Mitä ajattelet tälläisestä? kyse asunnon vuokrauksesta.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sara.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sara.

Vieras
Olin vuokraamassa eräältä mieheltä asuntoa. Läheteltiin sähköposteja puolin että toisin. Sitten sovittiin että soitan hänelle, hän sanoi aikataulut millon sopii soittaa kun kysyin että mihin aikaan pystyisit parhaiten vastaamaan puhelimeen. No soitin klo 19:00 jälkeen, oli yksi niistä ajoista mikä piti hänelle sopia. Soitin hänelle siihen asti, kunnes puhelin meni vastaajaan. No tänä aamuna saan sitten sähköpostilla viestin, että hänellä oli kokous venynyt luultavasti pidemmäksi ja on tänään näyttämässä asuntoa toiselle ja hänestä tulee kuulemma luultavasti asunnon vuokralainen! sanoi että halukkaita oli yli 10. Sovittiin jo myöskin siitä että hän näyttäisi minulle asuntoa ja hän sanoi kun oli kysellyt minulta asioita että voisi valita minut vuokralaiseksi. Sitten pyysi kylmän viileesti vaan minulta anteeksi ja minä haukuin hänet.

Onko tämä teistä oikein?
 
No kyllähän noin periaatteessa voi tehdä, ei se reilua tosin ole. Vaikka toisaalta, hän varmaan huokaisi helpotuksesta lopuksi haukkujen jälkeen, ettei sinun kaltaistasi ihmistä valinnut vuokralaisekseen. Ei osoita kovinkaan kaksista kypsyyttä reagoida noin pettymykseen...
 
No ei ollut luvannut sitä vielä sinulle varmasti. Hänellä on oikeus valita kenet haluaa. Ja aikataulut välillä pettää, jos ei ehtinyt vastaamaan, niin ei ehtinyt.

Voit ainakin sanoa hyvästit tuolle asunnolle, varmasti ei tule ottamaan sinuun yhteyttä, jos tuosta mahdollisesta vuokralaisesta ei tulekaan vuokralaista. Onhan vielä monta muuta ehdokasta jäljellä.

Ainut varsinaisesti väärin mennyt juttu on se, että haukuit hänet.
 
No kyllä tollanen toiminta vituttaa, niin eikö ole oikeus sanoa sitten rumasti takasin päin?

Kyllä siihen asti muuten olin käyttäytynyt ihan asiallisesti. Piste.
 
No ei ollut luvannut sitä vielä sinulle varmasti. Hänellä on oikeus valita kenet haluaa. Ja aikataulut välillä pettää, jos ei ehtinyt vastaamaan, niin ei ehtinyt.

Voit ainakin sanoa hyvästit tuolle asunnolle, varmasti ei tule ottamaan sinuun yhteyttä, jos tuosta mahdollisesta vuokralaisesta ei tulekaan vuokralaista. Onhan vielä monta muuta ehdokasta jäljellä.

Ainut varsinaisesti väärin mennyt juttu on se, että haukuit hänet.

No eipä se minua haittaa, asuntoja on paljon muitakin.

Silti vähän törkeää tuollainen käytös?
 
Mun piti kerran mennä katsomaan asuntoa, oltiin sovittu aika. Pari tuntia ennen näyttöä mummeli soitti, että joku oli käynyt asuntoa katsomassa ja se on nyt vuokrattu hänelle. Kyllähän se vähän otti päähän, mutta minkäs teet. Parempi oli etten asuntoa saanut, tuollaisen vuokranantajan kanssa tuskin olisin halunnut yhteistyötä kovin pitkälle tehdäkään.
 
Tällaista tapahtuu, et ole ainoa. Vuosia sitten etsimme vuokrattavaa kesämökkiä vuodeksi, ilmoitimme siitä Hesarissa (sitä luetaan enemmän kuin nettiä, vinkiksi muille) ja yksi kiinnostava kohde ilmoitti jo puhelimessa haluavansa meidän kaltaisen pariskunnan vuokralaiseksi. Ajattuamme puolitoista tuntia kohteeseen sanoi isäntä jo kätellessä, että itse asiassa hän jo ehtikin vuokraamaan sen ja voisimme muuten vain katsoa mökkiä. Ei olisi tullut mieleenkään ryhtyä haukkumaan häntä, koska voisihan mökki olla vapaana taas vuoden kuluttua.

Yhtä lailla me olemme ohittaneet muut, vaikka näyttö on ollut koko päivän. Omistaja on todennut heti, että tehdäänkö soppari ja hän vain soittaa lopuille, ettei kannata enää tulla. Ei se kivaa ole, mutta tällaista se meno markkinoilla on.

Joten teit tyhmästi haukkuessasi omistajan. Tosin vaikutti siltä, ettei hän olisi sinua muutenkaan halunnut. Ehkä haistoi, ettet osaa käyttäytyä ja sinusta voisi tulla hankaluuksia.
 
Yhteistyössä