mistä tietää onko tyhjentynyt...

Vajaa kaksi viikkoa sitten tehtiin lääkkeellinen tyhjennys (rv 10+5) sairaalassa (km 7-8 vkolla), vuotoa tuli reippaasti ja myös pienenpieni sikiöpussi. :-((( Vuotoa tuli alkuun enemmän, nyt viimeisen viikon ihan vähän, voiko olla, että kaikki ei ole tullut ulos. Alaselkää jomottaa kuten kuukautisten aikaan. Jälkitarkastukseen vielä aikaa reilu viikko, uskallanko odottaa siihen asti. Olen jo lähemmäs 40v. enkä haluaisi hukata viikkojakaan uuden yrittämiseen. Se on kuitenkin ainoa asia, ajan kulumisen ohella, mikä tähän suruun auttaa.
 
Ultra taitaa olla ainoa tapa, millä saat tiedon tyhjentymisestä.
Voi olla, että jotain on jäänyt sisällesi - - niin on käynyt meistä monella (jopa kaavinnan jälkeen).
Minne olet menossa jälkitarkastukseen? Soita sinne ja kysy neuvoa, ehkä voivat ottaa sut jo aiemmin tutkittavaksi?

Tai voithan soittaa naistentautien osastolle sinne sairaalaan, missä lääkkeellinen tyhjennys tehtiin ja kysyä sieltä. Mainitse myös kivuista. Ja kirjaa ylös itsellesi vielä sen ihmisen nimi, jonka saat puhelimen päähän. Itse en tajunnut sitä tehdä ja jälkikäteen kukaan ei myönnä sanoneensa mitään.
Onko sulla lämpöä?

Toisaalta, voi myös olla niin, että vuoto on normaalia. Itselläni pitkä tihutteluvuoto kaavinnan jälkeen ei ollut hyvä asia, joten siksi aika paljon olen tarkistuksen kannalla. Pienellä selvittelyllä saa paljon selville.

Haleja :hug:
 
Kiitos vastauksesta ja halista! Jälkitarkastukseni on ko. sairaalan gynen polilla, joka ei ole auki kuin ma, ke, pe...ehkä sitten huomenna kysyn, josko ottaisivat jo vähän aiemmin. Lämpöä on hieman ollut, ei voi kuumeeksi sanoa, mutta pikkasen koholla. Ihmetyttää ja mietityttää vaan kun vuotoa mielestäni ollut aika vähän ihan muutaman ensimmäisen päivän jälkeen.
 
Huomenta :)
Mulle sanottiin Jorvista, että lämpöily kuuluu asiaan, että se on elimistön normaali tapa läpikäydä muuttunutta tilannetta.
Mun oma gynekologini sanoi, ettei lämpöily missään nimessä kuulu asiaan.
Otapa tuosta nyt tolkkua, kumpi on oikeassa!!

Ja oma gynekologini sanoi vielä, että kyllä itse tiedät oletko kunnossa. (siis kun epäilin, ettei kaikki ole ok. Eikä ollutkaan)
Ja mulle joku täällä palstalla sanoi myös, että kyllä jotenkin se tunne on itsellä, että onko vuotanut tarpeeksi vai ei. Uskon siihen! Kyllähän meillä jokaisella on joku käsitys siitä, paljonko vuotaa menkkojen aikaan ja km vuotoa voi arvioida sen määrään nähden.

Toivottavasti saat pian selvyyden asiaan!
(ja muista olla tarpeeksi tiukkana, kun soitat sairaalaan. Mä en osannut olla, ja jälkikäteen harmittelin sitä.)
 
Hei!

Eipäs sitä kyllä voi tietää onko kunnossa vai ei. Mulla tehtiin lääkkeellinen tyhjennys (rv 12+5, sikiö kuollut n.7-8 vkolla), verta ja hyytymiä tuli
todella paljon ja vuosin kuin seula 2,5vkoa. Sitten päivystykseen ja
imukaavintaan, jonka jälkeen sain kohtutulehduksen ja vuoto jatkui ja hcg laski hitaasti. 5vkoa kaavinnasta 7,5vkoa lääkk.tyhjennyskestä tehtiin vielä hysteroskopia ja kaavinta.
Kohdusta löytyi ilmeisesti istukkaa tai jotain. Patologilta ei ole tullut
vielä vastausta. vieläkin vuotoa on ja keskenmenon toteamisesta on jo yli 2kk. Ultrassa nähdään onko kohtu tyhjä ja hcg:n mittauksessa onk o hcg laskenut. Sen pitäisi olla alle 5, jotta on normaali.
 
Täällä meilläpäin tehdään jälkitarkastus omassa terveyskeskuksessa jossa ei mitään ultrausmahdollisuutta. Vähän olen miettinyt että mahtaako ne siellä nyt sitten luotettavasti sanoa että juu kaikki on kunnossa.
 

Yhteistyössä