Mistä uusia ystäviä yli kolmekymppisenä?

Nuorempana oli niin helppo tutustua uusiin ihmisiin, nyt yli kolmekymppisenä vaikeampaa. Satunnaisia kavereita jonkin verran on, mutta ei "todellisia ystäviä" joiden kanssa olla useammin tekemisissä. Aiemmin ei ole ollut "tarvettakaan" muille kuin mieheni ja minun yhteisille ystäville ja satunnaisille kavereille, mutta nyt kun on pieni lapsi, huomaa, että kaipaisi ihan omiakin kavereita, ja että omat "satunnaisemmat" kaverit eivät ole ollenkaan samanhenkisiä, eikä näistä tapaamisista saa energiaa ja ovat ison kynnyksen takana (pitää sopia teatteriin menemistä tai muuta aktiviteettia). Analyyttisena ihmisenä olen tietenkin analysoinut, miksei ole ystäviä. Syyt ovat päivänselviä ja loogisia, olosuhteisiin ja elämäntilanteisiin liittyviä. En usko, että olisin yhtäkkiä muuttunut "epähaluttavaksi kaveriksi" Edelleenkin uusiin ihmisiin tutustuu helposti, mutta haaste erityisesti Suomessa on, miten luonnollisesti jatkaa kontaktia, kun on jossain seminaarissa, tapahtumassa tai kaverin pippaloissa tavannut. Ulkomailla tämä on huomattavasti helpompaa, koska ulkomaalaisten kaverintarpeen ymmärtävät kaikki. Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla ystävilläni on erilaisia ulkkisryhmiä, joiden kanssa kahvitella. Suomalaisilla yli kolmekymppisillä ei tunnu niinkään tällaista tarvetta olevan, kaikilla on jo tarpeeksi kavereita, työkaveriyhteisöjä yms.

Uusi harrastus? Omani ovat kaikki yksinpuurtamista, eikä energiat oikeastaan riitä lisäharrastuksille, nämä nykyiset ovat sen verran intensiivisiä.

Äitiryhmät? En oikeastaan ole kiinnostunut tapaamaan "ketä tahansa" toista äitiä (tai isää) sillä ajatuksella että "vanhemmuushan yhdistää", vaan nimenomaan samanhenkisiä. En itse koe äitiyttä niin vahvana minua määrittävänä identiteettinä kuin monet, en ole kovin "äidillinen". Vaikka olenkin lapsirakas, oma ura ja oma aika ovat minulle erittäin tärkeitä, enkä ole mikään kodin hengetär. En haluaisi mitään vertaistukea, kaveria, jonka kanssa keskustella lapsista, vaan ystäviä, joiden kanssa voi keskustella lapsista, mutta ei koko aikaa. Mieluiten haluaisin pakoa arjesta ystävän kanssa. Toki lapsenvahtivuorottelu yms. kiinnostaisi.

Onkos kellään vinkkejä yksinäiselle yli kolmekymppiselle? Mieluiten tapaisin ihmisiä livenä. Toki netissäkin voi tutustua, mutta mielestäni siihen liittyy se ongelma, että mitä tehdä, jos sitten livenä tavataan, eikä koekaan olevansa samanhenkinen mahd. vastaajan / ilmoittajan kanssa? Jos olisi deitti kyseessä, voisi vaan sanoa, että sori en tunne että ollaan samanhenkisiä, ja kaikki ymmärtäisivät, mutta jotenkin on julmempaa mielestäni sanoa että sori, en haluaisi olla sinun kaveri. Itse en pystyisi, ja sitten jos toinen kokisikin eri tavalla ja haluaisi olla yhteydessä? Jos vielä asuttaisiin samalla alueellakin... En toki ole kovin nirso kavereiden suhteen, mutta oma jaksaminen on tällä hetkellä sen verran alentunut ja kiireitä on, että ei vain olisi energiaa sellaisille ystävyyssuhteilla, joista ei saisi energiaa ja jotka kokisin sosiaalisena suorittamisena.

Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on uusiin ihmisiin tutustumisesta netin kautta kaverinhakumielessä? Sivustosuosituksia? En ole sitäkään vaihtoehtoa täysin sulkenut pois. Täysin en ole sulkenut uuden harrastuksenkaan mahdollisuutta, mutta sen pitäisi kyllä olla aika matalan kynnyksen harrastus suht lähellä kotia...

 

Heippa.

Täällä kohta kolmekymppinen kahden lapsen äiti, jolla tismalleen samanlaisia ajatuksia.

Asun Helsingissä, lapset 6v ja 3v.

Jos satut itse asumaan myös Helsingissä tai Pk-seudulla, niin ota ihmeessä yhteyttä

Myös muut itsensä tästä kirjoituksesta löytävät voivat ottaa yhteyttä...

