Mitä ihmettä teen tälle elämälle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "yksinäinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

"yksinäinen"

Vieras
Pakko purkaa tunteitaan jotakin kautta ja kysyä muiden mielipiteitä onko tässä enää mitään järkeä...

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 14 vuotta ja kolme yhteistä alle kouluikäistä lasta. Mieheni sanoo omaavansa ennätyksen "ei toivottujen"-lasten määrässä - luuli halunneensa lapsia mutta on tullut toisiin ajatuksiin. Jokaisen kohdalla ollut kyllä lasta haluamassa, mutta mieli muuttunut raskauden aikana. Synnytyksessä mukana ollessaan sanonut aina, että toivottavasti tänne ei enää uudestaan tarvitse tulla. Joten yhdestäkään lapsesta en ole saanut olla oikeasti onnellinen vaan syyllisyyttä kantanut jo raskauden aikana.

Olen jäänyt kotiin hoitamaan lapsia ja auttamaan miehen yrityksessä. Kotihommat ja lapset hoidan aina yksin, mies tekee töitä ja harrastaa. Minulta on kaikki kulkeminen ja harrastaminen "kielletty", lähinnä tämä tapahtuu niin että heti tulee kysymys että eikö muka ole muuta tärkeämpää tekemistä kotona ja yrityksessä.

Lasten kanssa täytyy yrittää olla mahdollisimman huomaamaton silloin kun mies on kotona. Hänen täytyy saada rauhassa katsoa televisiota, olla netissä, tehdä veikkauksia jne. Ja kaikki tehdään niinkuin hän sanoo - muiden on vain tyytyminen päätöksiin. Jos kyseenalaistan hänen sanomisiaan, tulee hirveä riita - minä kun en vain ymmärrä näitä asioita kuinka nämä kuuluu hoitaa..

Olen ihan lopussa. Ystävät kaikonneet vuosien aikana, kun meille ei ole saanut tulla kylään sillä mies ei ole sitä hyväksynyt.. enkä minä ole saanut kulkea turhanpäiten ystävieni luona. Vanhempiani ei meidän auttaminen kiinnosta, on muita kiireitä - eikä mieskään kyllä heitä tänne hyväksy. Nyt ei ole enää edes puhelinta, kun se hajosi jokin aika sitten enkä uutta saa koska ennenkin on ilman puhelinta ihmiset pärjänneet..

Ja kaikesta huolimatta rakastan miestäni - haluaisin hänen kanssaan elää, mutta miten ihmeessä jaksan itse? Miten saan itseni pysymään kasassa ja kestämään tämän yksinäisyyden ja jatkuvan nujertamisen? Mieheni on varmasti oikeassa siinä, ettei minulla vain riitä kapasiteetti asioiden hoitamiseen ja asioista päättämiseen - siksi saan olla onnellinen että on edes katto pään päällä. Kaikki omaisuushan on tietysti miehen.. Olen yrittänyt muuttua mieheni mieleiseksi, mutta ei vaan kelpaa vaikka kaiken yritän tehdä niinkuin hän haluaa. Mitä voisin vielä lisää tehdä?

Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista
 
miten jumalauta olet voinut päästää tilanteen tuollaiseksi? ja vielä "rakastaa" tuollaista hirviötä?
sulla on asiat umpisolmussa ja sairas parisuhde, en näe tuosta muuta ulospääsyä, kuin ero ja lähtö omaan, tosin rahattomaan elämään. miehesi on jokatapauksessa sairas, joten tilanne tuosta menlko varmasti vain pahenee.
 
Järjellä tiedän, että pitäisi lähteä - mutta rakastan miestäni. Ja toinen asia miten käytännössä onnistuu lähteä, jättää yhdessä rakennettu yritys (oma työpaikka..) ja koti. Kaikki säästöni menneet tähän, joten sitäkään takaporttia ei ole... Haluaisin saada tämän onnistumaan! Yksin vaan ei meinaa millään jaksaa =(
 
Tiedän miehelläni olleen rankan lapsuuden ja taustalla paljon käsittelemättömiä asioita.. ja saisi varmasti apua terapiasta tms. jos vain sellaiseen suostuisi menemään. Hän ei ole mikään hirviö - päinvastoin hän on vuosikaudet huolehtinut vanhempiensa yrityksestä ja pienemmistä sisaruksistaan, kun siellä asiat olleet pahasti pielessä. Sitä taustaa vasten ymmärrän sen, että haluaa vihdoin päättää omasta elämästään.. on vain mennyt vähän pitkälle tämä
 
Huh,missä tilanteessa joudut elämään. Toivon todellakin että alat ajattelemaan mitä sinä haluat ja mihin sinulla on oikeus! Sinulla on oikeus saada hetki lapsivapaata, käveylenkki 1xvko tms. Aloita pienistä askelista, äläkä usko syyllistämistä,älä suostu syyllistymään. Lapset ovat teidän yhteiset ja osa vastuusta on myös miehesi kannettava.
Toivon myös että haet rohkeasti keskusteluapua itsellesi!

