Mistä löytäisi ystäviä aikuisena

Oletan, että on muitakin, joille on käynyt kuten minulle, että vanhat ystävät ovat hävinneet elämästä milloin mistäkin syystä. Joten antakaapas minulle nyt jotain vinkkejä ja kokemuksia, että mistä olette itsekukin löytäneet itsellenne aikuisena uusia ystäviä.

 

En ole löytänyt. Siis yksi lapsuudenystävä on matkassa säilynyt, samoin siskon kanssa lämpimät ystävyysvälit, mutta muut ovat sitten tuttuja ja kavereita. Uusia ihmisiä oon tavannut töissä ja perhekerhoissa & -kahviloissa, mutta uusia ystäviä en ole löytänyt.

 

sama juttu... 5 vuotta sitten muutto uudelle paikkakunnalle ja siinä loppui vähitellen nekin vähät ystävyyssuhteet. Töistä saanut uusia mutta ei ylety vapaa-ajan puolelle. Yksinäistä on, raskasta.

 

[QUOTE="nanna";30094079]En ole löytänyt. Siis yksi lapsuudenystävä on matkassa säilynyt, samoin siskon kanssa lämpimät ystävyysvälit, mutta muut ovat sitten tuttuja ja kavereita. Uusia ihmisiä oon tavannut töissä ja perhekerhoissa & -kahviloissa, mutta uusia ystäviä en ole löytänyt.[/QUOTE]

Jatkoa vielä tähän omaan kirjoitukseen.
Mä en koe kuitenkaan itseäni yksinäiseksi. Rakkaan ystävän kanssa nähdään harvoin, syystä että molemmilla on perhe ja työt. Mutta soittelemme usein, monesti päivässä ja ihan turhia puheluita. Näin ylläpidämme ystävyyttämme.
Mä en edes kaipaa ystäväseuraa kovin usein, elämä viiden lapsen äitinä, vaimona ja työntekijänä vie jo niin paljon aikaa. Joskus olis tietenkin kiva, että sais vaikka lenkkiseuraa, tosin oma äitini on aina valmis lenkille, joten sinnekään ei yksin tarvitse mennä.
Ainoastaan se välillä harmittaa, että nää muut tutut on jonkinlaisia ystäviä keskenään, joten tuntuu, että heillä on yhteisiä juttuja paljonkin ja itse jään ulkopuoliseksi (asun siis pienellä paikkakunnalla) mutta sitten taas ajattelen, että väliäkö tuolla. Tiedän myös, että samaisessa piirissä puhutaan toisista paskaa seläntakana jne, joten eipähän tarvitse siihen osallistua.

 

Ei kait niitä lapsuusaikojen veroisia ystäviä niin helpolla löydykään, mutta itselläni on tullut muutama kaveri, kun muutettuamme aloin käymään jumpissa. Innostuin niin paljon, että käyn nykyään 4 x/vko ja pikkuhiljaa sitä olen tutustunut vierustovereihin. Sitten jatkoa on kaveruuteen on tullut, kun ollaan yhdessä ilmoittauduttu johonkin juoksutapahtumaan yms. Ystävyys siis pyörii aika paljon tuon harrastuksen ympärillä, mutta minulle se riittää.

Samoin on tullut pari kahvittelukaveria lasten vanhemmista.

 

Ei niitä vain helpolla löydä.. Itse kotiäitinä + kotona töissä kolme vuotta, ja ystävyyssuhteiden teko todella vaikeaa. Pihalla ei leiki kukaan muu kuin me. Puistoissa on jotenkin niin.. Vaikeaa jutella normaalisti ja niin että tulisi hyvänpäiväntutuiksi. Kerhoja täällä ei ole. Vauvauinneissa äidit oli niin ahdistuineita ettei siellä voinut kenenkään kanssa olla + miehet mukana, joten kukaan ei edes kaipaa seuraa. En tiedä. En oikeasti tiedä miten saada ystäviä.

 

Mulla on nykyiset ystävät lähinnä aikuisiällä saatuja. Lapsuudenystävät on niin eri elämäntilanteessa ettei tuu paljon pidettyä yhteyttä. Mun uudet ystävät on tulleet yksi töistä ja muut perhekerhosta.

Rohkeasti vaan juttelemaan ja pyytämään vaikka lasten kanssa kahville teille. "Tuo meidän poika kun kaipaisi leikkikaveria, tulkaa joku pöivä lasten kanssa meille". Siitä se lähtee osan kanssa on sit ystävystty, osan kanssa ollaan hyvänpäiväntuttuja.

Musta tässä ei oo ollu mitään vaikeaa tai kiusallista

 

Kävin yksi päivä matonpesupaikalla ja tuli juteltua lähes kaikkien kanssa...hyvin olisin voinut löytää ystävän sieltäkin...

 

Työ ja harrastukset. Varmasti paljon muutakin on, mutta nuo tulivat ensimmäisenä mieleen.