 

Moikka!

Olen itse miettinyt samankaltaisia asioita, varsinkin nyt kun olen pienen lapsen äiti ja monet ystäväni ovat kovin erilaisessa elämäntilanteessa tai sitten tapaamiset ovat muuten vain jääneet huomattavasti harvemmalle. Olen miettinyt samaa, että missä ihmisiin voisi tutustua "syvällisemmin" kuin esim. työpaikalla tai yhteisissä harrastuksissa missä yleensä ainakin itselläni on syntynyt vain sellaisia työkaverisuhteita, joissa kaveruus jää pitkälti vain työpaikalle. Netin kautta minulla ei kauheasti ole kokemuksia todellisesta ystävystymisestä, enemmänkin vain nettideittailusta, joka tuntuu olevan kovin yleistä nykyään ja siihen tuntuu tulevan koko ajan uusia sivustoja. Nykyään olen itse naimisissa ja minulla on 5,5 kk ikäinen pieni poika. Tapaisin mielelläni uusia ihmisiä, nimenomaan samanhenkisiä, joiden kanssa riittäisi keskusteltavaa. En ole itsekään kovin "äidillinen" ihminen eli siis muutakin puhuttavaa täytyy olla kuin pelkkiä vauva/lapsi-juttuja Itse olen kiinnostunut taiteesta ja kulttuurista ja maalailen aina silloin kuin vauva-arjen keskellä ehdin (lähinnä öisin..). Rakastan myös kirjoittamista ja olen juuri saanut ensimmäisen romaanini valmiiksi. Samanlaiset kiinnostuksen kohteet eivät tosin ole mikään edellytys ystävyydelle, sillä itse ainakin pystyn puhumaan melkein mistä vain ja minusta on mielenkiintoista tutustua erilaisiin ihmisiin ja saada sitä kautta uusia näkökulmia omiin ajatuksiini. Tykkään tosi paljon käydä kahvilla/kävelyllä ystävien kanssa ja jutella kaikenlaisista, niin kevyemmistä kuin syvällisimmistäkin aiheista. Itse asun Espoossa ja olen myös innokas tutustumaan uusiin ihmisiin, joten ota ihmeessä yhteyttä jos haluat

 

Kiinnostava aloitus! Miten teillä menee nyt Miaks, venle ja SaraSusanna? Oletteko saneet ystäviä täältä tai jostain muualta?

Itse olen myös kolmekymppinen tuore äiti ja kovasti omanhenkisten ystävien kaipuussa. Olen ollut aina yksinäisyyteen taipuvainen ja nyt vanhempana ystävien saaminen on entistä vaikeampaa. Mistähän niitä ystäviä putkahtaisi elämääni..?

 

Samoja asioita olen itsekin miettinyt. Olen myös yli 3-kymppinen 2 lapsen äiti Helsingistä. Nykyisin suurin osa sosiaalisista kontakteista tuntuu tulevan tuttujen kautta. Kaipaisin syvällisiä keskusteluja, seuraa erilaisiin menoihin ja tapahtumiin. Tällä iällä tuntuu tosiaan väkinäiseltä tutustua uusiin ihmisiin töissä tai harrastuksissa pintaa syvemmältä. Jotenkin ei halua tuppautua toisen piireihin tai vaikuttaa liian epätoivoiselta tai takertujalta. Tuntuu että Suomessa vallitsee tässäkin asiassa mentaliteetti ettei toisten asioihin saa sotkeutua ja että toisen yksityisyyttä täytyy kunnioittaa. Ulkomailla se ei ole tuntunut niin ihmeelliseltä jos kutsuu ihmisiä kylään ja syömään. Täällä se tuntuu hiukan vaivautuneelta.

 

Minä asun perheeni kanssa väliaikaisesti pienellä paikkakunnalla. Kotikaupungissani oli useampi mahdollisuus tavata äitejä imetysasioissa, kestovaippatapaamisissa, kantoliinakahvilassa tai avoimessa päiväkodissa. Muutaman kerran olen näissä eri tapaamisissa käynyt enkä ole ystäviä saanut. Täällä uudella asuinpaikkakunnalla ei ole mahdollisuutta käydä pehekerhossa tai tapaamisissa koska täällä ei ole sellaista toimintaa. Olen sosiaalisessa mediassa huhuillut aktiivisesti uusia tuttavuuksia tuloksetta. Olisi mukavaa tavata vaikka teitä tähän keskusteuun osallistuneita, mutta meiltä esim. Helsinkiin on yli 500km.

 

Te jotka asutte Helsingissä kiinnostaisiko tapaaminen? Puistossa tai muualla