missä menee raja isovanhempien innolla

Meillä on parin kuukauden ikäinen vauva. Kun hän oli parin viikon ikäinen ja olin itse vielä ihan toipilas otti appiukko puheeksi josko menisimme mökille vauvan kanssa. Mökki on kylmänä suurimmaksi osaksi aikaa eikä sinne tule juoksevaa vettä. En suostunut, mies olis ollut heti menossa ja piti minua vähän ylivarovaisena. Sitten mies alkoi painostaa että pitäis jo jonnekin mennä kun hän näivettyy..

Nyt vauva on tosiaan parin kuukauden ikäinen ja isovanhemmat sanoivat että pääsiäisenä meidän sitten jo pitäisi sentään mökille mennä ja että he hommaa sinne sitten kaikki babysitterit ja muut ettei niitä tarvii mukana laahata. Mutta mitäs mitäs, ei mua huvita mennä hoitamaan vauvaa tuommoisiin olosuhteisiin. Ilmeisesti luulevat/olettavat meidän nyt viettävän siellä kaiken liikenevän vapaa-ajan vauvan kanssa koska hommaavat vauvatarvikkeitakin. Olen vähän huolissani, mutta mies sanoo että mun pitää vaan antaa niitten hössätä kun ovat niin ihanan innostuneita hänen mielestään.

Mies puhuu miten hän uskoo että äitinsä haluaa alkaa hoitaa vauvaa sitten kun menen töihin. Ajatus on toisaalta ihan hieno, mutta meillä on ollut yhteenottoja hänen äitinsä kanssa siitä kun äitinsä pyrkii määräämään mua. Esim. kun otin koiranpennun mieheni äiti oli luvannut pentua jo vaikka mihin kylään ja mies oli äitinsä puolella. Mulle ei mitään kerrottu ja kyseessä siis mun koirani. Siksi siis epäröin vauvaa anopille hoitoon antaa.

Kun aloin odottaa vauvaa, miehen vanhemmat halusivat välttämättä ostaa vaunut. Ensin oli että antava rahaa niihin, sitten sanoivat että he haluavat tulle vaunukauppaan niitä ostamaan. Onneks sitten antoivat vaan rahaa. Sitten anoppi kävi meillä vähän väliä työntelemässä niitä vaunuja ja kuulemma harjoittelemassa. Kun vaunut oli ostettu he sanoivat että siihen sisältyy ehto että he saa niitä sitten työntää. Ja mieheni on tosi innoissaan koko ajan työntämässä vauvaa tuonne hoitoon, mutta minusta tuntuu kuin minut äitinä syrjäytettäisiin täysin että miehen äiti eli anoppini saa nauttia vauvasta koska hän niin haluaa... Tuntuu että se on tässä pääasia. Välistä on tunne että synnytin lapsen miehen äidille... byääh.

Mun on pakko palata töihin äitiysloman päätyttyä ja saa nähdä mitä siitä tulee. viekö anoppi lapseni vai saanko itse häntä edes joskus nähdä.

Kerran lapsi oli hoidossa pari tuntia anopilla kun oli pakko ja kun menimme hakemaan anoppi irvisti mulle eteisessä ja sanoi ettei hän anna lasta. vitsi tai ei mutta mulle tuli kamala olo.

Olenko siis itse jotenkin hullu, onkohan mulla baby-blues vai kuulostaako tuo teidänkin mielestänne ahdistavalta. Onko se kaikilla tuollaista ? Antaisitteko lapsen anopille hoitoon ?

 

En itsekään veisi kaksiviikoista vauvaa mökille varsinkin tälläisellä säällä. Jos isovanhemmat rupeavat taas vaatimaan vauvaa heille niin sano että SINÄ olet vauvan äiti. Jos mies ei ymmärrä sinua niin teidän kannattaa istua alas ja keskustella kunnolla. Jos nyt annat appivanhemmille valtaa niin voit unohtaa rauhallista elämää.

Vitsinä tai ei en itsekään tykkäisi jos anoppi/äiti ilmoittaisi minulle naamaa irvelevänä etten saa vauvaa.

Vaikka saisit vihaa anopin ja miehes puolelta ainakin tiedät ettet tehnyt mitään väärin.

Yritä löytää vauvalle jostakin muualta hoitopaikka ennen kun menet töihin.

