Missä vaiheessa uusi kumppani tapaamaan lapsia?

Tai no, en mä ketään edelleenkään ole hakemassa Toi vaan ikään kuin tupsahti tuohon. Niin siinä sitten vaan kävi, että minä joka olen pitkään hokenut etten tartte miestä mihinkään, vietin eilen tunnin silittelemässä jonkun äijän käsiä ja tuijottelemassa sitä silmiin.

 

Esittelettekö te tosiaan kaikki uudet ystävännekin vasta 6kk-12kk tuntemisen jälkeen lapsillenne? :O

Miksei sitä miestä voi esitellä ystävänä joka pikkuhiljaa muuttuu enemmän ja enemmän miesystäväksi, ei sitä lapsille tartte esitellä heti minään uutena kumppanina.

Mies alkaa olemaan teidän kanssa kokoajan enemmän ja enemmän, ei lapset sitä silleen edes tajua, se vaan tapahtuu

 

Joo. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Sitä, että te mietitte jo sitä että muutatte yhteen? Menette naimisiin? Teette lisää lapsia? Siis joskus tulevaisuudessa? Vai tarkoittaa tuo vaan sitä, että henkilö vaikuttaa mukavalta ja sen kanssa haluaisi viettää aikaa pidempäänkin? Kun mulle tuo "vakavaan suuntaa" tarkoittaa jotain käytännön muutoksia kaikkien elämään. Kyllähän tämä tyyppi ketä nytkin tapailen niin on mukava ja voisin kuvitella että tapailen häntä tällä tavoin "koko elämäni" mutta en mä mitään edellä mainittuja asioita näe koskaan tapahtuvan. Tai pidä tätä "vakavana".

No öö. Mietitpä monimutkaisesti Mutta ihanaa, että ihmiset miettii eri tavalla. No, mä en voisi missään tapauksessa itse tapailla koko elämääni enkä edes lyhyttä aikaa miestä, jonka kanssa en näkisi noiden kaikkien asioiden tapahtuvan. Mulle seurustelukin on jo esiaste avoliitolle, avioliitolle jne. Emme me ole mitään tuollaisia suunnitelleet emmekä suunnittele pitkään aikaan, mutta kyllä vain voisin kuvitella asuvani yhdessä, meneväni naimisiin jne.

 

Esittelettekö te tosiaan kaikki uudet ystävännekin vasta 6kk-12kk tuntemisen jälkeen lapsillenne? :O

Miksei sitä miestä voi esitellä ystävänä joka pikkuhiljaa muuttuu enemmän ja enemmän miesystäväksi, ei sitä lapsille tartte esitellä heti minään uutena kumppanina.

Mies alkaa olemaan teidän kanssa kokoajan enemmän ja enemmän, ei lapset sitä silleen edes tajua, se vaan tapahtuu

Juu en. Tämän ketjun myötä olen tajunnut, että kyllähän mun lapset muutenkin tapaa kaiken aikaa milloin mitäkin sakkia, mun ystäviä, tuttuja, työkavereita, entisiä työkavereita jne ilman että niistä sen suurempaa numeroa tehdään. Jotkut tulee uudestaan jotkut ei, eikä lapset niitä sen kummemmin kaipaa.

 

no, asiasta minulla ei ole sen enempi kokemusta, mutta kannattaisin tuota normaalielämälähestymistapaa. että äiti ja pekka on kavereita ja joskus äiti käy pekan kanssa kahvilla jne. eikä niin, että äitillä on joku salainen elämä ensin vuoden ja sitten lapsille paljastetaan, että hei tässä on pekka joka onkin yhtäkkiä älyttömän iso osa äitin elämää.

se ny minusta on enempi sellainen märkä rätti kasvoille. parhaassa tapauksessa vielä vähän silleen: 'me ollaan nyt vuosi seurusteltu ja huomattu että ollaan toisillemme täydellisiä. että tää pekka muuttaakin sitte kohta meille" -tyyliin.

 

No öö. Mietitpä monimutkaisesti Mutta ihanaa, että ihmiset miettii eri tavalla. No, mä en voisi missään tapauksessa itse tapailla koko elämääni enkä edes lyhyttä aikaa miestä, jonka kanssa en näkisi noiden kaikkien asioiden tapahtuvan. Mulle seurustelukin on jo esiaste avoliitolle, avioliitolle jne. Emme me ole mitään tuollaisia suunnitelleet emmekä suunnittele pitkään aikaan, mutta kyllä vain voisin kuvitella asuvani yhdessä, meneväni naimisiin jne.

