Mitä ajattelet tälläisestä ystävästä?

["vieras"]

joka "vähättelee" kaikkea sanomaasi eikä usko kykyihisi, kuvittelee sinun valehtelevan pienistäkin asioista jne.
Esim. jos kerrot painonpudotussuunnitelmastasi, hän kertoo tietäväisenä typerä virne kasvoillaan että se vaatii töitä ja ehkä ei kannata noin paljoa pudottaa ym.
Jos kerrot minne olet hakenut opiskelemaan tai mitä alaa haluaisit opiskella, hän saattaa naureskella ja suositella jotain "helpompaa".
Jos kerrot urheilleesi viime ajat paljon ja kerrot paljonko olet liikkunut, hän virnuilee eikä ota tätä tosissaan, oletus on se että valehtelet.
Jos kerrot ristiriitatilanteesta jonkun toisen ihmisen kanssa, hän on poikkeuksetta tämän toisen puolella ja olettaa sinun olevan väärässä/ylireagoineen AINA.
Jos kerrot jostain ongelmasta esim. ettet tiedä miten asunto aina menee niin nopeasti sekaiseksi pienten lasten kanssa, kun vasta pari päivää sitten tehtiin viikkosiivous, hän ei USKO että olet siivonnut ja virnuilee.

Siis mitä ihmettä?
Ei ystäväni mielestäni aina ole ollut tuollainen tai sitten en ole vain huomannut mutta lähes poikkeuksetta hänen seurassaan tulee aina paha mieli ja sellainen olo, että hän pitää itseään minua ylempänä eikä ota tosissaan tai usko mitään mitä sanon.
Tuo naureskelu ja virnuilu asialle kuin asialle on jotain ihan älytöntä..
Hän tietää AINA minua paremmin miten asiat ovat tai miten niiden kuuluisi mennä ja jakaa automaattisesti nämä aina oikeat mielipiteensä asiaan kuin asiaan.
Hän aivankuin sivuuttaa minun mielipiteeni ja tunteeni ja kertoo sen miten "asiat oikeasti ovat"(hänen mielestään siis), aivan kuin ilmoitusluontoisesti absoluuttisena faktana.
Mistä ihmeestä tuollainen voi johtua?
Kertooko enemmän vain ystävän omista ongelmista?
En keksi mitään loogista selitystä tälle..

 

["vieras"]

Mulla on hieman erilainen määrittely ystävästä. Kyseinen henkilö ei täytä sitä. En haluaisi edes tuttavaksi tuollaista.

 

[pöööps]

Todennäköisesti ystäväsi on aina ollut samanlainen ja huomaat sen vasta nyt. Ihan normaalia! Monta vuotta voi mennä ihan hyvin keskenään ja sitten pienikin muutos voi tönäistä näkemään uusia asioita toisessa. Joten joudut tekemään vaikeita päätöksiä ollako tekemissä vaiko ei olla.

Kaiken tietäviä on enemmän liikkeellä kuin uskoiskaan. Siihen joko tottuu ja antaa mennä toisesta korvasta ulos tai sitten vaan alatte erkanemaan toisistanne. Varmaa on, ettei kukaan kestä vähättelyä pitkän päälle.

 

["vieras"]

Jotenkin häiriintyneeltä kuulostaa tuo ystäväsi, olen törmännyt samanlaisiin ihmisiin enkä kertakaikkiaan jaksa heidän seurassaan olla..

 

["vieras"]

Eihän tuo mitään ystävyyttä ole. "Ystävälläsi" on jotenkin paha olla itsensä kanssa ja purkaa sitä sinuun tms. häikkää. En itse viettäisi aikaani tuollaisen ihmisen kanssa. Kuten itse kirjoitit, sinulle tulee paha mieli aina kun olet hänen kanssaan ollut tekemisissä.