En suosittele että anopis hoittasi lasta.

Rakkautta ei voi ostaa. Rakkautta täytyy saada. Tämä koskee vauvaa ja isovanhempia.

SINÄ OLET VAVAN ÄITI JA KYLLÄ SINÄ OSAT HOITTAA VAUVAA.

 

Kirjoitin samasta asiasta eli yli-innokkaat isovanhemmat. Mulla mennyt hermo aivan appivanhempiin,koska he yrittävät tosiaankin omia meidän vauvaa,tai siis niin minusta tuntuu.
Ei ole päivää ettteikö ne tyrkkäis meille tai pyydä kylään ja jos on viikko väliä ettei tyttöä nää niin kauhee poru että viikko on ihan liian pitkä aika. Ne on tosi ihan mummu ja pappa mutta kaikella on kyllä rajansa,meillä on oma elämä eikä me voida niiden kanssa elää joka toinen päivä.
Alussa jo yritin heille sanoa asiasta mutta ei ni ei.Hössötys jatkuu ja tyttö on 9kk,välillä kyllä meitsillä verenpaine nousee...
Tuntuu vaan että niiden elämässä ei enää ole mitään muuta.

 

Äitiliinille. Mielestäni sinulla on ihan normaalit tunteet, jotka vauvan äidille pitääkin kehittyä ja jotka takaavat vauvan turvallisuuden nyt ja tulevaisuudessa. Pidä kiinni omien tunteidesi oikeutuksesta, sekä itsesi että vauvasi tähden. Jos joku väittää tunteitasi vääriksi, hän haluaa viedä sinulta jotain mitä sinulla on, mutta hänellä ei enää tai vielä ole tai ole koskaan ollutkaan, mutta mitä hän kaipaisi itselleen. Sinulla on ensisijainen oikeus vauvaasi ja vauvalla on oikeus sinuun, pidä siitä kiinni. Jos pitää valita kenen odotukset pettää niin tietysti mielummin anopin kuin vauvan ja itsesi. Tällaiset yli-innokkaat vauvaa kaipaavat isovanhemmat ovat ehkä seurausta siitä, että he ovat ensimmäinen sukupolvi joka joutui jättämään lapsilukunsa yhteen tai kahteen lapseen tai sitten heiltäkin vietiin aikanaan oikeus lapsiinsa. Itselläni on kolme lasta, jotka "ilman turvaverkkoa" hoidin, eikä ole tarvetta varastaa äitiyttä lapsilta tai miniöiltä, koska olen saanut kokea ne tunteet kolme kertaa, maltan suoda sen jo muillekin.

 

\

Äitiliinille. Mielestäni sinulla on ihan normaalit tunteet, jotka vauvan äidille pitääkin kehittyä ja jotka takaavat vauvan turvallisuuden nyt ja tulevaisuudessa. Pidä kiinni omien tunteidesi oikeutuksesta, sekä itsesi että vauvasi tähden. Jos joku väittää tunteitasi vääriksi, hän haluaa viedä sinulta jotain mitä sinulla on, mutta hänellä ei enää tai vielä ole tai ole koskaan ollutkaan, mutta mitä hän kaipaisi itselleen. Sinulla on ensisijainen oikeus vauvaasi ja vauvalla on oikeus sinuun, pidä siitä kiinni. Jos pitää valita kenen odotukset pettää niin tietysti mielummin anopin kuin vauvan ja itsesi. Tällaiset yli-innokkaat vauvaa kaipaavat isovanhemmat ovat ehkä seurausta siitä, että he ovat ensimmäinen sukupolvi joka joutui jättämään lapsilukunsa yhteen tai kahteen lapseen tai sitten heiltäkin vietiin aikanaan oikeus lapsiinsa. Itselläni on kolme lasta, jotka "ilman turvaverkkoa" hoidin, eikä ole tarvetta varastaa äitiyttä lapsilta tai miniöiltä, koska olen saanut kokea ne tunteet kolme kertaa, maltan suoda sen jo muillekin.

Sinunlaisesi anopin minäkin haluaisin. Omani on kuin ap:n anoppi.

 

Tällaiset yli-innokkaat vauvaa kaipaavat isovanhemmat ovat ehkä seurausta siitä, että he ovat ensimmäinen sukupolvi joka joutui jättämään lapsilukunsa yhteen tai kahteen lapseen tai sitten heiltäkin vietiin aikanaan oikeus lapsiinsa.