Tässä muuten varmaan on se olennainen ero. Sä toivoisit tuollaisten asioiden tapahtuvan joskus. Mä en. Joten jotta ne voisi joskus tapahtua, pitää miehen myös tulla osaksi lasten elämää. Mä taas haluan seurustella ja tapailla ilman että se koskaan johtaa mihinkään muuhun. Siitä syystä mun ei ole "pakko" ottaa miestä mukaan lasten elämään. Eikä se tarkoita sitä, että mies olisi vaan joku äidin viikonloppulelu

 

Sehän riippuu aivan siitä mitä siltä suhteelta haetaan. Jos hakee itselleen sellaista kumppania joka on arjessa mukana ja myös osa lasten elämää, niin silloin lähtökohta voi olla tuo. Mutta jos hakee itselleen sellaista kumppania, joka on vaan itselle seuraa, tarkoitus ei olekaan viettää arkea yhdessä tai tuoda lasten elämään uutta ihmistä, niin eihän se aika ole sitten turhaan. Riippuu ihan tavoitteesta. Ymmärrän tuon ajatuksen ihan hyvin jos alusta saakka on tosiaan tavoitteena löytää sellainen henkilö joka kuuluu kaikkien elämään, sitten tuo vaikuttaa ihan järkevältä tavalta toimia. Tosin, maailmassa on todella, todella crazyjä ihmisiä joten kyllä mä ensin vähän aikaa joka tapauksessa tapailisin miestä ilman lapsia...

No jos niiden lasten elämään ei ole lainkaan tarkoitus tuoda uutta ihmistä, niin minkä ihmeen takia sitä miestä ja lapsia pitää sitten ylipäänsä toisiinsa tutustuttaa?

Tosin mä itse en oikein ymmärrä sitä, että miksi "salata" jonkun ihmisen olemassaoloa. Vaikka ajatuksena ei olisi mikään yhteenmuutto ja perheen perustaminen, niin kai sen ihmisen olemassaolon voi silti esiin tuoda? Vai onko siis ihmisillä yleensäkin tapana pitää "salaisia kavereita"

Ja kun tässä ap:n tapauksessa kyseessä ei ole nyt mitkään tulevaisuudessa erillään pidettävät elämät, niin mun nähdäkseni sitä miehen ja lasten välistä tapaamista on turha sen kummemmin siirtää hamaan tulevaisuuteen

Ja maailmaan tosiaan mahtuu jos vaikka ja minkämoista tallaajaa, se on totta. Mutta ihan yhtälailla se uusi naispuolinenkaveri voisi olla sekopää. Pesky Pixienkin menin tapaamaan ensimmäistä kertaa muistaakseni kera lapseni...en siis osannut ajatella asiaa niin, että mun pitäisi ensin tutustua häneen kunnolla ja vasta sitten voisin esitellä hälle lapseni

Ja aikalailla samalla kaavalla voisin ajatella tutustuvani johonkin uuteen mieheen. Ja saattaapa se uusi kumppani löytyä vaikka kaupan kassajonosta...mene siinä sitten lasta piilottamaan autokärryn uumeniin, jotta eivät vaan tapaa ennen, kun olen ehtinyt miehen kunnolliseksi toteamaan

 

Ja mitäs sitten kun ollaan sen Pekan kanssa vuosi seurusteltu ja viimein esitellään ne lapset ja mies ei tulekkaan ollenkaan niiden kanssa juttuun tms...

Mä otin heti lapset mukaan, käytiin miehen luona yötäkin heti alkuun, ei mennyt kauan kun lapset jo kysyi, et "Koska me taas mennään XXX:n luokse"

Jos suhde ois kaatunut, niin ei olis kyllä mitään kamalaa tapahtunut, samalla tavalla me käytiin kaikkien muidenkin mun kavereiden luona, joku jäi pois mun elämästäkin, eikä lapset oo ikinä kyselleet, että missä se ihminen on..

 

Ehdin tavata miehen muistaakseni 4 kertaa, ennen ku esittelin pienimmälle lapselle, mentiin saman tien miehen mökille yöksi, ja oltiin ehkä 1,5 kk tunnettu kun esittelin miehen isommille lapsille, käytiin ihan vaan syömässä yhdessä...

Ihan tasapainoinen mukelo on toi nuorinkin vaikka oon ehtinyt muutaman mun seurustelukumppanin tavata ja lisäksi ihan vaan mun miespuolisia kavereita jopa...