 

["vieras"]

Niin no olen ehkä katsellut tilannetta liian pitkään ajattelemalla että kuvittelen kaiken vähättelyn koska itsetuntoni ei ole ollut kohdillaan ja että vika on vain minussa.
Mutta kun se on vaan toistunut ja jatkunut ja jatkunut eikä muiden kanssa tälläistä ole..
Hän kuitenkin haluaa pitää yhteyttä ja nähdä sillointällöin jne. eikä selvästikään nää käytöksessään mitään väärää.
Tiedän kyllä hänellä itsellä olleen jos jonkilaista ongelmaa, joten mietin että projisoiko hän jollakin tapaa noita ongelmiaan tai omia ajatuksiaan tai käytösmallejaan minuun.
Hän on muutenkin hyvin "alistava", päättää minne mennään mitä tehdään ja kauanko, on kotonani kuin kotonansa ja saattaa päättää tehdä lapseni kanssa jotain/lähteä jonnekkin ja jättää minut kotiin.
Jakaa yksinkertaisia lastenhoitovinkkejä jotka varmasti ovat itsestäänselvyyksiä jokaiselle normaalille vanhemmalle ja selittää aivan kuten "vajaaälyiselle", hänellä itsellään ei lasta ole.

 

[Samanlainen äiti]

Kuulostaa täsmälleen äidiltäni... Vinkkinä, älä turhaan kiusaa itseäsi, pikkuhiljaa moinen käytös syö sinua sisältäpäin ja alat sisäistää noita ilkeitä ajatusmalleja itsekin.

 

["vieras"]

Ei olisi mun ystäväni. Ystävissä on se hyvä puoli, että ne saa valita vapaaehtoisesti. Ystävinä ei tarvitse pitää mitään kuspäitä.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28198392]Niin no olen ehkä katsellut tilannetta liian pitkään ajattelemalla että kuvittelen kaiken vähättelyn koska itsetuntoni ei ole ollut kohdillaan ja että vika on vain minussa.
Mutta kun se on vaan toistunut ja jatkunut ja jatkunut eikä muiden kanssa tälläistä ole..
Hän kuitenkin haluaa pitää yhteyttä ja nähdä sillointällöin jne. eikä selvästikään nää käytöksessään mitään väärää.
Tiedän kyllä hänellä itsellä olleen jos jonkilaista ongelmaa, joten mietin että projisoiko hän jollakin tapaa noita ongelmiaan tai omia ajatuksiaan tai käytösmallejaan minuun.
Hän on muutenkin hyvin "alistava", päättää minne mennään mitä tehdään ja kauanko, on kotonani kuin kotonansa ja saattaa päättää tehdä lapseni kanssa jotain/lähteä jonnekkin ja jättää minut kotiin.
Jakaa yksinkertaisia lastenhoitovinkkejä jotka varmasti ovat itsestäänselvyyksiä jokaiselle normaalille vanhemmalle ja selittää aivan kuten "vajaaälyiselle", hänellä itsellään ei lasta ole.[/QUOTE]


Hyvänen aika, kuulostaa ihan kamalalta ihmiseltä! Ei sinun tarvitse tuollaista sietää, koska usko pois, suurin osa tuntemistani ihmisistä ei tuollaiseen käytökseen alistuisi. Sinulla itselläsi on pahoja itsetunto-ongelmia tms., koska kukaan normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen ei suostuisi tuolla tavalla toisen "kynnysmatoksi".

 

["vieras ap"]

Jotenkin kai tuota on ollut niin vaikea nähdä realistisesti, koska hän tekee ilkeilynsäkin ja alistavan "neuvomisensa" hymy kasvoilla ja mahdollisimman herttaisesti.
Hänen käytöksensä ei ole suoraviivaista vaan todella outoa,päällepäin vaikuttaa oikein mukavalta ja sympaattiselta,ymmärtäväiseltä ihmiseltä joka tekee paljon hyväntekeväisyyttä ym.
Sitten taas osaa olla todella tuomitseva ja mustavalkoinen vaikka julkinen persoonansa kaikkea muutakuin tätä.
Siis jotenkin tuota käytöstä on vaikea uskoa hänestä ja siksi olen syyttänyt itseäni kauan.
Hänen seurassaan muutun aina ns.alempiarvoiseksi ja epävarmaksi, hän ei edes kuule 50% asioista joita yritän sanoa tai korkeintaan vastaa sanomalla "mmh" ja alkaa selittää omia asioitaan tai puhuu vain lapseni kanssa ja ignooraa sanomiseni, kuin en olisikaan paikalla.
Jos kerron mielipiteitäni jostain, hän kertoo POIKKEUKSETTA eriävän näkemyksensä tai sitten ei vastaa mitään.
Saan selittää vaikka 15 min. putkeen ilman mitään vastakommenttia jonka jälkeen hän tyynesti siirtyy ihan muuhun aiheeseen.

