta tuo vinkuminen nyt ja kattele minne lähet opiskelemaan vaikka sitten kun vauva on 9kk. tai ala jo heti opiskelemaan vaikka etänä kotoa jotain.

Nimenomaan tämä KOTI on se, joka masentaa. Eli en saa täällä aikaiseksi mitään, saati sitten jotain opiskelua. Haluaisin olla jossain, missä on muutkin ikäiseni. Koulussa, työelämässä, maailmanympärysmatkalla.. Masennun täysin kun ajattelenkin, kuinka sidottu olen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
lopeta tuo vinkuminen nyt ja kattele minne lähet opiskelemaan vaikka sitten kun vauva on 9kk. tai ala jo heti opiskelemaan vaikka etänä kotoa jotain.

Nimenomaan tämä KOTI on se, joka masentaa. Eli en saa täällä aikaiseksi mitään, saati sitten jotain opiskelua. Haluaisin olla jossain, missä on muutkin ikäiseni. Koulussa, työelämässä, maailmanympärysmatkalla.. Masennun täysin kun ajattelenkin, kuinka sidottu olen.

Niin ja haluaisin puhua omanikäisteni kanssa miehistä, meikeistä, farkuista ja pohtia elämää, enkä kuunnella lapsen kiukuttelua.
 
Mä opiskelin. Avoin yliopisto oli sellainen mun mahis iltaisin saada aikuista seuraa ja tuoretta tekemistä. Eikä me lasten kanssa juur koskaan kotona oltu. Onneksi asutaan pk-seudulla ja täällä tekemistä. Mielenosoituksia, vapaaehtoistyötä ja muuta
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
lopeta tuo vinkuminen nyt ja kattele minne lähet opiskelemaan vaikka sitten kun vauva on 9kk. tai ala jo heti opiskelemaan vaikka etänä kotoa jotain.

Nimenomaan tämä KOTI on se, joka masentaa. Eli en saa täällä aikaiseksi mitään, saati sitten jotain opiskelua. Haluaisin olla jossain, missä on muutkin ikäiseni. Koulussa, työelämässä, maailmanympärysmatkalla.. Masennun täysin kun ajattelenkin, kuinka sidottu olen.

Niin ja haluaisin puhua omanikäisteni kanssa miehistä, meikeistä, farkuista ja pohtia elämää, enkä kuunnella lapsen kiukuttelua.

jestas, mikä provo. ite sain esikoiseni 22 veenä, olen sen jälkeen opiskellut ja vaikka mitä, ja joo: matkustellukin, ostanut autoja ja taloja ja kaikkea! lapsia on nyt 4 ja ikinä en oo katunu sitä, että sain esikoisen nuorena ja sain olla kotona miettimässä, miksi alan isona. häpeäisit tai ajattelisit lapsiasi, mimmosen roolimallin näytät heille vinkumalla tolleen.
 
Eikä sun tarviitse olla kotona edes 9 kuukautta... äitiysloma on kolme kuukautta, jonka jälkeen alkaa vanhempainvapaa, jonka voi käyttää kumpi vaan. Olisko sulla ketään samanikäistä, samassa tilanteessa olevaa kaveria? Tai voisko sellaista alkaa oikein etsimään, jos ei vielä ole?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
lopeta tuo vinkuminen nyt ja kattele minne lähet opiskelemaan vaikka sitten kun vauva on 9kk. tai ala jo heti opiskelemaan vaikka etänä kotoa jotain.

Nimenomaan tämä KOTI on se, joka masentaa. Eli en saa täällä aikaiseksi mitään, saati sitten jotain opiskelua. Haluaisin olla jossain, missä on muutkin ikäiseni. Koulussa, työelämässä, maailmanympärysmatkalla.. Masennun täysin kun ajattelenkin, kuinka sidottu olen.

