Mistä johtuvat lasten oppimisvaikeudet?

  • Viestiketjun aloittaja Ensio
  • Ensimmäinen viesti
Ensio
Mistä johtuvat lasten oppimisvaikeudet?

En ala syventymään muinaisesta DDR:stä Suomeen siirrettyyn peruskoululaitokseen sen koommin. Mutta sieltähän se tuli . Ensin Lappiin, sitten Pohjois-Suomeen ja sitä kautta etelään ja lopuksi jopa helsingin keravan vantaan espooseenkin asti.

Tasapäistäminen oli koulun tarkoitus. Luokan taso määriteltiin hitaimman (lue haluttomimman oppilaan mukaan). Lahjakkaimmat pyörittelivät peukaloitaan odotellessaan, kun hitaammille kirkastui vähitellen a:n ja b:n ero sekä äidinkielessä, että matematiikassa.

Mutta mistä oikeasti johtuvat oppimisvaikeudet?

Vain kahdesta asiasta:

a) laiskuus
b) tyhmyys

Kohataan a on olemassa lääkkeet, kohtaan b ei mikään auta.
- harmillista
 
vai niin
provosoidun kun provosoidaan.
Etpä ole sinäkään mikään järjen jättiläinen.

Sinun mittapuusi mukaan, minun nuorimmaiseni kuuluisi kategoriaan tyhmät.

Laiskaksi häntä ei voinut syyttää. Hän yritti ja yritti oppia lukemaan. Päivästä toiseen, illasta toiseen. Emmekä me aikuiset osanneet auttaa kun emme ymmärtäneet missä vika oli.

Ekaluokan joululomalla tytär sanoi, että hän hyppää auton alle, kun hän on niin tyhmä ettei opi lukemaan, vaikka kuinka yrittää.
Mietipä kuinka pahalta se meistä vanhemmista tuntui!
Ja mietipä edes sekunti, miltä se lukemaan oppimattomuus tuntui 7-vuotiaasta lapsesta!
Kevätlukukausi mentiin eteenpäin niin, että lapsi vietiin kouluun ja haettiin koulusta, yritettiin saada tukiopetusta ja tarkempia lääketieteellisiä tutkimuksia. Saatiinkin.

Minun nuorimmaisellamme oppimivaikeudet johtuivat lukihäiriöstä ja tämä lukihäiriö taas synnytyksen aikaisesta hapenpuutteesta. Hapenpuute aiheutui leikkaavan synnytyslääkärin virheestä. Hapenpuutteesta löytyi kirjalliset dokumentit synnytyssairaalasta.
Mutta ei tämä tieto meitä sinällään eteenpäin vienyt oppimisasiassa.

Apu löytyi tyttärestä itsestään joka pystyi kertomaan meille aikuisille miltä aapisen sanat hänen silmin katsottuna näyttävät. Onneksi tyttäreni oli niin viisas, että osasi itse kertoa vaikka yksikään aikuinen ei sitä osannut kysyä.

Mietipä itse, jos sinä opettelisit lukemaan ja sinun aivosi muuntaisivat tekstissä koko ajan

- n ja m-kirjaimen h-kirjaimeksi tai k-kirjaimeksi.....kannu oli kahhhu...hahhhu..
- kirjaimet vaihtavat paikkaa.. sana esimerkki, näytti hänen silmissään ... siemrekkki...
- kaksoiskonsonanttien paikalla olikin kolme samaa kirjainta..tai jotain aivan muuta
- t ja l vaihtaa paikkaa ... liitu... oli... tiiilu.. "oli" sana vääntyi muotoon... oti...

Mietipä miten lukihäiriö vaikuttaa esim. vieraiden kielten opiskeluun ja matematiikassa sanallisten tehtävien tekoon!

Tyttäreni sai apua ongelmiinsa, kiitos erittäin pätevän toisen luokan opettajan joka ymmärsi miten tyttäreni aivot saadaan näkemään tekstin sellaisena kuin mitä se oikeasti on.

Tyttäreni älykkyysosamäärä on 136. Siitäkin on dokumentit.
Hänestä tuli erityisluokan opettaja pelkästään sen vuoksi ettei kenenkään toisen 7 vuotiaan tarvitsisi miettiä itsemurhaa sen takia kun ei opi lukemaan.

Moni lapsi ei saa apua tänäkään päivänä oppimisvaikeuksiinsa sen vuoksi kun kohdalle sattuu sinunlaisesi ihminen joka automaattisesti leimaa oppimisvaikeudet tyhmyydeksi/laiskuudeksi.

Sinä Ensio, olet älykkyysosamäärältäsi todella pieni ihminen, koska et viitsi edes ottaa selvää mistä oppimisvaikeudet oikeasti johtuvat.
 
Väärin!
Ei lapsilta älykkyysosamäärää mitata.
Kyllä niin toisinaan tehdään. Todisteena oman lapseni tulokset 13 vuotiaana, kun häntä tutkittiin lastensairaalassa. Hänkin sai keskiarvoa korkeammat pisteet. Älykkyystestit eivät mittaa kirjaviisautta, vaan ihan muita asioita, mm. päättelykykyä, loogista ajattelua, empatiakykyä ym.
Koulumenestys ja myöhempi elämä ovat osoittaneet, että hän on todellakin monella tapaa älykäs, sen lisäksi hän on viisas. Testeistä on jo yli 30 vuotta.
 
Viimeksi muokattu:
vai niin
tyttäreni älykkyyttä ja kognitiivisia taitoja testattiin ensimmäisen kerran 8 vuotiaana sen vuoksi, kun hän oli selvästi älyllisesti ikäisiään kehittyneempi, mutta siitä huolimatta lukeminen oli todella vaikeaa.

Testit tehtiin Helsingissä yksityisessä lastensairaalassa. Samassa yhteydessä tutkittiin millä tapaa synnytyksen aikaiset hapenpuutteet olivat vaikuttaneet hänen aivoihinsa motorisella ja emotionaalisella tasolla.

Mensan testit hän kävi läpi 20-vuotiaana (tulos oli se 136). Tästä testistä on aikaa 5 vuotta.
Nyt hän pärjäisi vielä paremmin kuin silloin kun on tullut kirjaviisautta, elämänkokemusta ja analyyttisyyttä lisää.
 

Yhteistyössä