Mistä jaksamista?

["Nirppu"]

Tuntuu ettei jaksaisi enään edes hengittää.. Mistä sitä jaksamista vielä voisi ammentaa?

Kotona on kohta kuukauden vanha ihana poika, ja en haluaisi että oma stressini vaikuttaa häneen.. Tuntuu vaan että kaikki kaatuu niskaan.
Ensimmäiset 2vko pojan syntymästä olivat ihan "normaaleita". Väsymystä tietysti oli kovasti jne. Sitten kun vauva oli 3vkoa vanha, tuntuu että matto vetäistiin lopullisesti pois jalkojen alta. Miehelleni tuli kutsu poliisikuulusteluihin. Syytteet ovat kamalat, tiedän että ne eivät ole totta. Tarinassa on niin monta epäkohtaa ja aukkoa, ja on muitakin asioita jotka saavat minut vakuuttuneeksi että hän on 100% syytön. Onneksi, pää ei kestäisi sitä että pitäisi oman pään sisällä vielä kestää se että pohtii onko se totta vai ei..
Mies hajosi tästä aivan totaalisesti, on nyt viikon kulkenut kuin aave täällä, pelkään milloin hänen psyykkeensä romahtaa lopullisesti. Ei hänestä ole apua lapsenkaan kanssa, viimeinen isyyslomaviikkokin meni tuossa sumussa. Nyt hän on palannut töihin ja sama meno jatkuu. Enkä oletakkaan että hänestä nyt apua olisi, toivon vain että keskittyisi omaan jaksamiseensa.

Stressi on valtava jatkuvasti, kun mietin joutuuko mieheni nyt pahimmassa tapauksessa vankilaan.. Vai joudummeko edes oikeuteen.. Milloin meille ilmoitetaan jatkosta..Kuinka pitkä tämä prosessi tulee olemaan, suomessa nämä asiat tunnetusti eivät kovin nopeasti etene.. Seison mieheni rinnalla viimeiseen asti, mutta mitä meidän perheelle käy jos tämä jatkuu kuukausia.. vuosia..

Lapsen hoito on yksin vastuullani, lisäksi täällä on lauma eläimiä joista pitäisi huolehtia, toki huolehdinkin, en ikinä pystyisi niistä luopumaan. Tähän saumaan sopivasti alkoi yksi eläimistäkin sairastaa kunnolla, eläinlääkärissäkin pitää jaksaa juosta.

Huolehtia että mies söisi edes pari lusikallista ruokaa päivässä.. Imetyskin oli alusta asti hankalaa, samoihin aikoihin mieheni kuulusteluiden kanssa myös se lopahti kokonaan.. Maitoa ei enää tule, ei pumppaamalla, ei imettämällä, ei mitenkään päin. Se hajottaa päätä kovasti, halusin niin kovasti edes imettää normaalisti, kun edes synnytys ei onnistunut niinkuin piti -> päädyttiin sektioon. Miten kaikki voi olla niin pielessä?
Hiton kissakin on alkanut protestoimaan vauvaa ja pissii minne sattuu..

Tänään ollut koko päivän levoton olo.. Tuntuu että jotain tosi pahaa tapahtuu milloin hyvänsä. En tiedä mitä, mutta on sellainen tunne. Pelottaa mennä nukkumaan, en haluaisi herätä huomiseen päivään.. Aina kun vauva alkaa itkemään saan kauheat säpsyt ja pelästyn, en tiedä miksi? Välissä pelkään että olen jo vaaraksi vauvalle, vaikka mielessäni ei kertaakaan ole käynyt ravistella tai satuttaa vauvaa. Mutta mitä jos minusta tulee sellainen? Pelkään ihan neuroottisesti että vauva kuolee, vauvan nukkuessakin on pakko tarkistella vähän väliä että hengittäähän se vielä..Kauheimpina öinä kun huuto jatkuu ja jatkuu hoen vain pääni sisällä että ole jo hiljaa, rauhoittuisit jo.. Miksi ajattelen niin rumasti vauvasta jonka halusin ja jota rakastan yli kaiken?

Mitä tapahtuu kun jaksaminen loppuu? Mistä voimia saisi lisää? Tämän luettuani kuulostan todella päävikaiselta.. Mitä tässä tekisi..

 

["vieras"]

Suomessa ei kyllä syyttömät joudu vankilaan, pitää olla tosi varmat ja pitävät todisteet että tuomittaisiin syylliseksi. Tosin oikeudenkäyntiprosessi voi olla raskas, mutta jos minkäännäköisiä todisteita ei löydy eikä ole mihinkään syyllistynyt, niin ei joudu linnaankaan.
Et varmaan halua kertoa mistä sitä sitten syytetään? Pedofiliasta? Tuskin mikään muu epäily saisi sut noin pois tolaltaan, varsinkin kun olisit varma ettei syytä epäilyihin ole.