Voimahaleja sinulle!
 
Miksi suostut tuollaiseen kohteluun? Laita ehdoksi jäämisellesi pariterapia, pääsette ulkopuolisen kanssa helpommin alkuun asioiden järjestämisessä tasapuolisemmaksi teille molemmille.
 
Sanattomaksi vetää minutkin. Nyt olet selkeästi täysin alistettu. Kuvauksesi perusteella miehesi kohtelee sinua täysin epänormaalisti ja tasapainottomasti. Vaikka narsisti on nykyisin muotisanaa jonka käyttämistä vältän niin tämä on oiva kirjoitus sellaisesta ihmisestä.

Mollataan toista, eristetään ystävistä, alistetaan kaikin tavoin saamalla ihminen tuntemaan olevansa se väärässä oleva. Et voi koskaan olla miehellesi riittävä koska miehesi elämäntehtävä on saada sinut pidettyä alistettuna. Hän ei rakasta koska hän ei kykene siihen. Tätä on elämä narsistin puolisona.

Mitä sinä rakastat miehessäsi? Sitä voisit pohtia. Ja pohdi samalla miten hän osoittaa sinulle sitä sinun kuvittelemaasi vastarakkautta.

Mutta se suurin kysymys joka sinun pitää esittää itsellesi vanhempana ja äitini on se millaisen kodin ja millaisen mallin annat lapsillesi. Jos et itseäsi pidä arvossa niin pidä edes lapsiasi. Anna heille onnellinen koti ja LÄMPÖINEN, RAKASTAVA koti. Miksi haluat tuhota myös heidän itsetuntonsa pitämällä heitä kodissa jossa on ihminen joka ei heitä siellä halua näkyvän. Tämä on se kohta jossa sinun oikeasti pitää herätä näkemään epäterve parisuhteesi.

Vaikka kaikki omaisuus olisikin miehen niin nykylakien mukaan avioliiton myötä et puille paljaille jää joten peruste että "katto on pään päällä" ei ole enää riittävä.

Mitä tapahtuu jos otat parisuhteen tilan puheeksi. Mitä tapahtuu jos "kapinoit" miestäsi vastaan?
Saatko vain halveksuntaa takaisin ja kertomusta siitä kuinka sinä olet tyhmä. Jos näin on , juokse ja lujaa.

Ota yhteyttä kunnan asuntotoimistoon ja unohda ne miehesi ehkä esittämät uhkaukset ettet lapsia saa mukaasi. Hänhän ei halua heitä joten tämä on vain se usein käytetty uhkaus.
 
Onko sinulla koulutusta ja sen tuomaa turvaa? Jos ei niin äkkiä hakupaperit johonkin kouluun, yhteishaku alkaa reilun viikon kuluttua, asunnon hakuun ja sosiaalitoimiston juttusille ja heti. Aivan järkyttävää elämää tuollainen.
 
Säälin kyllä kaikkein eniten lapsia, koska sinä ap olet aikuinen, ja pystyt kyllä tarvittaessa muuttamaan tilanteen. Etkö uskalla olla ilman miestä, vai mitä pelkäät? Kyllä asiat järjestyy, kun rupeaa vaan toimimaan.

Ei kaikilla muillakaan ole välttämättä turvaverkkoja, mutta pakko on vaan rämpiä eteenpäin
 
Voin sanoa,että luulet vain rakastavasi miestäsi,koska olet jo niin tottunut häneen ja etedes uskalla vastustaa häntä.Lapset tietään enemmän ,kuin luuletkaan..aistii äidin surullisuuden..
Lapsillekkin olisi parempi,kun äiti olisi onnellinen.
Lähtö-ajattelu varmasti pelottaa,mutta tiedän kokemuksesta se kannattaa!!!
nimimerkillä..saman kokenut..
 
Mies tarvitsee itselleen palvelijan ja sinä olet vain se; on ruokaa, siivottu ja seksiäkin tulee kunhan haluaa ja ilmaista työvoimaa firmassa. Lapset on este ja turhanpäiväisiä.
 

Yhteistyössä