Missä vaiheessa uusi kumppani tapaamaan lapsia?

Niin, otsikossahan se kysymys jo on. Missähän vaiheessa olisi hyvä antaa uuden tuttavuuden/rakkauden tavata lapset? Olen alkanut tapailemaan yhtä miestä ja näyttää siltä että vakavampaan päin on menossa ja mietiskelin vaan että koska se esitellään lapsille. :D Kokemuksia kiitos :)
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe ja chef
ehdotus
Minä kannatan tätä menetelmää: Ensin sanotaan, että tää on vaan äidin Pekka-kaveri, yks setä vaan. Sitten kun jää eka kerran yöksi, sanotaan, että tää Pekka onkin äidin erityinen ystävä ja kun muutetaan yhteen, sanotaan mistä on oikeasti kysymys.

Eiku, en minä tiedä. Kai se riippuu lasten iästä (meinasin kirjoittaa isästä) ja vaikka mistä. :) Ainakin niin, ettei ne lapset tapaa eka kertaa sitä uutta miestä niin, että löytävät äidin sängystä, kun tulevat aiottua aikaisemmin iskän luota.
 
Vie ras
Odottelin lähemmäs vuoden.
Siinä ajassa selvisi, kuinka tosissaan ollaan.

Tuntuu kamalalta niiden lasten puolesta, joille näitä uusia äiti- ja isäpuolia esitellään parin kuukauden seurustelun jälkeen. Ja sitten se suhde kaatuu ja hetken päästä taas on esitellään uutta kumppania.
 
En osaa aikamäärettä sanoa.... Sitten kun tilanne on sellanen että "Pekka" tulee jäämään kuvioihin. Kai sen jossain vaiheessa tietää että nyt tää on sellanen suhde joka tulee kantamaan. Ainakin ajatuksissa, eihän mikään ole varmaa muu kuin verot ja kuolema.

Itse esittelisin sitten kun olen varma että jamppa tulee jäämään kuvioihin ja haluaisin hänet osaksi meidän perhettä. Yhden kohdalla se olis nyt samantien. Mutta jos joku uus jamppa jostain tulis niin kattelisin niin pitkään että oisin varma omista tunteistani. Ja jampan.

Sekavaa :D
 
Mä varmaan ottaisin "Pekan" luontevasti mukaan arkeen, ihan kuten muutkin äidin kaverit.
Miksi mahdollinen uusi kumppani pitää jotenkin erityisesti esitellä lapsille ja heti kertoa, että tässä on äidin poikaystävä?

Ihanteellinen tilanne olisi mielestäni se, että lapsetkin tutustuisivat "Pekkaan" pikku hiljaa kaverina ja lopulta kun äiti ja tämä "Pekka" alkaisivatkin (lasten nähden) romanttiseen suhteeseen, se olisi lapsillekin iloinen yllätys.
 
Odottelin lähemmäs vuoden.
Siinä ajassa selvisi, kuinka tosissaan ollaan.

Tuntuu kamalalta niiden lasten puolesta, joille näitä uusia äiti- ja isäpuolia esitellään parin kuukauden seurustelun jälkeen. Ja sitten se suhde kaatuu ja hetken päästä taas on esitellään uutta kumppania.
Ei kai äidin tai isän kumppani mikää äiti- tai isäpuoli ole? Mä en ainakaan ole mun miehen lapsille äitipuoli, enkä sellainen tule koskaan olemaankaan. Olen hänen kumppani, enkä mitään muuta.
 
Mä varmaan ottaisin "Pekan" luontevasti mukaan arkeen, ihan kuten muutkin äidin kaverit.
Miksi mahdollinen uusi kumppani pitää jotenkin erityisesti esitellä lapsille ja heti kertoa, että tässä on äidin poikaystävä?