 

[Tír na nÓg]

En lukisi ystävien piiriin enkä vaivautuisi viettämään aikaa tuollaisen kanssa. Nuo ihmiset vain suorastaan imevät kaiken energian ja tarmokkuuden muista. Latistavat ja tallovat lattialautojen väliin pohjavillojen sekaan homehtumaan saamattomuuteen.

Mun äiti oli ja on hieman tuollainen. Aikanaan hän kertoi jo suoraan minulle mihin musta ei ole. No on kyllä ollut moninverroin. Toivottavasti hän ei kuvittele että tuo oli keino haastaa minut tarttumaan toimeen. Tai jos olen siivonnut, hän kävelee silti siivouskomerolle ja alkaa itse moppaamaan kun ei kestä olla. Ja kun valittaa että aina joutuu työorjaksi niin viimeksi tuli kyllä vittuiltua takas että teen kaikkeni jotta hällä ois kotoisaa olla, hän kun on omimmillaan mopin jatkeena.

 

["vieras ap"]

Kuulostaa täsmälleen äidiltäni... Vinkkinä, älä turhaan kiusaa itseäsi, pikkuhiljaa moinen käytös syö sinua sisältäpäin ja alat sisäistää noita ilkeitä ajatusmalleja itsekin.

Olen huomannut äidissäni itseasiassa samoja piirteitä kuin tuossa "ystävässäni" ja olenkin miettinyt, että toistuuko tässä se sama vanha kaava.
Nään hänessä äitiäni todella paljon ja itseasiassa olen yrittänyt katkaista välit useaan kertaan, mutta hän pitää sitkeästi yhteyttä ÄITIINI tai mieheeni ja lapsuudenperheeseeni joiden painostuksesta olen aina palannut hänen "ystäväkseen".
Ja ihan aikuisia olemme kaikki mutta tunteneet toisemme tämän "ystävän" kanssa lapsuudesta.
Hän on lapseni kummi joten kokonaan välejä en voi katkaista nykyään..

 

["vieras ap"]

Olen miettinyt sitäkin voisiko tuolla olla jotain sosiaalista kyvyttömyytta ettei TAJUA käytöksensä outoutta vai voisiko olla jopa pers.häiriö tms.
En tiedä.
Toisaalta hänellä on paljon ystäviä, mutta kaikki kyllä jollain tapaa erikoisia ja yleensä itseään nuorempia(ei sillä että se automaattisesti mitään tarkottaisi)..
Huh kun tuntuu hyvältä avautua, vaikka vähän morkkis tuleekin.

 

["vieras"]

Tunne yhden tuollaisen ihmisen, taustalla koulukiusaamista ja siitä johtuen nykyään erittäin huono itsetunto. Tosin tällä tuntemallani tyypillä vmäisyys on satunnaisempaa sorttia, joskus erittäin mukava ihminen, jolle haluaisin olla ihan ystävä, koska hänellä ei niitä oikein ole.
Ap:n kaveriin katkaisisin välit.

 

[Samanlainen äiti]

Jep, eli pidät ystäväsi käytöstä normaalina, koska olet sellaiseen tottunut äitisi taholta. Ja selittelet ystäväsi käytöstä, koska samalla lailla todennäköisesti olet lapsesta alkaen selitellyt äitisi käytöstä ja etsinyt vikaa mieluummin itsestäsi - lapsellehan on täysin mahdoton ajatus että äiti olisi "paha", joten hän sisäistää pahan itseensä.