Lisäksi ovat joutuneet aikanaan jättämään lapsensa hoitoon jo 2-3 kuukauden iästä alkaen. Hoitajana usein kotiapulainen joka oli vielä itsekkin ollut nuori ja opit oli saanut kotoaan.
Äideillä on ollut silloin varmasti vaikeeta. Onneksi on ajat muuttuneet mutta silti "voi kysyä" ja "miettiä", mikä on nykyisten vauvojen ja lasten tulevaisuus..ongelmia on monenlaisia.

 

Yli-innokkuudella on taipumus laantua. Lopuksi kuitenkin sinä ja miehesi vastaatte normaalista arjen pyörityksestä. JOs tässä vaiheessa lapsi ei hiljalleen opi tuntemaan isovanhenmpiaan,luonnollista yhteyttä on vaikea rakentaa. Joustoa tarvitaan puolin ja toisin. Kukaan ei vie sinulta vanhemmuuttasi vaikka isovanhemmatkin rakastavat lastasi ja haluavat, että lapsi oppii tuntemaan heidätkin.

 

No on kyllä todella ahdistavat appivanhemmat. Ei kukaan tee lasta isovanhemmille nukkeleikkeihin. Mikä ihme siinä mökissä on että pitää pieni vauva sinne muka kuljetella heidän ilokseen. Vauvan etu on oikeasti lasta rakastavilla isovanhemmilla mielessä tärkeimpänä kriteerinä kaikissa ratkaisuissa. Ja noin pieni vauva ei todellakaan kaipaa mitään mökkeilyä. Oma koti riittää kyllä. Ja anoppi irvistelee sulle eteisessä?????????? Ei vaikuta ihmiseltä jonka antaisin hoitaa/kasvattaa lastani yhtään enempää kuin on aivan pakko.

Mieheltäsi voisit kysyä, että mikähän kehitysvaihe on häneltä jäänyt väliin, kun noin kova miellyttämistarve vanhempiaan kohtaan on edelleen.

Omalle miehelle olen yrittänyt vähän vastaavissa tilanteissa sanoa, että aikuiseksi kasvanut ihminen pystyy asettamaan oman jälkeläisensä tarpeet etusijalle omien vanhempien miellyttämisen sijaa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta hän yrittää.

 

Kuulostaa kyllä aika rasittavalta. Ja kauheelta se että miehesi asettuu mieluummin omien vanhempiensa puolelle kuin sinun.. Mä olen oman miehen kanssa puhunut vastaavasta nyt kun esikoinen olis haaveissa. Siis etukäteen jo kun satun tietämään nuo miehen vanhemmat aika hössöttäviksi tapauksiksi. Eli miehelle puhuin mitä olen mieltä muiden sekaatumisesta meidän elämään ja kaikeksi onneksi hän on samaa mieltä kanssani. Kyllä pienen vauvan vanhemmilla pitää olla oikeus päättää missä hänen kanssaan aikaansa viettävät ilman mitään painostusta. Tosi ikäviä yleensäkin tollaset miehet jotka vaan myötäilee vanhempiaan eivätkä osaa pitää oman perheensä puolta. Pidä sä puolesi äläkä lähde mökille jos et oikeesti halua. Tsemppiä!

 

"Kukaan ei vie sinulta vanhemmuuttasi vaikka isovanhemmatkin rakastavat lastasi ja haluavat, että lapsi oppii tuntemaan heidätkin."

-no jaa, onkohan eteisessä lapsen äidille irvistely pyrkimystä mukaviin väleihin ?? voin vaan kysyä...

Kiitos teille suurimmalle osalle rohkaisevista vastauksista. Minulla ei ole omaa äitiä, koska hän on kuollut jo ollessani parikymppinen. Olen tavallaan aika "yksin" tunteideni kanssa ja siksi olenkin kiitollinen siitä että niin moni on sitä mieltä että tunteeni ovat normaaleja äidin tunteita.

 

Kun meille syntyi lapsi, niin minä halusin sulkea kaikki pois meidän pienestä perheestä. Siis minua rassasi hirveästi kaikkien hössötys ja tuomiset ja kaikki, minä halusin opetella äitiyttä ihan rauhassa ja omilla ehdoillani. Onnekseni mieheni myös tuki minua tässä.