 

Yksinäinen täällä..missä te muut olette?

 

Ei mistään, oman kokemukseni mukaan. Aikuiset eivät tunnu enää haluavan uusia ystäviä. Ystäväkiintiöt tuntuu olevan täynnä lapsuusajan ystävistä ja perheestä eikä uusille ole tilaa. Surullista. Olin koulukiusattu eikä minulla ollut ystäviä, luulin että asia muuttuu aikuisena. No ei muutu.

 

[QUOTE="Tuija";30094256]Kävin yksi päivä matonpesupaikalla ja tuli juteltua lähes kaikkien kanssa...hyvin olisin voinut löytää ystävän sieltäkin...[/QUOTE]

Minusta tää on eri asia. Itse ainakin tulen melko hyvin juttuun ihan vieraidenkin kanssa. Mutta ei tällaisista "suhteista" ruukaa tulla kuin hyvänpäivän tuttuja korkeintaan.

Muutamaan äiti-ihmiseen tutustuin siinä vaiheessa, kun oma muksu oli pieni ja tuli käytyä puistoissa ja kerhoissa. Mielestäni minä olisin ollut valmis jatkamaan tuttavuutta pidempäänkin, mutta vähitellen on nämäkin tuttavuuden kadonneet sitä mukaa, kun lapsen on kasvaneet. Ensin on menty päivähoitoon, sitten kouluun, osa on muuttanut...

 

Ei mistään, oman kokemukseni mukaan. Aikuiset eivät tunnu enää haluavan uusia ystäviä. Ystäväkiintiöt tuntuu olevan täynnä lapsuusajan ystävistä ja perheestä eikä uusille ole tilaa. Surullista. Olin koulukiusattu eikä minulla ollut ystäviä, luulin että asia muuttuu aikuisena. No ei muutu.

Vanhat koulukiusauksen traumat painaa ja estää löytämästä ystäviä?

 

Vanhat koulukiusauksen traumat painaa ja estää löytämästä ystäviä?

Tietysti, kuten kaikilla muillakin tässä ketjussa. Ja sun teoriasi mukaan varmaan kaikki sinkut on seksuaalisen ahdistelun uhreja.

 

täällä 43v suurperheenäiti etsii ystävää keski-suomesta....

 

uppia

 

En oo löytäny minäkään, yksinäistä on..

 

Todella läheisten ystävien määrä on minulla ollut aina laskettavissa yhden käden sormin (mieheni on yksi heistä) - enkä ole koskaan oikeastaan enempää kaivannutkaan. Kavereita ja juttuseuraa on aina löytynyt työ- ja opiskelupiireistä. Läheisemmät ystävät ovat kaikki löytyneet harrastusten parista. Tosin en usko, että siihen riittää se jokaviikkoinen zumbatunti, jonne mennään kuuntelemaan ohjaajaa ja korkeintaan vaihdetaan muutama sana muiden kanssa pukuhuoneessa. Paremman mahdollisuudet löytää ystäviä on minun mielestäni sellaisissa harrastuksissa, joissa ollaan tiiviisti vuorovaikutuksessa muiden osallistujien kanssa: shakkikerho, kirjallisuuspiiri, roolipelaaminen, joku yhteinen käsityöprojekti tai mikä vaan keskusteleva tilanne, jossa ihmisiä yhdistää kiinnostus johonkin asiaan. Missään äiti-lapsi -kerhoissa tai perhekahviloissa en ole koskaan käynyt, enkä ole tuntenut niitä omikseni. Sen sijaan lapseni on ollut mukana omissa harrastuksissani vauvasta alkaen aina mahdollisuuksien mukaan.

 

Minä myös olen miettinyt, että ystävyyssuhteiden luominen tuntuu kovin hankalalta näin aikuisena. Perhekerhoissa ja vastaavissa olen muutaman tutun löytänyt, joista ehkä yhden tai kahden kanssa synkkaavaa paremmin. Myös seurakunnasta on tuttavuuksia löytynyt. Itse toivoisi nimenomaan perhetuttuja muista lapsiperheistä. Lastenkin takia.

 

Mä löysin vuosi sitten uuden harrastuksen, jonka parista olen löytänyt uusia ystäviä. Eihän ne nyt samanlaisia ystäviä ole kuin lapsena saadut, mutta yhteinen harrastus yhdistää kuitenkin ja pidämme facen kautta muutenkin yhteyttä. Aikuisilla on usein oma perhe ja omat menot ja niihin on hankampi saada uusia ystäviä mahtumaan mukaan. Useimmat ystävät ainakin mulla on tällä hetkellä face - kavereita, joita ei välttämättä näe useinkaan ja sitten toinen taho on työkaverit, joidenka kanssa on tekemisissä päivittäin ja joidenkin kanssa myös harrastuksissa tai muuten vain vapaa-ajalla.