Mitä jos pomo vastustaa isyys- ja vanhempainlomaa?

maximillianna

Aktiivinen jäsen
18.11.2006
2 533
0
36
Homman piti olla selvä. Miehen pomo lupas, että sinä päivänä kun tytöt syntyy tai on leikkauspäivä alkaa isyysloma. Ja sen jälkeen jatkaa 60arkipäivää vanhempainraha kautta, joka saadaan toisesta kaksosesta "bonuksena". Kaikki tämä oli sovittu suullisesti.
Tänään pomo oli sanonut, että ymmärtää isyysloman, muttei vanhempainlomaa. Että vanhempainlomalle pääsyyn vaikuttaa työtilanne, onko töitä paljon vai vähän.
Vertasi omaan tuttava perheeseen jossa isä, äiti ja 8 lasta 10 vuoden sisään tehtynä, ettei senkään perheen isä mitään vanhempainlomia ole pitänyt.

Kuinka paljon pitää pomolta kysyä "lupaa" vanhempainloman pitoon, lain mukaan?
 
Pomo ei voi määrätä vanhempainvapaasta tai isyyslomasta. Hoitovapaasta voi käsittääkseni jossain tapauksessa, viisaammat tietää tästä. Miehes ilmottaa vaan viimeistään kaks kuukautta aikasemmin että näin on näreet ja pomon on vaan hyväksyttävä se.
 
Siis käsittääkseni vanhempainvapaaseen on Suomessa kaikilla oikeus, ei työnantaja voi sitä kieltää. Eri asia on sitten miten asian saa sovittua niin, että töihin on myös mukava palata vapaan pitämisen jälkeen. Uskon kyllä että yhä on sellaisia vanhoillisia työpaikkoja, missä isien vapaita ei katsota hyvällä.
 
pari kuukautta ennen vapaan pitämistä pitää ilmoittaa, mutta lupaa ei tarvi kysellä. ja aika harva tietää synnytyspäivämäärän tismalleen, mutta lasketun ajan tieto riittää. ja se on ihan yks hailee mitä muut tekee siinä firmassa. jokaisella perheellä on oikeus noihin vapaisiin aj se on perheen omaa tyhmyyttä jos jättää ne käyttämättä. (ehkä 10 hlön perheessä on ollut tärkeämpää saada tarpeeksi rahaa ruoan ostoon)
 
Kyllä siihen on ihan oikeus miehelläsi, ei siinä pomon mielipiteet vaikuta. Tai firman työtilanteet, tai mitkään muutkaan.
Ymmärrän tietty, että ikävä miehelle lähteä lomalle "paskan maku suussa" mutta mun mielestä olis ihan hyvä, että ihmiset äänestäis jaloillaan tässä asiassa: ihan tarpeeks oletetaan työn olevan koko elämä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maximillianna:
Pitääkö ilmoittaminen työnantajalle tehdä kirjallisena vai riittääkö suullinen?

Teidän tapauksessa tekisin kirjallisen ja etkö ole saanut ne paperit jotka tulee kelaankin, vein ne näki ne päivät siitä hyvin. Otin kopion kelan sivuilta pankkitunnuksilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja maximillianna:
Pitääkö ilmoittaminen työnantajalle tehdä kirjallisena vai riittääkö suullinen?

Jos pomo on noin paska niin tekisin kirjallisena. Ihan varmuuden vuoksi, ettei tule ongelmia.

Itse en todellakaan tekisi kirjallisena, sillä se otetaan vittuiluna. Sulinen riittää ihan hyvin. Ei sille minkään mahda kuitenkaan. Lomille vaan lompsista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja b.j:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja maximillianna:
Pitääkö ilmoittaminen työnantajalle tehdä kirjallisena vai riittääkö suullinen?

Jos pomo on noin paska niin tekisin kirjallisena. Ihan varmuuden vuoksi, ettei tule ongelmia.

Itse en todellakaan tekisi kirjallisena, sillä se otetaan vittuiluna. Sulinen riittää ihan hyvin. Ei sille minkään mahda kuitenkaan. Lomille vaan lompsista.

Tuntuu pomokin vittuilevan ihan riittävästi. Mitä jos se alkaakin väittää ettei mitään ole ilmoitettu, eikä varsinkaan riittävän aikaiseen? Milläs sen todistat? KIrjalliseksi ilmoitukseksi riittää esim sähköposti "Tarkistin vanhempainvapaan ajankohdan jonka olen pois töistä ja se ovat XX.XX-XX.XX". Kun sen tallettaa lähetettyihin niin on kirjallista todistetta. Eikä tarvitse vittuilla.
 

Yhteistyössä