Kuulostaa siltä että koko lapsuudenperheesi on kieroon kasvanut. Nyt olet kuitenkin aikuinen. SINÄ määräät keneen olet yhteydessä. Myöskään kummius ei ole mikään syy - mitä luulet millainen vaikutus tuolla ihmisellä on lapseesi? Lapsiraukkahan joutuu saman paskan kohteeksi mitä sinä olet sietänyt äidiltäsi JA tuolta ystävältä. Älä anna lapsesi tunnevammautua tai hän jatkaa samaa kehää mitä sinä!

Sanon tämän siis ihan ystävyydellä: mieti hyvin vakavasti ketä haluat pitää elämässäsi, ja kellä on siihen positiivinen vaikutus. Karsi pois ne ihmiset, jotka ovat negatiivisia. Kuten sanoin olet nyt aikuinen, ja SINÄ olet vastuussa SINUSTA. Olet itsellesi sen velkaa että pidät itsestäsi huolen! Älä anna enää kohdella itseäsi huonosti, äläkä etenkään anna kenenkään kohdella lastasi huonosti!

Ps: googleta "narsistinen persoonallisuushäiriö" ja lueskele etenkin miten se ilmenee äidillä ja mitä se tekee lapselle. Kuulostaa siltä että olette oikein oppikirjaesimerkki...

 

["vieras ap"]

Jep, eli pidät ystäväsi käytöstä normaalina, koska olet sellaiseen tottunut äitisi taholta. Ja selittelet ystäväsi käytöstä, koska samalla lailla todennäköisesti olet lapsesta alkaen selitellyt äitisi käytöstä ja etsinyt vikaa mieluummin itsestäsi - lapsellehan on täysin mahdoton ajatus että äiti olisi "paha", joten hän sisäistää pahan itseensä.

Kuulostaa siltä että koko lapsuudenperheesi on kieroon kasvanut. Nyt olet kuitenkin aikuinen. SINÄ määräät keneen olet yhteydessä. Myöskään kummius ei ole mikään syy - mitä luulet millainen vaikutus tuolla ihmisellä on lapseesi? Lapsiraukkahan joutuu saman paskan kohteeksi mitä sinä olet sietänyt äidiltäsi JA tuolta ystävältä. Älä anna lapsesi tunnevammautua tai hän jatkaa samaa kehää mitä sinä!

Sanon tämän siis ihan ystävyydellä: mieti hyvin vakavasti ketä haluat pitää elämässäsi, ja kellä on siihen positiivinen vaikutus. Karsi pois ne ihmiset, jotka ovat negatiivisia. Kuten sanoin olet nyt aikuinen, ja SINÄ olet vastuussa SINUSTA. Olet itsellesi sen velkaa että pidät itsestäsi huolen! Älä anna enää kohdella itseäsi huonosti, äläkä etenkään anna kenenkään kohdella lastasi huonosti!

Ps: googleta "narsistinen persoonallisuushäiriö" ja lueskele etenkin miten se ilmenee äidillä ja mitä se tekee lapselle. Kuulostaa siltä että olette oikein oppikirjaesimerkki...

Apua, kiitos tästä.
Älytöntä miten paljon ilmeisesti voi lukea rivien välistä tai nähdä..
Oli ihan tarpeellinen herätys, olen nimittäin miettinyt tuota nars.pers.häiriön mahdollisuutta äitini kohdalla, mutta aina palannut siihen "mutta onhan hän mukavakin välillä ja hyväntahtoinen ja onhan hänessä hyviäkin puolia ja olenpa nyt kamala,sairas ja paha lapsi kun tälläisiä kehtaan edes miettiä,minussahan se vika on".
Ja tästä aivankuin todisteena olen käyttänyt sitä että olen ollut mielenterveyspalveluiden asiakas masennuksen ym.(juontuvat lapsuudesta ja nuoruudesta) joten minussahan sen vian TÄYTYY olla kun hullukin olen.

 

[Samanlainen äiti]

Sitä kun on itse elänyt samanlaista elämää niin hyvin tunnistaa nuo asiat...