 

Sitä mukaa kun lapset tulee täysikäisiksi ja muuttavat pois kotoa

 

Tai no, en mä ketään edelleenkään ole hakemassa Toi vaan ikään kuin tupsahti tuohon. Niin siinä sitten vaan kävi, että minä joka olen pitkään hokenut etten tartte miestä mihinkään, vietin eilen tunnin silittelemässä jonkun äijän käsiä ja tuijottelemassa sitä silmiin.

:heart:



(miullekin!!!! |O )

 

:heart:



(miullekin!!!! |O )

:wave::flower:

 

:wave::flower:

Liian kaukana, ei vanha jaksa kaukosuhteita...

 

Esittelettekö te tosiaan kaikki uudet ystävännekin vasta 6kk-12kk tuntemisen jälkeen lapsillenne? :O

Miksei sitä miestä voi esitellä ystävänä joka pikkuhiljaa muuttuu enemmän ja enemmän miesystäväksi, ei sitä lapsille tartte esitellä heti minään uutena kumppanina.

Mies alkaa olemaan teidän kanssa kokoajan enemmän ja enemmän, ei lapset sitä silleen edes tajua, se vaan tapahtuu

No mun mielestä on vähän hölmöä verrata ystävää ja miesystävää keskenään. Miesystävää nähdään kuiteskin paljon enemmän kuin ystäviä (tai harvoin ainakaan kukaan aikuinen ,joka päivä yhden ja saman ystävän kanssa hengaa).
Joten siihen varmasti lapsetkin saattaa kiintyä nopeastikkin, ja miesystävä harvemmin jää siihen perheen elämään, jos erotaan.

Ja varsinkin tyttölapset, kenellä ei isä ole elämässä pahemmin mukana, saattaa kiintyä kovastikkin äidin uuteen mieheen. Ja aika usein lapset kyllä myös vaistoaa onko Pekka tavallinen kaveri niinkuin muutkin vai jotain muuta.

Ja varsinaiseen kysymykseen;
Odottelisin ainakin sen pahimman ihastumisvaiheen yli ennen kuin esittelisin lapsille.

 

Mitä tuo muuten itseasiassa tarkoitta tuo "menossa vakavampaan suuntaan"?

Minun puoli vuotta kestänyt laastarisuhde perustui alusta asti siihen, ettei tule koskaan menemään vakavampaan suuntaan. Mies oli minua 10 vuotta nuorempi ja lapseton. Minulla taas lapset enkä enempää halua. Yhdessä oli hyvä olla niin kauan kuin sitä kesti ja seksi oli jumalaista. Ei tullut mieleenkään esitellä lapsille.

 

Esittelettekö te tosiaan kaikki uudet ystävännekin vasta 6kk-12kk tuntemisen jälkeen lapsillenne? :O

Miksei sitä miestä voi esitellä ystävänä joka pikkuhiljaa muuttuu enemmän ja enemmän miesystäväksi, ei sitä lapsille tartte esitellä heti minään uutena kumppanina.

Mies alkaa olemaan teidän kanssa kokoajan enemmän ja enemmän, ei lapset sitä silleen edes tajua, se vaan tapahtuu

Varmaan riippuu lasten iästäkin. Teineille on ehkä ihan turha selittää, että tämä on äidin kaveri, jos yksi ja sama mies alkaa yhtäkkiä roikkumaan himassa useastikin.

 

No mun mielestä on vähän hölmöä verrata ystävää ja miesystävää keskenään. Miesystävää nähdään kuiteskin paljon enemmän kuin ystäviä (tai harvoin ainakaan kukaan aikuinen ,joka päivä yhden ja saman ystävän kanssa hengaa).
Joten siihen varmasti lapsetkin saattaa kiintyä nopeastikkin, ja miesystävä harvemmin jää siihen perheen elämään, jos erotaan.

Ja varsinkin tyttölapset, kenellä ei isä ole elämässä pahemmin mukana, saattaa kiintyä kovastikkin äidin uuteen mieheen. Ja aika usein lapset kyllä myös vaistoaa onko Pekka tavallinen kaveri niinkuin muutkin vai jotain muuta.

Ja varsinaiseen kysymykseen;
Odottelisin ainakin sen pahimman ihastumisvaiheen yli ennen kuin esittelisin lapsille.

Mutta nyt oli kyse esittelemisestä, ei niiden lasten tartte siltikään joka tapaamiskerralla olla mukana, vaikka ovatkin miehen nähneet..

 

Mä varmaan ottaisin "Pekan" luontevasti mukaan arkeen, ihan kuten muutkin äidin kaverit.
Miksi mahdollinen uusi kumppani pitää jotenkin erityisesti esitellä lapsille ja heti kertoa, että tässä on äidin poikaystävä?