Ihanteellinen tilanne olisi mielestäni se, että lapsetkin tutustuisivat "Pekkaan" pikku hiljaa kaverina ja lopulta kun äiti ja tämä "Pekka" alkaisivatkin (lasten nähden) romanttiseen suhteeseen, se olisi lapsillekin iloinen yllätys.
No tätä mäkin mietin, että ei kai sitä välttämättä tartte silleen esitellä että tämä tässä nyt on äidin uusi rakkaus. :D Tai en tiiä, en ole kauheasti tätä kokeillut :) Pitkä tutustumisaika, tyyliin vuoden ajan, tuntuu vaan aika haasteelliselta kun nää tapaamiskuviot on niin hankala järjestää. On vaikeaa tavata ihastuksen kohdetta kun aina on kauhea homma järjestää hoitajia lapsille. Olis jotenkin helpompaa kun se vois vain tulla tänne kahville tms.
 
[QUOTE="Tia";29388127]Vuoden päästä antaisin lasten tavata hänet. Haluaisin että suhde on pysyvä.
Asuisin senkin jälkiin ihan omillani, en ottaisi uutta miestä kotiini.[/QUOTE]

Mäkin haluaisin kyllä olla varma että suhde on pysyvä ennen kuin mitään tutustumista lapsiin tapahtuu. Ja haluaisin tietenkin asua omillani senkin jälkeen kun lapsiin on tutustuttu. Mutta vuosi... :whistle: Mulla on jo alle kuukaudessa meinannut palaa hihat näiden tapaamisjärjestelyiden kanssa. :D Ehkä yritän harjoittaa kärsivällisyyttä. :rolleyes:
 
nijoa
Niin no ainakin kannattaa ensin hankkiutua nykyisestä ukosta eroon. Muuten lapset voivat vahingossa tai tahallaan livauttaa iskälle että "Arvaa mitä iskä? Pekka-setä kävi taas päivällä nukkumassa äidin kanssa".
 
vieras*
[QUOTE="Tia";29388127]Vuoden päästä antaisin lasten tavata hänet. Haluaisin että suhde on pysyvä.
Asuisin senkin jälkiin ihan omillani, en ottaisi uutta miestä kotiini.[/QUOTE]

Jokseenkin näin menisi minullakin. Uusperhettä tuskin tulen koskaan lasten kanssa perustamaan. Ehkä sitten voisin muuttaa miehen kanssa asumaan, kun molempien lapset ovat muuttaneet omilleen. Tosin varmaan pitäisin omankin asunnon vaikka sitten vuokralla. Taloudellisesti en yhdistä talouttani kenenkään kanssan varmaan enää koskaan.

Itse en usko, että lapsilla menisi kovin kauaa tajuta, että "Pekka" ei ole äidin ihan peruskaveri, jos "Pekka" alkaisi täällä viettämään enemmän aikaa. Ja sitä taas en halua lasteni kokevan, että "Pekka" vaihtuu vähän väliä. Tosin siitä ei oikein ole ehkä pelkoa, kun viisi vuotta on jo mennyt sinkkuna. Nyt ehkä mahdollisesti on löytynyt mies, jonka kanssa voisi jotain seurustelun tapaista ajatellakin, mutta katsotaan nyt...
 
vierasd
En mä laittaisi mitään aikamäärettä asialle vaan enemmänkin sen vakavuusasteen mukaan. Ollaan tässä puoli vuotta yhden miehen kanssa tapailtu eikä lasten esittely ole vielä ajankohtaista. Mies on ollut yötäkin niin, että tulee kun lapset jo nukkuu ja lähtee ennen kuin ne herää. En mä näe mitään tarvetta alkaa viettämään mitään perhe-elämää tai arkea yhdessä. En edes etsi sellaista suhdetta jossa lapset tavallaan olisi mukana. Ne asiat joita tämän miehen kanssa haluan tehdä ei sovi lasten silmille ;)
Eri asia sitten jos teillä on sellainen suhde, että jossain vaiheessa haluatte aidosti olla yhdessä perhe, viettää arkea yhdessä jne.
 