Taustalla oli ehkä se, että koko pienen ikäni olin lapsia hoitanut ja nyt oman lapsen kohdalla suorituspaineet olivat todella kovat.

Minulla on erittäin hyvä anoppi, vaikkakin kovasti hössöttää. Tiedän häntä loukanneeni tällä käytökselläni, mutta rajat oli asetettava. Sama olisi ollut edessä oman äitinikin kanssa, mutta asuvat sen verran kaukana, ettei nähdä kovin usein.

Älä lähde mökille, jos sinne et halua, äläkä anna kenenkään sinua siihen painostaa. Minä olisin kokenut tuon tavaroiden hommaamisen itseni ylikävelemisenä. Puhu miehellesi. Perhe on eittäin tärkeä ja isovanhemmat kuuluvat siihen yhtenä osana, eikä heitä tulisi sulkea kokonaan ulkopuolelle. Kuitenkin sinun mielialasi ja hyvinvointisi heijastuu suoraan vauvaan ja silloin mielestäni sinulla on päätösvalta (imetätkö?).

Ja ihan oikeasti, ei mökki ole pienen vauvan paikka, ellei siis kyseessä ole huvila sähköineen, lämmityksineen, juoksevine (lämpimine) vesineen... Pääsiäisen aika on vielä kylmä ja routa maassa, vauvaa on ihan turha lähteä kuskaamaan jonnekin jontkaan vain koska joku muu kuin vauvan todellinan huolehtija sitä haluaa.

 

kannattaa todellaki jo alusta pitää oma linjansa, muuten toi yli-innokkuus voi käydä kohtalokkaaks..niin et tulee hypättyä vastoin omaa tahtoa anoppilassa harva se päivä..eikä saa elää omanlaista elämää..

tuskin muille näin käy, mulle vaan on käyny ku en oo osannu sanoo mitä ite tahon.sit kun itestä hyvälle tuntuu ni menkää mökille yms anopin kanssa.

 

hei tietääkö joku mikä siinä mökkeilyssä niin mukavaa minä kun olen maalta muuttanut kaupunkiin ja en ymmärrä mikä se on? me käytiin silloin tällöin mökillä kun mummo ja pappa melkeinpä asuu siellä nyt vaan kun lapsi liikkuu niin mietityttää että ei halua enää mennä kesällä varsinkin kun on punkkeja ja ranta vieressä ja lapsella kun on niin vilkkaat jalat kerkeää joka paikkaan

 

Ne ihmiset ja sukulaiset jotka pyrkivät vauvan luo hössöttämään tekevät sen itseään ajatellen, eivät he vauvan ja äidin hyvinvointia ajattele, joskus jopa päinvastoin. Eivätkä he ymmärrä, että vauvan hyvinvointia edistää äidin hyvinvointi, eivätkä siis pyri äidin auttamiseen. Sitä ei aina ymmärrä vauvan isäkään. Ennemminkin ovat vauvaa riistämässä. Ostavat tavaroita vauvalle koska vauvatarvikkeiden ostaminen on heistä itsestään mukavaa. Äidin pitäisi saada itse valita mieluisensa lapsen tarvikkeet ja muuten lapsen nimikin, ei nimenannonkaan pitäisi kuulua muille ihmisille.

 

\

hei tietääkö joku mikä siinä mökkeilyssä niin mukavaa minä kun olen maalta muuttanut kaupunkiin ja en ymmärrä mikä se on? me käytiin silloin tällöin mökillä kun mummo ja pappa melkeinpä asuu siellä nyt vaan kun lapsi liikkuu niin mietityttää että ei halua enää mennä kesällä varsinkin kun on punkkeja ja ranta vieressä ja lapsella kun on niin vilkkaat jalat kerkeää joka paikkaan

Tätä minäkin olen ihmetellyt. Appivanhemmilla on hulppea mokki kaikin mukavuuksin, mutta todella syrjäisessä paikassa (kaupppaan maanteitse 30 km ja vesitse 10 km). Ihan kiva siellä on joka kesä käydä, mutta todellakin vaan käydä, maksimissaan viivymme siellä 3 yötä ja sitten on pakko päästä pois. Syy on yksinkertainan: ei mitään tekemistä! Myös miehelläni on mökki samassa paikassa vanhempiensa mökin vieressä (ei kuitenkaan näköyhteyttä) ja vanhemmat loukkaantuivat verisesti, kun mies on vuokrannut mökin jo viimeiset 4 kesää ulkopuolisille (heti vuokrasi kun mökin peri). Hän on yrittänyt selittää, ettei ole järkeä ylläpitää mökkiä, jos siellä käy 1-2 kertaa kesässä nukkumassa pari yötä, mutta eipä ole mennyt perille. Meidän mielestämme tilanne on ihanteellinen, mökillä on hyvät vuokralaiset, jotka hoitavat mökkiä kuin omaansa ja viihtyvät siellä hyvin.