Niin ja haluaisin puhua omanikäisteni kanssa miehistä, meikeistä, farkuista ja pohtia elämää, enkä kuunnella lapsen kiukuttelua.

jestas, mikä provo. ite sain esikoiseni 22 veenä, olen sen jälkeen opiskellut ja vaikka mitä, ja joo: matkustellukin, ostanut autoja ja taloja ja kaikkea! lapsia on nyt 4 ja ikinä en oo katunu sitä, että sain esikoisen nuorena ja sain olla kotona miettimässä, miksi alan isona. häpeäisit tai ajattelisit lapsiasi, mimmosen roolimallin näytät heille vinkumalla tolleen.

Matkustellut? Lasten kanssa mekin olemme matkustellut, mutta huudan elämysmatkailun perään.. Ja lapsiani en todellakaan jätä esim. kuukaudeksi kenellekään. Jos et itse ole katunut, tarkoittaako se sitä että kukaan muu ei saa katua/ sanoa ääneen? Et voisi enää syvemmäs minua painaa ja enempää masentaa. Ok, pidän tästä lähtien turpani kiinni enkä avaudu tästä edes teille. Olen hiljaa niinkuin joku psykopaatti ja kätken tunteeni syvälle sisääni ja toivon ettei ne purkaudu joku päivä kaikki kerralla ulos. Hyvää päivänjatkoa vaan kaikille. Meen tästä tiskaan, pyykkään ja leikkiin lapsen kanssa. IHANAAA!
 
Mies voi käyttää vanhempainvapaan ja olla lasten kanssa kotona. Sinähän voit palata töihin sitten. Lasten kanssa voi mennä ja touhuta, käydä uimassa, shoppailemassa, matkustella (vaikka maailman ympäri, harrastaa jne. Ei elämä lapsiin lopu vaikka siltä välillä tuntuukin. Maillä ei ole lähellä tukiverkkoa ja siksi välillä tuntuu, että kaikki kaatuu päälle ja olen sidottu kotiin ja töihini. Minulle töihin palaaminen oli helpotus ja nyt minulla on omaakin elämää, harrastan jne. Me vietetään paljon aikaa perheenä ja miehen kanssa otetaan lapset mukaan joka paikkaan (otettiin jo vauvana ) koska tosiaan tukiverkostoa ei juuri ole. Ollaan ajateltu, että ei lapset rajoita menemistä, vaan pitää mennä lasten kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
lopeta tuo vinkuminen nyt ja kattele minne lähet opiskelemaan vaikka sitten kun vauva on 9kk. tai ala jo heti opiskelemaan vaikka etänä kotoa jotain.

Nimenomaan tämä KOTI on se, joka masentaa. Eli en saa täällä aikaiseksi mitään, saati sitten jotain opiskelua. Haluaisin olla jossain, missä on muutkin ikäiseni. Koulussa, työelämässä, maailmanympärysmatkalla.. Masennun täysin kun ajattelenkin, kuinka sidottu olen.

Niin ja haluaisin puhua omanikäisteni kanssa miehistä, meikeistä, farkuista ja pohtia elämää, enkä kuunnella lapsen kiukuttelua.

jestas, mikä provo. ite sain esikoiseni 22 veenä, olen sen jälkeen opiskellut ja vaikka mitä, ja joo: matkustellukin, ostanut autoja ja taloja ja kaikkea! lapsia on nyt 4 ja ikinä en oo katunu sitä, että sain esikoisen nuorena ja sain olla kotona miettimässä, miksi alan isona. häpeäisit tai ajattelisit lapsiasi, mimmosen roolimallin näytät heille vinkumalla tolleen.