Jos lueskelet niitä narsismikuvauksia, niin tulet huomaamaan että suurin osa kys. persoonallisuushäiriöistä nimenomaan ON myös mukavaksi jne tulkittava. Mutta kun mietit tarkemmin niitä mikä hänessä on mukavaa, milloin ja kenelle se ilmenee jne niin ehkä huomaat ettei asia olekaan niin... N-ihmisillehän pinta ja julkisuuskuva on yleensä hyvin tärkeä (eli muiden läsnäollessa voidaan olla tosi mukavia), jotkut ihmiset suosikkeja (heille ollaan tosi mukavia), ja lisäksi tekoja käytetään manipulointiin (ts. ollaan mukavia kun siitä lasketaan hyödyttävän jotenkin).

Ja tottaKAI sinä mietit että vika on sinussa, sinuthan on koulutettu siihen koko elämäsi! Siksi juuri sinun pitäisi alkaa kouluttamaan itseäsi uudelleen ja oppia pois noista vääristä ajatusmalleista ja reaktioista, tai ainakin tunnistaa ne. Tyyliin "tunnen itseni syylliseksi, mutta se johtuu siitä että xxx joten välttämättä tunne ei kerrokaan totuutta siitä kuka on syyllinen".

Oletko saanut ikinä terapiaa, ja/tai voisitko hakeutua uudelleen? Se voisi olla hyvin tarpeellista. Suosittelen lisäksi asiaan perehetymistä lukemalla, itselläni todella valaisevia ovat olleet esim.
karyl mcbride: enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä
martti paloheino: Kotivammaisuuden synty

Suosittelen myös tätä blogia, siellä on paljon hyvää asiaa:
http://narskulandia.blogspot.fi/2012/09/narsistisen-aidin-piirteet-8-testi.html

(aloita vaikka tuosta testistä lukeminen...)

 

[Peyote]

Minä sanon adios tuommoisille. En kaipaa itselleni mitään tietäjää.

 

[vier.]

Kannattaa tos. lueskella nars.pers.häir. ja ot. selv. as. Kys. kuit. suht. vakav. as.

 

["vieras ap"]

Sitä kun on itse elänyt samanlaista elämää niin hyvin tunnistaa nuo asiat...

Jos lueskelet niitä narsismikuvauksia, niin tulet huomaamaan että suurin osa kys. persoonallisuushäiriöistä nimenomaan ON myös mukavaksi jne tulkittava. Mutta kun mietit tarkemmin niitä mikä hänessä on mukavaa, milloin ja kenelle se ilmenee jne niin ehkä huomaat ettei asia olekaan niin... N-ihmisillehän pinta ja julkisuuskuva on yleensä hyvin tärkeä (eli muiden läsnäollessa voidaan olla tosi mukavia), jotkut ihmiset suosikkeja (heille ollaan tosi mukavia), ja lisäksi tekoja käytetään manipulointiin (ts. ollaan mukavia kun siitä lasketaan hyödyttävän jotenkin).

Ja tottaKAI sinä mietit että vika on sinussa, sinuthan on koulutettu siihen koko elämäsi! Siksi juuri sinun pitäisi alkaa kouluttamaan itseäsi uudelleen ja oppia pois noista vääristä ajatusmalleista ja reaktioista, tai ainakin tunnistaa ne. Tyyliin "tunnen itseni syylliseksi, mutta se johtuu siitä että xxx joten välttämättä tunne ei kerrokaan totuutta siitä kuka on syyllinen".

Oletko saanut ikinä terapiaa, ja/tai voisitko hakeutua uudelleen? Se voisi olla hyvin tarpeellista. Suosittelen lisäksi asiaan perehetymistä lukemalla, itselläni todella valaisevia ovat olleet esim.
karyl mcbride: enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä
martti paloheino: Kotivammaisuuden synty

Suosittelen myös tätä blogia, siellä on paljon hyvää asiaa:
Narsisti lähelläsi: Narsistinen äiti, piirteet 8, testi

(aloita vaikka tuosta testistä lukeminen...)