"viuh"
Minut 'esiteltiin' varsin nopeasti, oltiin parisen kuukautta tapailtu ja minulle tuli vastaan tilanne, että piti saada koirat jonnekin pariksi päiväksi nopealla aikataululla. Mies ehdotti, että tultaisiin hänen luokseen. Lapset olivat jo teinejä, joten tilanne oli toki helpompaa selittää kuin ihan pienille lapsille. Ja toisaalta he olivat ajottain hyvinkin kriittisiä minua kohtaan.

Olin ensimmäinen ei-peruskaveri, jonka mies kotiinsa lasten läsnäollessa kutsui (erosta oli kolmisen vuotta). Jälkikäteen toinen lapsista on kertonut, että hän jo mietti löytääkö isä koskaan ketään kelvollista. Minut oli todennut kelvolliseksi kun osasin vastata "oikein" pariin hänen esittämäänsä kysymykseen, joita en itse jälkikäteen edes muistanut. :)
 
En mä laittaisi mitään aikamäärettä asialle vaan enemmänkin sen vakavuusasteen mukaan. Ollaan tässä puoli vuotta yhden miehen kanssa tapailtu eikä lasten esittely ole vielä ajankohtaista. Mies on ollut yötäkin niin, että tulee kun lapset jo nukkuu ja lähtee ennen kuin ne herää. En mä näe mitään tarvetta alkaa viettämään mitään perhe-elämää tai arkea yhdessä. En edes etsi sellaista suhdetta jossa lapset tavallaan olisi mukana. Ne asiat joita tämän miehen kanssa haluan tehdä ei sovi lasten silmille ;)
Eri asia sitten jos teillä on sellainen suhde, että jossain vaiheessa haluatte aidosti olla yhdessä perhe, viettää arkea yhdessä jne.
Mä en kyllä oikein tuohon pystyisi, meillä ainakin lapset saattaa herätä keskellä yötä ja tulla viereen/käydä sanomassa jotain tai ylipäänsä vaan aamulla herätä arvaamattoman aikaisin. :p Että sitten kun mulla mies tulee yöksi, niin sen on pitänyt tuntea lapsetkin jo jonkun aikaa.
 
Suunnilleen heti.

Jos siis lähtökohtana pidetään sitä, että se uusi kumppani on "ihan vaan kaveri", eli uutta kumppania ei aleta heti istuttamaan mihinkään isäpuolen tai äitipuolen rooliin, vaan esitellään lapsille siinä missä esiteltäisiin uusi naispuolinenkin kaveri.

En mä uusia naapureitakaan lapsilta piilottele ensimmäistä puolta vuotta tai peräti vuotta, joten miksi sitä miesystävääkään tulisi piilossa pitää?

Ja vähän ontuvalta tuntuisi se, että ensin tapailen miestä kuukausitolkulla ja kun olen hänet itselleni sopivaksi todennut, niin vasta siinä kohtaa esittelisin hänet lapsille. Mitäs, jos se mies ei enää siinä kohtaa tunnukaan enää siihen samaan porukkaan sopivan? Jos hällä ei vaikka kemiat kertakaikkisesti synkkaa lasten kanssa...siinä sitä sitten oltaisiin tapailtu jo puoli vuotta, kenties jo vuosikin aivan turhaan.

Oman mieheni lapseni tapasi noin 24 tuntia siitä, kun olimme tavanneet ensimmäisen kerran. Tosin ihan vain ohimennen, mutta silti. Ensimmäinen ns. kunnon tapaaminen järjestettiin muistaakseni viikon sisään.

En tiedä muiden lapsista, mutta näille omilleni on ainakin ihan normaalia se, että elämään tulee uusia ihmisiä. Ja välillä niitä myös katoaa elämästä. Ei se ole mitään maatajärisyttävää, vaan ihan vaan perus elämää.
 
vierasd
Suunnilleen heti.

Jos siis lähtökohtana pidetään sitä, että se uusi kumppani on "ihan vaan kaveri", eli uutta kumppania ei aleta heti istuttamaan mihinkään isäpuolen tai äitipuolen rooliin, vaan esitellään lapsille siinä missä esiteltäisiin uusi naispuolinenkin kaveri.