 

["Nirppu"]

Hyväksikäytöstä, yli 10v vanha tapaus, jolloin myös mieheni ollut vielä alaikäinen. Nyt mietitäänkin sitä että onko hän ollut alle 15 vai 15. Sana sanaa vastaan tapaus, silti jatkuva stressi?? Mitään muuta todisteita ei ole kuin toisen osapuolen sana + hänen sisaruksensa hieman epämääräinen todistus. Poliisi kuitenkin vain inttää "ei tälläisiä syytöksiä kukaan päästään keksi". Nähtyäni mieheni reaktion poliisin puhelun jälkeen ja tietäen hänen kantansa seksuaalirikollisiin, varsinkin lapsiinsekaantujiin, en epäile häntä hetkeäkään + että tarinassa todellakin on niin monta kohtaa jotka eivät täsmää..
Pahinta on se, että vaikka mieheni todettaisiin syyttömäksi, maine on jo mennyt. Asiasta on varmasti puhuttu pitkin kaupunkia, yhteisille tutuille jne. Mieheni ei uskalla enää edes liikkua kunnolla ulkona, pelkää että joku hullu käy päälle kun pitää häntä jonain pervona. Lisäksi on neuroottisen huolissaan minusta ja vauvasta, soittelee töissä jokaisella tauolla että onhan meillä varmasti kaikki hyvin jne. Pelkää tosissaan että joku tekisi meille jotain..

 

["mama"]

Kuulostaa kyllä todella stressaavalta tilanteelta! Meilläkin oli paljon stressiä kun lapsi oli pieni, mutta kaikesta selvittiin. Rukoilemalla saa voimaa.

 

[Zella]

Voi kumpa voisin olla jotenkin avuksi. Sanot vaan niin rekkaudun.

 

[Ken guru]

Ihan hirveän raskas tilanne! :hug:
Onko teillä ystäväperhettä tms. jonka kanssa voisitte käydä tätä läpi?
Todisteiden puutteen vuoksi ei miestäsi tuskin pystytä tuomitsemaankaan. Se on kyllä todella väärin että ihmiset tuomitsee kuulopuheiden perusteella toisiaan.

En osaa auttaa mitenkään muuten, kuin että toivoa että jaksatte olla toistenne tukena, ja toivon että asiat selviävät nopeasti ja teille mahdollisimman edullisesti!

 

["vieras"]

Minkä ikäinen toinen osapuoli sitten oli tässä epäilyssä? Jos olisi ollut parikin vuotta nuorempi ja toinen osapuoli sen 15-16v, ei tollaisesta tulisi edes hyväksikäyttösyytettä. Jos kumpikin olisivat vapaaehtoisesti harrastaneet seksiä keskenään. Koska katsotaan että kumpikin ovat ikätasoltaan tarpeeksi nuoria .
Epäilläänkö miestäsi siis jonkun ihan pikkulapsen hyväksikäytöstä, kun se oli 15v?

 

["Nirppu"]

Toinen osapuoli oli siis reilusti alle 10v, eli todellakin ihan lapsi. Nykyään 17vuotias nainen. Hitto, välissä mietin että miksi juuri meille heitettiin nämä syytteet.. Kun mietin vielä ajankohtaa koska syytteet on jätetty, on se ollut samaa aikaa kun raskausuutisemme tuli yleiseen tietoon. Mietin että voiko kyseinen ihminen olla vain näin kateellinen. vai mistä on kyse. Ei ollut itse halunnut edes nostaa syytettä, lastensuojelu oli tehnyt sen kun oli kertonut tämän tarinan. Kyseinen nainen ei ole itse suostunut käymään edes poliisikuulusteluissa kertomassa versiotaan, vaan hänen äitinsä on siellä ollut.
En voi sanoin kuvailla miten vihainen olen, lapseltani on "viety isä", siltä tämä tuntuu. Ja että juuri nyt mieheni on kuin sumussa koko ajan, juuri tänä pikkuvauva aikana mikä menee niin nopeastikkin Ja ristiäiset pitäisi järkätä, nautippa niistä sitten.
Voi huokaus tätä valituksen määrää..

 

["vieras"]

Rauhoitu hyvä ihminen! Jos ei näyttöä ole, ei se edes oikeuteen asti mene. Tuskin tulee edes syytettä, jos ei ole kuin sana sanaa vastaan. Eikä ne poliisit niin pahoja ihmisiä ole, etteikö sinne kuulusteluihin uskaltais mennä. Joten ihan relax vaan. Ymmärrän kyllä, miltä susta tuntuu ja synnytyksen jälkeen on muutenkin hermot pinnassa, mutta ei tuo panikoiminen ainakaan auta asiaa yhtään. Jos joku huhupuheen takia päälle käy, niin vastuuseen vaan.