Ihanteellinen tilanne olisi mielestäni se, että lapsetkin tutustuisivat "Pekkaan" pikku hiljaa kaverina ja lopulta kun äiti ja tämä "Pekka" alkaisivatkin (lasten nähden) romanttiseen suhteeseen, se olisi lapsillekin iloinen yllätys.

Näin minäkin varmaan tekisin. Joku sanoi, että olisi lapsille huono, jos se "Pekka" joskus katoaakin elämästä, mutta kyllä mulla ihan naispuolisetkin kaverit vaihtuu... Tai siis ainakin niin, että kausittain tulee kyläiltyä jonkun kans usein, sit tulee pitkä väli ettei paljon nähdä, ihan elämäntilanteiden ja kiireiden takia. Joskus joku muuttaa pois, tai löytyy uusi ystävä. Ja jos mä sen "Pekan" ottaisin osaksi elämää lastenkin nähden, niin en nyt kuitenkaan niin, että se olisi meillä koko ajan, vaan jos sen lapsille kaverina esittelisin, niin voisi tavata lasten nähden niin kuin kaveria tavataan. Sitten kun on varma parisuhteesta, voi kertoa, että aletaan seurustella.

Jos aikomus on muuttaa yhteen ja perustaa perhe, eikö ole vähän huono juttu tehdä sellainen päätös, jos uusi kumppani ei ole koskaan viettänyt lasten kanssa aikaa, eikä tiedä yhtään, miten tulee lasten kanssa toimeen?

 

Liian kaukana, ei vanha jaksa kaukosuhteita...

Noh, ei Mikkelistä niin pitkä matka nyt ole

 

no, asiasta minulla ei ole sen enempi kokemusta, mutta kannattaisin tuota normaalielämälähestymistapaa. että äiti ja pekka on kavereita ja joskus äiti käy pekan kanssa kahvilla jne. eikä niin, että äitillä on joku salainen elämä ensin vuoden ja sitten lapsille paljastetaan, että hei tässä on pekka joka onkin yhtäkkiä älyttömän iso osa äitin elämää.

se ny minusta on enempi sellainen märkä rätti kasvoille. parhaassa tapauksessa vielä vähän silleen: 'me ollaan nyt vuosi seurusteltu ja huomattu että ollaan toisillemme täydellisiä. että tää pekka muuttaakin sitte kohta meille" -tyyliin.

Eihän se nyt noin menisi. Itse tapailisin ensin itsekseni varmaan n. 6-12 kk ja sen jälkeen pikkuhiljaa lapsille kertoisin, että äidillä on kaveri pekka, jota joskus näen ja käyn kahvilla. Pekka voisi joskus käydä meillä ja me voisimme ehkä joskus käydä Pekalla. Kukaan mies ei meille olisi kyllä muuttamassa. Ehkä sitten, kun lapset eivät enää asu kanssani, voisin jonkun tänne päästää asumaan. Ei mulla ole mihinkään kiire. Ehdin keskittyä omaan parisuhteeseeni senkin jälkeen, kun lapset ovat aikuisia.

 

Mutta nyt oli kyse esittelemisestä, ei niiden lasten tartte siltikään joka tapaamiskerralla olla mukana, vaikka ovatkin miehen nähneet..

Mä käsitän sen esittelemisen niin, että sitten tullaan jotenkin enemmän sen perheen elämään mukaan. Miksi sitä miestä/naista tarvii muuten edes sen kummemmin esitellä lapsille..?
Toki myös Penan, kenen kanssa on seksisuhde, voi lapsille näyttää mutta käsitän ton esittelemisen just sillä ,että ollaan vähän vakavammalla pohjalla ja halutaan jotenkin lapsille äänettömästi kertoa, että tässä on äidille tärkeä henkilö.

 

Mä käsitän sen esittelemisen niin, että sitten tullaan jotenkin enemmän sen perheen elämään mukaan. Miksi sitä miestä/naista tarvii muuten edes sen kummemmin esitellä lapsille..?
Toki myös Penan, kenen kanssa on seksisuhde, voi lapsille näyttää mutta käsitän ton esittelemisen just sillä ,että ollaan vähän vakavammalla pohjalla ja halutaan jotenkin lapsille äänettömästi kertoa, että tässä on äidille tärkeä henkilö.