Juu, tuo mukavapuoli on äidissänikin hyvin vahva.
Suurinosa ihmisistä ei koskaan usko hänen sanomisiaan tai tekemisiään ja siksi olen ollut pelokas ottamaan asiaa puheeksi hoidon piirissäkään.
Pelkään ettei minua uskota, että minulle lyödään joku luulotautisen diagnoosi(heh,sellaista taida ollakaan) tai jotain koska äitini on julkisesti hyvin asiallinen ja herttainen, esittää aina rakastavaa ja huolehtivaa äitiä joka tekee kaiken vain rakkaudesta.
Syyllisyyttä tunnen kyllä lähes kaikesta ja aina, mitä ilkeämpi ja arvaamattomampi joku ihminen on, sitä enemmän hakeudun hänen seuraansa ja haen hyväksyntää sekä syytän itseäni..
Kieroutunutta.


Kiitos linkeistä.
En ole ollut vielä koskaan terapiassa, mutta sen mahdollisuudesta on ollut puhetta psyk. sh.n kanssa, jonka luona käyn.
Taidampa pistää asiaa taas eteenpäin..
Tuohon Karyl McBriden kirjaan olen törmännyt niin monta kertaa että taidan ihan tilata sen itselleni..

 

[Samanlainen äiti]

Tuostakin sanoisin, että tottakai sinä pelkäät ettei sinua uskota. SiihenKIN sinut on koulutettu koko ikäsi, kun kaikkea sanomaasi on epäilty.

Ikävä kyllä joudun sanomaan, että varaudu siihen että "äiti myytti" on hyvin vahva ja elää myös hoitohenkilökunnassa. Suosittelen että et välttämättä kerro äidistäsi kovinkaan tarkkaan kun etsit terapeuttia. Esim. "olen kokenut lapsena henkistä väkivaltaa" on ihan totta ja ilmaisu, jota on vaikea yrittää mitätöidä. Terapeuttia etsiessä painota sitä että terapeutti on tuttu narsistisen persoonallisuushäiriön kanssa, ja etenkin vanhemmissa ilmenevän. Itse kysyin myös terapeuttiehdokkailta suoraan "uskotko että vanhemmat rakastavat aina lastaan".

Myöskään ystäville en ole asiasta paljoa puhunut, ainakaan niille joilla on itsellään ns. normaali kotitausta. He eivät vain kykene/halua sisäistää sitä että on mahdollista että vanhempi ei välitä lapsestaan. Hyvää tarkoittaen he sitten vain mitätöivät kokemuksiani, tyyliin "no ei se sitä pahalla tarkoittanut" jne. Mutta me asian kokeneet emme kaipaa yhtään lisää mitöintiä, vaan päinvastoin sen että joku sanoo että tunteemme ovat ihan oikeita ja oikeutettuja!

Tiivistettynä: ole tarkka siitä kenelle puhut, koska iso osa ihmisistä ei halua myöntää tällaista asiaa. Etsiydy vertaistuen piiriin ja lue paljon, se voimaannuttaa! Hakeudu terapiaan, ja valitse terapeutti tarkkaan.

Ps. sujuuko sinulta englanti? minulla on paljon linkkejä hyviin englanninkielisiin blogeihin, joista olen itse saanut paljon Ahaa-elämyksiä.

 

[Samanlainen äiti]

Suosittelen että et välttämättä kerro äidistäsi kovinkaan tarkkaan kun etsit terapeuttia. Esim. "olen kokenut lapsena henkistä väkivaltaa" on ihan totta ja ilmaisu, jota on vaikea yrittää mitätöidä.

Tätä tarkennan vielä sen verran, että tarkoitan siis esim. niitä sairaanhoitajia yms. joita kohtaat kun hakeudut terapiaan. Jos he eivät tunnu ymmärtävän että äiti voi oikeasti olla "paha", niin on turha yrittää päästä heidän suojakuorensa läpi perustelemalla asiaansa sen pidemmälle yksittäisillä esimerkeillä. "minua on kohdeltu jatkuvasti huonosti lapsena ja koen että se vaikuttaa liikaa nykyelämässäni" on asia jota on sen sijaan vaikea kumota.