Minä muuten en ole maalta muuttanut kaupunkiin, vaan asun pienen kunnan taajamassa, joten "kaupunkilaisuus" ei mökkivastaisuutta selitä. Joskin eipä maalaisilla ja kaupunkilaisilla ole edes enää mitään eroa... Erot kuuluvat aikaan ennen auton keksimistä

=)

 

AP:lle voimia tilanteeseen. Kuten joku jo ihanasti muotoilikin, luota itseesi ja vaistoosi, se on sen punainen lanka äitiydessä (ja tietty elämässä yleisestikin).

Minulla oli samankaltainen tilanne kuin sinulla, äitini kuollut jo ajat sitten. Oma anoppini ei ole ollut kuitenkaan hyökkäävä eikä painostanut lasten kyläilyihin vauva-aikoina. Ensimmäisen vauvan kanssa useimmiten kun homma on muutenkin sitä oman tyylin hakemista, se pitäisi saada tehdä rauhassa ja omaan tahtiin. Toiselle se tarkoittaa neuvojen ja tuen hakemista muilta äideiltä (iästä riippumatta) ja toiselle vaistojensa kuuntelemistä.

Anoppini ei ole ollut kovin kiinnostunut muusta yhteisestä lastenlasten kanssa kuin hoitamisesta. Kyllä hän lapsista tykkää ja lapset hänestä, mutta he eivät vieraile lastenlasten kotona ilman syytä. Eli aika helposti olemme häntä sitten apuun pyytäneet. Ekan kerran lapsemme olivat yökylässä 5- ja 3-vuotiaina. Ihan kivasti oli mennyt. Me vanhempina emme ole kokeneet tarvetta irrottautua lapsista (toki kumpikin nyt on tietty kodin ulkopuolellakin käynyt mutta yökyläilytarvetta ei ole ollut) kovin aikaisin. Vähän ärsytti kun anoppi oli kovasti vannottanut isompaa tulemaan heille sitten joskus yökylään. Lapsi tietenkin ottaa asiat kovin tosissaan eikä osaa ajatella käsitettä joskus. Hän oli kotona kovin huolissaan, kun hän on LUVANNUT mennä yökylään mummin luokse.... Miten hän nyt lupauksen voi pitää??? Minusta nuo asiat sovitaan vanhempien ja isovanhempien kesken eikä lapsen tarvitse huolehtia sitten lupauksen pitämisestä! Pieni asia mutta siitä tuli lapselle aika iso. En ole kokenut menettäneeni mitään vaikka lapset ei ole pienestä saakka yökylässä olleet enkä koe myöskään, että suhde isovanhempiin olisi siitä mitenkään kärsinyt!

Seuraa omaa vaistoasi itsesi ja lapsesi parhaaksi, kaikkea ehtii kyllä!

 

minulle on tärkeintä se meidän oma perhe. Koen tosi tärkeäksi sen että saamme elää ja voimme elää omaa elämäämme ilman kenenkään "määräilyä". Lapsuudenkodissani sain tarpeekseni määräilystä, joten en enää kestä lainkaan semmoista esim. miehen tai omien vanhempieni taholta tapahtuvaa "kuules tyttö, näinhän sinä teet" tai "kyllähän sun nyt täytyy" juttuja, varsinkaan kun olemme jo yli kolmekymppisiä, naimisissa ja on tuo lapsikin. Tuntuu kornilta että vielä tässä iässä pitäisi erityisesti "totella" vanhempiaan. Mielestäni vanhemmilla ei ole enää mitään asiaa alkaa komennella aikuisia lapsiaan, lähinnä toivoisin aikuista keskustelua asioista, mielipiteiden kysymistä jne. aikuisempaa suhtautumista.