Matkustellut? Lasten kanssa mekin olemme matkustellut, mutta huudan elämysmatkailun perään.. Ja lapsiani en todellakaan jätä esim. kuukaudeksi kenellekään. Jos et itse ole katunut, tarkoittaako se sitä että kukaan muu ei saa katua/ sanoa ääneen? Et voisi enää syvemmäs minua painaa ja enempää masentaa. Ok, pidän tästä lähtien turpani kiinni enkä avaudu tästä edes teille. Olen hiljaa niinkuin joku psykopaatti ja kätken tunteeni syvälle sisääni ja toivon ettei ne purkaudu joku päivä kaikki kerralla ulos. Hyvää päivänjatkoa vaan kaikille. Meen tästä tiskaan, pyykkään ja leikkiin lapsen kanssa. IHANAAA!

Kyllä elämysmatkoja voi tehdä lasten kanssa (tosin ei kauhean piniä voi lapset olla ) mutta sitten kouluikäisinä. Minä tiedän perheitä joissa lähdetään yhdessä reppumatkalle ja kehuvat kovasti miten se yhdistää. Vaeltamassa voi käydä jne.
 
Mä sain ekan ja toistaseksi ainoan lapseni 24 vuotiaana. En kadu lasta millään tavoin, mutta toisaalta, nyt 28 vuotiaana, mietin että mikä kiire sillon oli? Olisin ihan hyvin voinut vielä nuorena, lapsettomana tehdä vaikka mitä ja nyt vasta sen lapsen tehdä :) Sillon kai kuvittelin et olen ikäloppu tässä iässä vaikka todellakin tunnen itseni silti nuoreksi :D Tulin sillon heti kun lapsi oli 1v eli 25 vuotiaana raskaaksi vahingosssa. Tein abortin koska tiesin että siitä olisi kärsinyt koko perhe jos siihen tilanteeseen olisin toisen lapsen saanut. Eihän tätä saa tunnustaa, mutta en ole katunut. Päin vastoin, huoksen helpotuksesta kun elämä on nyt niin helppoa ja sain käytyä koulun loppuun ja oltua työelämässä. Lapsi on päässyt aina mummolaan kun ollaan haluttu ja yhden kanssa on ollut paljon helpompaa matkustella ;) Jos meille vielä joskus tulee lapsia, niin niitä aletaan miettiä vasta parin vuoden päästä.
 
Onko sulla ystäviä joilla on lapsia? onko teidän lähellä jotakin perhekerhoa johon voisit mennä? tiedän tunteen kunn on todella tylsää ja tuntuu että seinät kaatuu päälle...olen itse ollut nyt 7kk kotona vaavin kanssa joka oli ja on odotettu mutta ei tämä kotiäidin elämä mitään herkkua aina ole :/ jos itsellani ei olisi muutamaa kaveria joiden kanssa olen tekemisissä niin tulisin varmastihulluksi :0
 
Mä olin 23 kun esikoinen syntyi. Olin 9 kk kotiäitinä, mutta päätin jatkaa vielä kotihoidontuella. Perustin oman yrityksen ja pyöritin verkkokauppaa kotoa käsin - lastentarvikkeita pääasiassa. Poika oli 1v10kk kun palasin työelämään vanhaan työpaikkaani. Ehdin olla vuoden päivät töissä kun jäin toiselle äitiyslomalle, 25-vuotiaana. Olen nyt 28-vuotias, 2 lapsen äiti ja minulla on ollut oma yritys melko päivälleen 4 vuotta, olen suorittanut yrittäjän ammattitutkinnon kotiäitiyden ja yrittämisen ohella - ensin vauva mahassa ja sitten kantoliinassa mukana luennoilla. Olen tehnyt keikkatöitä entiselle työpaikalle ja varamiespalvelun kautta ja edelleen toimin yrittäjänä - lopetin lastentarvikepuolen viime syksynä ja nyt minulla on mausteverkkokauppa ja toimin Kotigastronomi-tuotteiden itsenäisenä jälleenmyyjänä sekä tiiminjohtajana.

Mikään ei estä sinuakaan tekemään jotain muuta samalla kun olet kotiäitinä. Hyväntekeväisyyttä, opiskelua, yrittämistä, keikkatöitä... mitä vaan!
 

Yhteistyössä