En mä uusia naapureitakaan lapsilta piilottele ensimmäistä puolta vuotta tai peräti vuotta, joten miksi sitä miesystävääkään tulisi piilossa pitää?

Ja vähän ontuvalta tuntuisi se, että ensin tapailen miestä kuukausitolkulla ja kun olen hänet itselleni sopivaksi todennut, niin vasta siinä kohtaa esittelisin hänet lapsille. Mitäs, jos se mies ei enää siinä kohtaa tunnukaan enää siihen samaan porukkaan sopivan? Jos hällä ei vaikka kemiat kertakaikkisesti synkkaa lasten kanssa...siinä sitä sitten oltaisiin tapailtu jo puoli vuotta, kenties jo vuosikin aivan turhaan.

Oman mieheni lapseni tapasi noin 24 tuntia siitä, kun olimme tavanneet ensimmäisen kerran. Tosin ihan vain ohimennen, mutta silti. Ensimmäinen ns. kunnon tapaaminen järjestettiin muistaakseni viikon sisään.

En tiedä muiden lapsista, mutta näille omilleni on ainakin ihan normaalia se, että elämään tulee uusia ihmisiä. Ja välillä niitä myös katoaa elämästä. Ei se ole mitään maatajärisyttävää, vaan ihan vaan perus elämää.
Sehän riippuu aivan siitä mitä siltä suhteelta haetaan. Jos hakee itselleen sellaista kumppania joka on arjessa mukana ja myös osa lasten elämää, niin silloin lähtökohta voi olla tuo. Mutta jos hakee itselleen sellaista kumppania, joka on vaan itselle seuraa, tarkoitus ei olekaan viettää arkea yhdessä tai tuoda lasten elämään uutta ihmistä, niin eihän se aika ole sitten turhaan. Riippuu ihan tavoitteesta. Ymmärrän tuon ajatuksen ihan hyvin jos alusta saakka on tosiaan tavoitteena löytää sellainen henkilö joka kuuluu kaikkien elämään, sitten tuo vaikuttaa ihan järkevältä tavalta toimia. Tosin, maailmassa on todella, todella crazyjä ihmisiä joten kyllä mä ensin vähän aikaa joka tapauksessa tapailisin miestä ilman lapsia...
 
Hyviä pointteja :) Mietin varmaan asiaa vähän samalta kannalta kuin chef, justiinsa tässä nimittäin eilen pohdiskelin, että ei tunnu järkevältä edes tapailua jatkaa kovin tiiviisti ennen kuin tietää oikeasti miten se tyyppi tulee mun lasten kanssa toimeen. Jos ei niiden kemiat sovi yksiin niin en mäkään voi olla hänen kanssaan. En mä kuitenkaan mitään äidin viikonloppulelua ole kenestäkään miehestä hakemassa vaan sellaista ihmistä joka sitten elää sitä arkea sekä mun että lasten kanssa.
 
vierasd
No siis me tapaillaan vasta mutta puolin ja toisin ajatukset alkaa olla sellaiset että tätä ihmistä vois vaikka kuvitella tapailevansa koko elämänsä :)
Joo. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Sitä, että te mietitte jo sitä että muutatte yhteen? Menette naimisiin? Teette lisää lapsia? Siis joskus tulevaisuudessa? Vai tarkoittaa tuo vaan sitä, että henkilö vaikuttaa mukavalta ja sen kanssa haluaisi viettää aikaa pidempäänkin? Kun mulle tuo "vakavaan suuntaa" tarkoittaa jotain käytännön muutoksia kaikkien elämään. Kyllähän tämä tyyppi ketä nytkin tapailen niin on mukava ja voisin kuvitella että tapailen häntä tällä tavoin "koko elämäni" mutta en mä mitään edellä mainittuja asioita näe koskaan tapahtuvan. Tai pidä tätä "vakavana".
 

Yhteistyössä