E
"evelyn"
Vieras
Olen alkanut pelätä, että tapan itseni tavalla tai toisella. Jos en kirjaimellisesti, niin stressillä, unettomuudella ja huonoilla elämäntavoilla.
Opiskelen ja käyn työssä, asun aika syrjässä perheeni kanssa eli matkoihin menee aikaa, lapsia on, yksi erittäin haastava pitkäaikaissairas/erityislapsi.
Olen jatkuvasti stressaantunut ja kiireinen, ahdistunutkin. En osaa rentoutua edes silloin, kun siihen olisi tilaisuus, erityislapsi on hyvin haastava. Päiväni saattaa olla sitä, että olen lähtenyt kuudelta liikenteeseen, tullut kotiin viideltä, päivällinen perheen kanssa, erityislapsen läksyt jotka pahimmillaan vie pari tuntia suoraa huutoa, omat opintoni. Kun on erkkalapsen läksyt saatu tehtyä alkaa iltapala ja iltalääkerumba, iltasadut, seuraavan päivän tavarat jne.
No mitä minä tässä luettelen, kyllä kai te tiedätte useimmat.
Ongelma on siinä, että olen päivän lopuksi niin väsynyt etten yksinkertaisesti jaksa lähteä minnekään kävelylle enkä yleensä sunnuntaisin jaksa lähteä. Liikunta ei tunnu hyvältä, sillä olen vuoden kärsinyt nivel- ja pehmytkudostulehduksista, joiden vuoksi liikkuminen on yleensä epämielllyttävää tai kivuliasta. Monesti olen niin väsynyt, että jaksan päivän vain sillä että keskityn koko ajattelemaan että jos nyt vielä jaksan hengittää, niin on kulunut taas uusi minuutti.
Vatsani reistailee, ruokatorventulehduksia, nukun huonosti, melkein joka päivä on kipuja. Olen jatkuvasti kireä.
En tiedä mitä voin tehdä. En voi perhettä pistää tauolle, tietenkään. Työstäni pidän, sitä en tahdo lopettaa. Sinni ei anna periksi, että lopettaisin opintoni, masetuisin siitä että epäonnistuin.
Olen lopettanut kaikki entiset harrastukseni, sillä en yksinkertaisesti jaksa niitäkään enää. Nyt huomasin, etten jaksa edes lukea, tai pysty keskittymään siihen, kun koko ajan on mielessä mitä pitäisi tehdä muuta.
Alkoholia en juo, en tupakoi. Liikunta lähinnä päivän aikana tapahtuvaa hyötyliikuntaa, mutten ole jaksanut muuta. Välillä menen, mutta motivaatio on todella alhainen kun liikkuminen tarkoittaa pahoja kipuja.
Pelkään, että ihan tosissani kuolen tämän elämäni kanssa. Mitä minä voin tehdä? Mitä jättää pois?
Opiskelen ja käyn työssä, asun aika syrjässä perheeni kanssa eli matkoihin menee aikaa, lapsia on, yksi erittäin haastava pitkäaikaissairas/erityislapsi.
Olen jatkuvasti stressaantunut ja kiireinen, ahdistunutkin. En osaa rentoutua edes silloin, kun siihen olisi tilaisuus, erityislapsi on hyvin haastava. Päiväni saattaa olla sitä, että olen lähtenyt kuudelta liikenteeseen, tullut kotiin viideltä, päivällinen perheen kanssa, erityislapsen läksyt jotka pahimmillaan vie pari tuntia suoraa huutoa, omat opintoni. Kun on erkkalapsen läksyt saatu tehtyä alkaa iltapala ja iltalääkerumba, iltasadut, seuraavan päivän tavarat jne.
No mitä minä tässä luettelen, kyllä kai te tiedätte useimmat.
Ongelma on siinä, että olen päivän lopuksi niin väsynyt etten yksinkertaisesti jaksa lähteä minnekään kävelylle enkä yleensä sunnuntaisin jaksa lähteä. Liikunta ei tunnu hyvältä, sillä olen vuoden kärsinyt nivel- ja pehmytkudostulehduksista, joiden vuoksi liikkuminen on yleensä epämielllyttävää tai kivuliasta. Monesti olen niin väsynyt, että jaksan päivän vain sillä että keskityn koko ajattelemaan että jos nyt vielä jaksan hengittää, niin on kulunut taas uusi minuutti.
Vatsani reistailee, ruokatorventulehduksia, nukun huonosti, melkein joka päivä on kipuja. Olen jatkuvasti kireä.
En tiedä mitä voin tehdä. En voi perhettä pistää tauolle, tietenkään. Työstäni pidän, sitä en tahdo lopettaa. Sinni ei anna periksi, että lopettaisin opintoni, masetuisin siitä että epäonnistuin.
Olen lopettanut kaikki entiset harrastukseni, sillä en yksinkertaisesti jaksa niitäkään enää. Nyt huomasin, etten jaksa edes lukea, tai pysty keskittymään siihen, kun koko ajan on mielessä mitä pitäisi tehdä muuta.
Alkoholia en juo, en tupakoi. Liikunta lähinnä päivän aikana tapahtuvaa hyötyliikuntaa, mutten ole jaksanut muuta. Välillä menen, mutta motivaatio on todella alhainen kun liikkuminen tarkoittaa pahoja kipuja.
Pelkään, että ihan tosissani kuolen tämän elämäni kanssa. Mitä minä voin tehdä? Mitä jättää pois?
