Mistä perunoista teette muussin? Ja mitä maitoa laitatte sekaan?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Tai mitä muita mausteita? Vatkaatteko vai survotteko käsin?

Itselleni on jäänyt kammo, kun muussi on mennyt joskus ihan liisteriksi kun olen vatkannut, eikä sitä ole voinut syödä. Olisi kiva tehdä muussia, mutta en uskalla.

Saiskos jotain vinkkejä?
 
vieras
van Goghia käytän ja sähkövatkainta. Minkä tahansa perunan saa liisteriksi alkusyksystä. Kannattaa valita jauhoinen lajike ja ykkösmaitoa laitan, mitä muutenkin käytetään. Suolalla maustan.
 
Greippi
Jauhoisista perunoita ja sinistä maitoa, ei siis rasvatonta. Ja voita sekaan.
Höyrytän kuoritut perunat ja survon perunasurvimella kattilassa. Hieman maitoa ja voita sekaan ja ripaus suolaa ja vatkaus kuohkeaksi. Hyvää tulee.
 
Ihan tavallisista perunoista. Keitinvettä (maustettuna kasvisliemikuutiolla) tai soijamaitoa laitan tai soijaruokakermaa. Mausteita käytän monenlaista mitä mieleen milloinkin juolahtaa, myös yrttejä ja erilaisia kasviksia. Teen joko käsin tai vatkaimella, riippuu fiiliksestä.
 
Sikliä on kellarissa, niin siitä siis(vaikka ei ole jauhonen) Keitän kuoritut ja halkaistut perunat oikein pehmeiksi ja survon tupperin perunasurvimella, keijua reilu nokare, suolaa 1-2 tl ja kevyt maitoa. Ei ku syömään =)
 
En edes tiedä mitä nuo on, ku anoppilasta tulee. Jos ostetaan ni sit ne on jotain halpoja laarista, van goghia ne on yleensä muistaakseni ollu. Laitan kevytmaitoa. Ja vain suolaa mausteeksi. Vatkaan. Keitän perunat monesti vähä ylikypsiksi, sit murennan niitä ennen ku vatkaan. Maidon laitan vasta ku oon perunat vatkannu hajalle. Suolan sit viimeisenä.
 
vieras
jauhoisista perunoista. ensin käsin ja sit vatkaimella vaan sen verran että saa sen maidon sinne sekaan. maitoa ei saa laittaa liikaa. lopetan sen vatkaamisen ennen kuin se muusi on tasainen. :D
 
Puikulasta tulee myös tosi hyvä muusi. Sinistä maitoa (meillä vähälaktoosista), joskus myös vähän kermaa :whistle: sekä voita ja suolaa. Käsin survotaan, meille kahdelle aikuiselle on saanut jäädä ihan vähän sattumiakin joukkoon.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
Jauhoisista perunoita ja sinistä maitoa, ei siis rasvatonta. Ja voita sekaan.
Höyrytän kuoritut perunat ja survon perunasurvimella kattilassa. Hieman maitoa ja voita sekaan ja ripaus suolaa ja vatkaus kuohkeaksi. Hyvää tulee.
Näin tulee hyvä muussi! Älä vatkaa liikaa, silloin tulee liisteriä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Perunat kannattaa keittää ylikypsäksi ja hienontaa ennen maidon lisäämistä.Maitoa voi myös kuumentaa ensin,kylmä maito tekee helpommin sitä liisteriä.
Kiitos muuten tuosta maidon lämmittämisvinkistä.

 

Yhteistyössä