Missä ne kaikki ystävät nyt on kun minä heitä tarvitsisin?!

Jotenkin nurinkurista ja perseestä.

Minä menin nuorena yksiin exäni kanssa, tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta ja selviydyimme nuoresta iästämme huolimatta hienosti. Muutimme nuorina omillemme ja elätimme pienen perheemme.
Olimme yhdessä lähes 10 vuotta.
Tänä aikana ystäväni olivat sinkkuja, "säätivät ja sähläsivät" miesten kanssa, kävivät viihteellä ja "riekkuivat".
Minä olin heille olkapäänä kun joku mies kohteli huonosti, minä kuuntelin tuntitolkulla ja autoin ja tuin heitä elämän kriiseissään. VAIKKA minulla oli myös mies ja lapsi.

Nyt sitten lapseni on jo ala-asteella ja erosimme lapseni isän kanssa.
Elän ensimmäistä kertaa elämässäni ainoana aikuisena taloudessa ja todella tarvitsisin tukea, ystäviä ja jutteluseuraa.

Vaan kappas kun kellään ei ole aikaa mulle kun heillä on nykyään perheet.
"Soitellaanko hei myöhemmin kun pitää mennä imettään toi Maija!"
"En mä nyt pääse kun me ollaan menossa saunaan."
"No katotaan huomena jos ehdin kun mun pitää viedä JaniPetteri harrastukseen."
"Mä en ehdi ny puhua kun ollaan tässä iltapalalla.."

joo, ei mun kaa tarvii ruokapöydässä puhua eikä mun takia tarvii jättää menemättä saunaan, ei nyt tarvii sillai takertua noihin. Mutta jos sitä aikaa sitten olis edes joskus. Vaan ei, aina ajaa perheet mun yli.

Oon ihan paskana yksin täällä asunnossani. Lapsi on isällään ensi yön, eli edes hän ei ole täällä tuhisemassa ja nukkumassa.
Olen sytytellyt kynttilöitä ja laitoin saunan lämpeneen, valkkasin jo leffankin mitä katson, mutta ei mikään nyt korvais sitä et joku juttelis mun kanssa.
On niin yksinäinen olo. Ja petetty olo.

 

Laita tekstiviestiä muutamalle lähimmälle ystävälle, selitä että nyt tosiaan tarvitsisit jutteluseuraa, voisiko joku tuokio järjestyä lähipäivinä tai edes ensi viikolla...

Luulisi että joku edes yrittäisi järjestää aikaa kun vilpittömästi sitä toiselta pyytää. Vaikkei se ole ihan nyt, mutta ehkä tietokin siitä että juttutuokio on tulossa auttaa jaksamaan taas hetken.

 

Noinhan se aina menee. Tsemppiä.

 

[QUOTE="pettynyt";27221400]Jotenkin nurinkurista ja perseestä.

Minä menin nuorena yksiin exäni kanssa, tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta ja selviydyimme nuoresta iästämme huolimatta hienosti. Muutimme nuorina omillemme ja elätimme pienen perheemme.
Olimme yhdessä lähes 10 vuotta.
Tänä aikana ystäväni olivat sinkkuja, "säätivät ja sähläsivät" miesten kanssa, kävivät viihteellä ja "riekkuivat".
Minä olin heille olkapäänä kun joku mies kohteli huonosti, minä kuuntelin tuntitolkulla ja autoin ja tuin heitä elämän kriiseissään. VAIKKA minulla oli myös mies ja lapsi.

Nyt sitten lapseni on jo ala-asteella ja erosimme lapseni isän kanssa.
Elän ensimmäistä kertaa elämässäni ainoana aikuisena taloudessa ja todella tarvitsisin tukea, ystäviä ja jutteluseuraa.

Vaan kappas kun kellään ei ole aikaa mulle kun heillä on nykyään perheet.
"Soitellaanko hei myöhemmin kun pitää mennä imettään toi Maija!"
"En mä nyt pääse kun me ollaan menossa saunaan."
"No katotaan huomena jos ehdin kun mun pitää viedä JaniPetteri harrastukseen."
"Mä en ehdi ny puhua kun ollaan tässä iltapalalla.."

joo, ei mun kaa tarvii ruokapöydässä puhua eikä mun takia tarvii jättää menemättä saunaan, ei nyt tarvii sillai takertua noihin. Mutta jos sitä aikaa sitten olis edes joskus. Vaan ei, aina ajaa perheet mun yli.