Terapeutille toki sanot asiat heti niinkuin ne ovat, niin pystyt mahdollisesti vähättelevät tapaukset karsimaan heti listalta pois.

 

["vieras ap"]

Tuostakin sanoisin, että tottakai sinä pelkäät ettei sinua uskota. SiihenKIN sinut on koulutettu koko ikäsi, kun kaikkea sanomaasi on epäilty.

Ikävä kyllä joudun sanomaan, että varaudu siihen että "äiti myytti" on hyvin vahva ja elää myös hoitohenkilökunnassa. Suosittelen että et välttämättä kerro äidistäsi kovinkaan tarkkaan kun etsit terapeuttia. Esim. "olen kokenut lapsena henkistä väkivaltaa" on ihan totta ja ilmaisu, jota on vaikea yrittää mitätöidä. Terapeuttia etsiessä painota sitä että terapeutti on tuttu narsistisen persoonallisuushäiriön kanssa, ja etenkin vanhemmissa ilmenevän. Itse kysyin myös terapeuttiehdokkailta suoraan "uskotko että vanhemmat rakastavat aina lastaan".

Myöskään ystäville en ole asiasta paljoa puhunut, ainakaan niille joilla on itsellään ns. normaali kotitausta. He eivät vain kykene/halua sisäistää sitä että on mahdollista että vanhempi ei välitä lapsestaan. Hyvää tarkoittaen he sitten vain mitätöivät kokemuksiani, tyyliin "no ei se sitä pahalla tarkoittanut" jne. Mutta me asian kokeneet emme kaipaa yhtään lisää mitöintiä, vaan päinvastoin sen että joku sanoo että tunteemme ovat ihan oikeita ja oikeutettuja!

Tiivistettynä: ole tarkka siitä kenelle puhut, koska iso osa ihmisistä ei halua myöntää tällaista asiaa. Etsiydy vertaistuen piiriin ja lue paljon, se voimaannuttaa! Hakeudu terapiaan, ja valitse terapeutti tarkkaan.

Ps. sujuuko sinulta englanti? minulla on paljon linkkejä hyviin englanninkielisiin blogeihin, joista olen itse saanut paljon Ahaa-elämyksiä.

Voi että, niin tuttua niin tuttua.
Melkein itku tulee.
Mieheni on myös vaikea ymmärtää vaikka tietyllä tapaa tajuaa ja on itsekin sitä mieltä ettei äitini tai lapsuudenperheeni taida olla ihan "normaali".
Hän juurikin hyvää tarkoittaen(samoin kuin hoitajani) sanoo ettei hän varmaan pahalla tarkoittanut ja äitisi haluaa vain hyvää jne.
Ainoa lohtu tässä on anoppini joka itsekin on ollut parisuhteessa narsistin kanssa(ei mieheni isä), hän voisi ymmärtää ja auttaa löytämään terapeutin.

Englanti sujuu kyllä myös, mielellään otan linkkejä vastaan!

 

[Samanlainen äiti]

Kun unohdat takana olevan kaupallisuuden, niin itse asia on ihan pätevää:
http://www.daughtersofnarcissisticmothers.com/

Pitkä keskustelu ihmisten kokemuksista:
http://forum.psychlinks.ca/narcissistic-personality-disorder/18104-getting-over-a-narcissistic-mother.html
http://www.psychforums.com/narcissistic-personality/topic40451.html

 

[Samanlainen äiti]

Hyvä blogi, aloitus mielestäni yhdestä parhaasta neuvosta:
http://aconsociety.blogspot.fi/2012/10/a-gift-from-friend-jade.html

Myös hyvä blogi, kannattaa lukea kokonaan läpi:
http://narcissistschild.blogspot.fi/2012/10/you-dont-have-to-earn-anybodys-respect.html

McBriden juttuja:
http://www.psychologytoday.com/blog/the-legacy-distorted-love