Mistä tietää että on tarpeeksi hyvä äiti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja tuikku:
Moikka, mäkin oon perhetynyt tohon kirjaan. Pari päivää sitten siitä oli iso kiittävä juttu alueemme lehdessä. On kasvatuksellinen kirja muillekin vanhemmille kuin vain sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille.

t. tuikku


Juu, vaikuttaa tosiaan lupaavalta. Ja jo nyt on tullut paljon asioita, jotka on laittanut miettimään. Ihan varmasti on siis oiva kirja kaikille vanhemmille :)

:flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Musta tuollainen turkilmas syyllistäminen on aika hassua. jostain läsnäolosta. Toisilla on 10 lasta ja ei todellakaan mmitään keskustelua kun työtä vaan 5-vuotiaasta.

Sun pitää vaan pitä kuria pojalle. Hemmottelet pilalle. Jos on saanut olla 6-7 vuotta ainao lapsi, on varmasti saanut läsnäoloa ja huomiota tarpekesi.

Ei kenenkään lapsuus täydellinen ole ja masennusta sairastaa aika moni äiti. Silti ei voi alkaa hyväksyä asiatonta käytsötä lapselta millään tuollaisella lässäynlässynperusteella.

Joo mä tiedän kyllä että itsensä syyllistäminen on hölmöäkin. Mä vaan jo raskausaikana päätin että olen ns. "täydellinen äiti", enkä ikinä maailmassa tee mitään, mikä voisi aiheuttaa traumoja lapselle. Ja eihän se sitten niin mennyt...

Itse kun on joutunut paljonkin lapsena ja nuorena kärsimään, niin haluais pitää omaa lasta pumpulissa. Ja sitten kun huomaakin olevansa kaikkea muuta kuin hyvä äiti (siis semmoinen pitkäpinnainen, lämmin, rakastava ja aina läsnä), niin kyllä se kirpaisee.

Tiedän että mun pitäis irrottautua kaikista vanhoista jutuista, mutta en vaan pysty. Ja aivan hysteerisenä pelkään että poika päätyy katkeraksi alkoholisti-naistenhakkaajaksi ja se on mun vika :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Riittävä vanhemmuushan toteutuu kun lapsella on katto pään päällä, ruokaa ja vaatteita sekä turvallista olla. Silloin olet riittävä.

Mutta olo ei ole turvallinen jos ätii syyllistää itseään ja sallii tämän varjolla kaiken, eikä lapsella ole rajoja ja kuria.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Riittävä vanhemmuushan toteutuu kun lapsella on katto pään päällä, ruokaa ja vaatteita sekä turvallista olla. Silloin olet riittävä.

Mutta olo ei ole turvallinen jos ätii syyllistää itseään ja sallii tämän varjolla kaiken, eikä lapsella ole rajoja ja kuria.

Hui! Siis meillähän on rajat ja kuri esikoisella. Liiankin tiukat, näin ainakin täällä mulle kritisoitiin. Eli siitä ei ole kyllä pelkoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Riittävä vanhemmuushan toteutuu kun lapsella on katto pään päällä, ruokaa ja vaatteita sekä turvallista olla. Silloin olet riittävä.

Mutta olo ei ole turvallinen jos ätii syyllistää itseään ja sallii tämän varjolla kaiken, eikä lapsella ole rajoja ja kuria.

No eihän se ole, ei. Mä vastasin vaan tuohon ap:n kysymykseen riittävyydestä, en lukenut koko ketjua..menenpäs lukemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Siis ei edes hyvä. Vaan riittävä. Niin ettei pilaa lapsensa elämää. Kuinka hyvä täytyy olla? Ja milloin on niin huono äiti että lapsen olisi parempi elää toisaalla?

Siitä kun itse sen tietää että tekee parhaansa! Ei ainakaan tältä palstalta aseta itselleen niitä tavoitteita tai muuta tai joku kaveri ois sitä mieltä että muittenkin tarvisi tehdä niinkuin hänkin ym pa.kaa. Mistä itsellä oli joskus kova paine mutta ei enään.

Jokainen äiti/isä on omalleen tarpeeksi hyvä äiti aina! Jotka huolehtii ja tekee niinkuin kuuluu! (lukuunottamatta päihde vanhempia jotka on vielä koukussa eikä kuivilla olevia!)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Alkuperäinen kirjoittaja pinsku:
Onko sulla Turkilmas kaikki ok?? Olet pidemmän aikaa laitellut tällaisia outoja aloituksia..

Mitä outoja aloituksia? Pidemmän aikaa, what :D?

No mutta. Mä luen kirjaa sijaisperheistä. Ja tänään ollaan keskusteltu kovalla vimmalla tuosta missi-Elinan ratkaisusta. Ne nyt päälimmäisenä sai tämmöisiä ajatuksia pintaan.

Mutta tuohon onko mulla kaikki ok. No ei ehkä ihan. Mullahan on ollut paljon ongelmia nyt esikoisen kanssa. Ja syytän niistä vain ja ainoastaan itseäni. Enkä voi olla miettimättä paljonko hänen käytöksestään kumpuaa mahdollisesti lapsuuden traumoista. Kun en ollut masentuneena aidosti läsnä.

Ja nyt taas Peikkiksen kanssa ihmettelen edelleen valtavaa rakkauttani. Ja vaikka olen toki onnellinen että saan kokea vauva-ajan ilman masennusta, niin silti tunteeni on ristiriitaisia. Kun jotenkin ajattelen että on epäreilua esikoista kohtaan että kuopus saa terveen äidin heti alusta asti.

Tuttuja ajatuksia. Itselläni oli esikoisen jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus.

Kolmosta odottaessani taas oli raskauden aikainen ahdistushäiriö ja isommat lapset kärsi siitä.

Mutta ei niille mitään voi, sairaus ei tule kysellen.

Tänään tiedän olevani paras äiti lapsilleni ja olen ollut sitä aina, vaikkei paraskan ole aina oikein yhtään mitään, jos alkaa vertailemaan muihin.

Kun parhaansa tekee, se riittää.
 
Kun lapsi sanoo, että Rakastan Sinua Äiti ja Haluan Pitää Sinusta Huolta! 3-vuotias esikoinen viimeisillään raskaana olevalle äidilleen.

No tää vaan yksi esimerkki ja muistutus mulle, etten niin pahasti ole tätä äityttä mokannut, vaikka virheitä teenkin päivittäin (ainakin itsestä tuntuu sille... en ole johdonmukainen jne.) ;)
 

Yhteistyössä