Oon ihan paskana yksin täällä asunnossani. Lapsi on isällään ensi yön, eli edes hän ei ole täällä tuhisemassa ja nukkumassa.
Olen sytytellyt kynttilöitä ja laitoin saunan lämpeneen, valkkasin jo leffankin mitä katson, mutta ei mikään nyt korvais sitä et joku juttelis mun kanssa.
On niin yksinäinen olo. Ja petetty olo.[/QUOTE]

Ei nyt oikeen oo muuta tarjota kun :hug:

 

:hug: Paskamainen tilanne. Kyllä mä ainakin auttaisin jos, mun ystävä olis avun tarpeessa ja oon monesti auttanutkin, kuuntelemalla ja antamalla neuvoja. Mulle ystävät on tärkeitä, välitän niistä todella ja tekee itelle pahaa jos, jollain mun ystävällä menee huonosti. Yleensä meen auttamaan ja kuuntelemaan, sitten jutellaan perusteellisesti ja itketään yhessä, näin se aina menee .

 

Olisko kannattanu opetella silloin ku muutkin?

 

Surullista että olet nyt yksin. Mutta siinä voin sinua lohduttaa, että kohta totut ja alat nauttia omasta ajasta. Ensin se on niin outoa, mutta opit siitä vielä nauttimaankin..

 

Niinhän sitä sanotaan,että hädässä ystävä tunnetaan..

Mä tiedän sun tunteen,saman kokeneena voin sanoo suoraan että se on perseestä.Sä ite panostat ystävyyteen,autat,kuuntelet ja oot olkapää.Sitten tulee se tilanne,että itse tarvis apua niin hups,,kukaan ei korvaansa lotkauta sen suhteen ett kuuntelis ees..
No,mä olen päättäny ett olkoot..Miks vaivautua ees kertomaan omista murheista,kun ei kerta kiinnosta...

Jaksuja sinne..Toivottavasti sun ystävät tajuais,että säkin tarvitset olkapäätä...

 

Mä olen vahva ihminen ja tiedän, että pärjään. Tiedän, että helpottaa ajan kanssa ja kaikki selkenee kun arki tasottuu uomiinsa.
Mutta oon nyt jotenkin ihan äimänä et miten mun "ystävät" voi tehdä mulle näin?!
No, life goes on, multa on turha tulla pyyteleen mitään lapsenvahtipalveluita tms.
En jaksa enää soitella ja kirjotella kun olen niin monesti saanut kuulla miten "nyt ei ehdi.." Ei väkisin.

 

Niin tutulta kuulostaa!!! Vuosia sinkkuna ollessa mua kohdeltiin just noin pariskuntien taholta. Ikinä ei aikaa jutella puhelimessa, vaikka ystävien lapset oli jo isoja. Ei tultu miltei ikinä kylään kun miehen kanssa sitä ja tätä tekemistä... Mihinkään ei saanut seuraksi mukaan tai tiesi että ihan turha kysyäkään ja kaveripariskunnilla yhdessä juhlia tai esim naisteniltoja ilman heidän perheitään mutta sinkkua ei ikinä kutsuttu mukaan. Parista parhaasta kaverista ei kuulu ikinä mitään kun mies on kotona eikä kutsuta ikinä silloin kylään. Mutta kappas kun mies on sitten pitkään matkoilla tai on parisuhdekriisi tai muu kriisi niin sitten kummasti ystävänä kelpaatkin ja sut muistetaankin... Niin tuttua niin tuttua...

 

Vielä lisäys että nyt kun olen perheellinen niin osa nyt kysyykin yhtäkkiä kylään ja lapsen kanssa mukaan jne. En voi siis käsittää tätä logiikkaa. Niin ja vielä lisäys edelliseen, että kun "ystävillä" tuli aina ero poikaystävistä niin sit mä lohdutin ja kuuntelin ja olin sinkkuna parisuhdeopas mutta muuten mut taas unohdettiin täysin.

 

Tää on niin tavallista . Mä olen nykyjään työtön ja sinkku niin kellään ei ole aikaa. Mutta odotahas kun alan seurusteleen, silloin alkaa puhelin päristä. Töissä ollessakin käytiin silloin tällöin syömässä tms, mut nyt "ei ehdi just nyt mut soitellaan hei..."