No jos hissuksiin haluaa edetä, niin sitten sen Penan voi "näyttää" lapsille seuraavan kerran vaikka kuukauden päästä.. ja mitä vakavemmaksi suhde muuttuu, niin sen useammin se Pena alkaa käymään. Miten se on lapsille parempi, että ykskaks elämään tulee joku mies joka onkin sitten lasten elämässä tosi paljon mukana? Kuin se, että joku ihminen tulee siihen elämään pikkuhiljaa ja kokoajan on mukana enemmän ja enemmän?
Jos hyvin tulee lasten kanssa juttuun, niin miksei voisikin olla mukana alusta saakka enemmän? Samalla tavalla niitä tarhan tätejä tms vaihtuu... Jos suhde ei kestäkkään niin sitten ei kestä.

 

Noh, ei Mikkelistä niin pitkä matka nyt ole

Mikkelistä on pitkä matka kaikkialle...

 

No jos hissuksiin haluaa edetä, niin sitten sen Penan voi "näyttää" lapsille seuraavan kerran vaikka kuukauden päästä.. ja mitä vakavemmaksi suhde muuttuu, niin sen useammin se Pena alkaa käymään. Miten se on lapsille parempi, että ykskaks elämään tulee joku mies joka onkin sitten lasten elämässä tosi paljon mukana? Kuin se, että joku ihminen tulee siihen elämään pikkuhiljaa ja kokoajan on mukana enemmän ja enemmän?
Jos hyvin tulee lasten kanssa juttuun, niin miksei voisikin olla mukana alusta saakka enemmän? Samalla tavalla niitä tarhan tätejä tms vaihtuu... Jos suhde ei kestäkkään niin sitten ei kestä.

Ei nyt ihan tarhan tätiin verrattava asia ole. Monesta isäpuolesta tulee lapselle käytännössä vähän kuin isä ja jos suhde päättyykin niin se on lapselle iso menetys. Pahimpia ovat ne tapaukset, joissa isäpuoli vaihtuu jatkuvasti ja mahdollisesti asutaankin useamman kerran yhdessä. Ei ihan verrattavissa äidin ystävien vaihtumiseen.

Ap nyt ei kuulu ollenkaan tuohon yllä mainitsemaani "ryhmään". Tuohon ketjun kysymykseen ei taida olla mitään yksiselitteistä ja kaikkiin tilanteisiin sopivaa vastausta. Useimmiten suositellaan, että suhde on jo aika vakaalla pohjalla ennen kuin uusi kumppani esitellään lapsille. Toisaalta sekin tuntuu järjettömältä, että ensin seurustellaan vuosi ja sitten pitäisi vasta ottaa selvää, miten lapset ja kumppani tulevat toimeen ja miten perhe-elämä sujuu. Liian vaikeaksi voi mennä kuukausitolkulla tapailu ilman, että lapset näkevät miestä edes "äidin kaverina".

 

Minä en rinnastaisi tarhantätiä vanhemman seurustelukumppaniin.

Kokemusta asiasta ei ole, muuta kuin siltä kannalta, että olen ollut suhteessa, jossa miehellä oli lapsia, joita tapasi säännöllisesti. Tilanne oli monessakin mielessä eri, koska lapset asuivat äitinsä luona. Mutta minä tapasin miehen lapset ensimmäistä kertaa parin kk.n tuttavuuden jälkeen. Ensitapaamisella menimme muistaakseni elokuviin kaikki yhdessä ja sen jälkeen hampurilaiselle. Tapasimme muutamia kertoja ensin , jolloin olin lapsille isän ystävän roolissa, ja lapsilla oli toki isänsä tapaamisviikonlopuissa se pääasema.. eli minä olin mukana hetkittäin niissä viikonlopuissa yhteisen tekemisen merkeissä.

Se suhde ei sitten kyllä kestänyt, syy ei ollut lapsissa vaan ihan muissa tekijöissä. Minun ja miehen lasten välille ei ehtinyt muodostua mitään kovin vahvaa sidettä. Tämä nyt tuskin Pesky Pixie sinällään sinua auttaa. Mutta tällä haluaisin kuitenkin rohkaista sinua ja miestä ja lapsisasi tapaamaan. Eihän sen tapaamisen tarvitse olla sellainen, että tässä on äidin uusi mahdollinen elämänkumppani tapaaminen. Vaan jotakin mukavaa, lapsille suunnattua, jossa pääpaino olisi ns. lapsilla. Jotta pahimmat jännitteet väistyisi.

Menkää vaikka Hop Lopiin, retkelle, elokuviin tms. =) siinähän samalla vähän voi nähdä, miten mies lapsiin suhtatuu jne.