Missä on kalliin ja halvan lastenvaatteen raja?

köyhä
Riippuu kokonaan vaatteesta. Alerekistä löytyy hyviä, anttilastakin on löytynyt pesun ja käytön kestäviä perusvaatteita, samoin cittarista, eivät ole edes pesunukkaa saaneet riesakseen jotkut ns. halpismerkit.

Yleensä siis lapsella on ihan tavallista perusvaatetta, niin uutta kuin kirppariltakin, mutta siistiä, ehjää, sopivaa, ja jos on printtikuva tai muu kuva, se on pysynyt hyväsä kunnosaa.

Sitten joskus tekee mieli satsata ja ostaa joku tietty "spendailuvaate" parempia arkitilaisuuksia varten.

Kenkiin tulee upotettua rahaa, ja nyt olen ostanut pari parempaa ulkoilupukua kun väsyin niihin ei-kosteussuojattuihin halpisversioihin.

Meillä ei ole seuraavaa käyttäjää vaatteelle, joten ei viitsi ihan kamalasti upottaa rahaa. Jos olisi toinen käyttäjä perässä, niin ehkä sille ensimmäiselle laittaisi siten laadukkaita vaatteita, mutta sekään ei ole hinnasta eikä edes merkistä kiinni, että mikä kestää pesut ja käytöt.


Ja olemme pienituloisia, mutta kuitenkin: ruoka on saman hintaista jokaiselle, asumisesta on meidänkin maksettava ja vaikka asumme halvemmasa asunnossa kuin joku joka tienaa 3 x enemmän, on se asumisen summa meille suuri menoerä. Bensa, nafta, vakuutuset ja autot ja fillarit yms. ovat kaikille saman hintaisia. Ainoa missä se ero näkyy ja näkyy siten ulospäin, on se, minkä merkkistä / hintasta vaatetta ostetaan lapsille, kuinka usein käydään parturissa tms.

En minä moiti niitä jotka opiskelee vuosikausia ja ovat sitten hyväpalkkaisissa hommissa enkä ole kade. Mutta ei pitäisi koulutettujankaanpitää tyhminä tai ala-arvoisina niitä, jotka edustavat alempaa koulutustasoa. Kun kaikki eivät halua, eivät viitsi, ei ole kunnianhimoa, vaikka älkkyttä olisikin. Ja tekijä-tason ihmisiä tarvitaan, ei yhteiskunta pyöri jos on vain johtajia.
Siis arvostusta puolin ja toisin. Kaikki ihmiset on tärkeitä, kaikki ammatit on tärkeitä.
 
Minulle yli 20 euroa maksavat housut tai paita on kallis (siis 3,5v taaperolle). T-paita saa maksaa kympin. Kengistä 60 euroa on maksimihinta, tosin ensi talveksi on varmaankin ostettava goret kalliimmalla kun en alesta sopivia löytänyt. Haalareille maksimihinta on 80 euroa, tosin yleensä ostan paljon halvempia.

Ja pidän H&M:n ja Lindexin vaatteita oikein laadukkaina, yksikään vaate ei ole väreiltään kulahtanut, menettänyt muotoaan tai saumoistaan auennut. Voi olla että kalliimmilla merkeillä on yksilöllisempiä vaatteita, mutta pelkästä ulkonäöstä en ole valmis maksamaan lasten vaatteissa.
 
Trikoopaita 7 e, Eccokengät 56 e, Rasavil-talvihaalari enstalveksi alesta 80 e. Siinä viime ostosreissun hankinnat 3-vuotiaalle, ja noi on yleistä tasoa meillä. Eli perusvaatteet halvalla, kengät pitää olla hyvät jalkaan, ja alesta merkkituotteita. Juhlavaatteet tekee kummitäti.
 
anjuusa
Jos rahaa löytyy, sitä kannattaa minun mielestäni laittaa ennemminkin lapsen tilille talteen tai ostaa sillä rahalla lapselle kirjoja tai kestäviä leluja. Meillä siis tyttö kulkee monen polven kierrätetyissä vaatteissa aivan tyytyväisenä, eikä minun hetkauta, jos joku häntä säälii.

Ulkokamppeet ja kengät ovat ainoita, joihin satsaan kunnolla - ihan arjen toimivuuden kannalta. Naulakosta löytyy siis kosteussuojattu Rasavil-haalari (tosin alesta ostettu) ja uusia kenkiä. Tosin toinen, tuleva lapsi saa ne sitten kierrätettynä, mutta taaperolla ne eivät kerkiä paljon kulua ennen kuin ovat jo pieniä.
 
Vieras Minni
Tulipa vaan mieleeni, että te jotka ostatte "kalliita" vaatteita niin ostatteko ne Suomesta? Itse ostan lapseni vaatteet lähinnä ulkomailta, ja matkan hinta tulee tällöin nopeasti kokoon kun ostaa kerralla paljon laadukkaita vaatteita edulliseen hintaan. Sama juttu pätee aikuisten vaatteisiin, kun Naf Nafin toppatakin voi saada 20 eurolla ja Kookain neuleen 15 eurolla (toki se onko nämä merkit kalliita, taviksia vai halpoja riippuu ihmisestä) mutta pointti on vaan se että Suomessa heittää kyllä rahaa kaivoon jos ostaa "kalliita vaatteita".
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.04.2007 klo 14:05 Vieras Minni kirjoitti:
Tulipa vaan mieleeni, että te jotka ostatte "kalliita" vaatteita niin ostatteko ne Suomesta? Itse ostan lapseni vaatteet lähinnä ulkomailta, ja matkan hinta tulee tällöin nopeasti kokoon kun ostaa kerralla paljon laadukkaita vaatteita edulliseen hintaan. Sama juttu pätee aikuisten vaatteisiin, kun Naf Nafin toppatakin voi saada 20 eurolla ja Kookain neuleen 15 eurolla (toki se onko nämä merkit kalliita, taviksia vai halpoja riippuu ihmisestä) mutta pointti on vaan se että Suomessa heittää kyllä rahaa kaivoon jos ostaa "kalliita vaatteita".
No Euroopassa ei juurikaan halvemmalla saa esim. Tommy Hilfigeria tai Ralph Laurenia. Matkusteltu on, mutta ihan yhtä kallista Pariisissa, Stokiksessa ja Berliinissäkin...
 

Yhteistyössä