Olen kokenut tuon innon ahdistavaksi. Appivanhemmat eivät varmaan tiedä että se tuntuu ahdistavalta, koska heidän tyttärensä lapsi on käytännössä katsoen lähes kokonaan heidän kasvattamansa, lapsi oli koko ajan ja on vieläkin harva se päivä mammalassa hoidossa. Muuten vaan koko viikonvaihteen hoidossa vaikka miten usein esim. siksi että äiti saa siivota tms. Itse en koe lasta niin suureksi taakaksi ettenkö siivoamaan pystyisi jos hän on kotona. Enkä muutenkaan ole kovin innokas häntä hoitoon laittamaan ihan pienestä syystä. Tahdon nauttia itse hänen kanssaan joka hetkestä koska tuo vauva-aikahan on niin lyhyt, ehkä kestän ilman reissuja ja jos jossain lähellä käy niin voihan isä pitää lasta. Sitä paitsi imetän vielä enkä tahdo sotkea imetysrytmiä.

Mökkiasiaan vielä. Itsekään en viihdy mökillä juuri sen vuoksi koska siellä ei ole mitään tekemistä, minulla. Anoppi häärii keittiössä ja kukkapenkeissään tyttärensä kanssa ja tyttären poika pyörii pappansa, isänsä ja mieheni kanssa siellä. Minulle ei tavallaan ole mitään omaa "virkaa" siellä eli olen vähän tyhjänpanttina mikä on tylsää. En voi mennä ronkkimaan toisten tavaroihin jne. Jostain syystä sitten en ole kovin innnostunut vauvanhoitoon ehdoin tahdoin alkeellisissa olosuhteissa ilman juoksevaa vettä ja puuhuussissa asioiden.

 

Hei ap!

Tuntemuksesi ovat ihan samoja kuin minullakin, minulla tosin on jo melkein 2 vuotias taapero ja edelleen miehen äiti on todella rasittava, kun ei ymmärrä, että haluan hoitaa lapseni pääosin itse/mieheni kanssa. Kylässä joskus käydään, mutta se saa luvan riittää. Vauvasta asti, silloinkin kun lapsi oli vielä täysimetyksessä, olisi pitänyt jättää yöksi. Ja monesti olen joutunut pojan ottamaan väkisin anopin sylistä itselleni, kun ei antanut takaisin, vaikka oli syöttämisen aika tai vauva hermostui. Ja sama tahti on jatkunut edelleen, tietysti vaan eri asioissa. Anoppini on kyllä ehtinyt toilailla lapsen kanssa kaikenlaista, vaikka rajoitan kanssakäymisen niin minimiin kuin pystyn. Hän on mm. jättänyt lapsen keittiön ruokapöydän reunalle nukkumaan (kun ei raaskinut siirtää), ottanut vauvan multa rinnoilta kesken imetyksen (kun syö liian ahnaasti), laittanut oman rintansa lapsen suuhun jne, jne, jne. Eli sekopäästä on todellakin kysymys.

Olen yrittänyt laittaa rajat selväksi, mutta ei mene perille, ja kun mieheni ei tue minun toiveitani asiassa, niin tilanne on tosi vaikea edelleen. Nyt odotan toista lastani syntyväksi parin viikon päästä ja kauhulla odotan uutta vauva-aikaa...Tosin luulen, että tämä uusi vauva ei anopille merkkaa mitään, hän kun on jo sanonut, että esikoiseni on se "ainoa oikea" lapsenlapsi....Että näin...

Tee siis selkeäksi rajat, ehdot ja sinun toiveesi, ja yritä saada miehesi tekemään isovanhemmille samoin. Tiedän, että on vaikeaa, mutta yritä. Helpottaa elämää myöhemmin, jos homma hoituu jo nyt.

Mulla on anopin kanssa välit täysin poikki, en pysty hänelle enää puhumaan mistään mitään ja niskakarvat on pystyssä jo jos kuulen hänen äänensä kauempaa...

Ja tuo mökkiasia. En todellakaan ymmärrä sitä mökillä käymisen "tarpeellisuutta" ja ihanuutta. Nytkin pitäisi sinne pääsiäiseksi mennä aivan viimeisilläni raskaana (paljon kiinnostaa ulkovessat ja veden kantaminen...). Olen itse pienestä kaupungista ja viettänyt vanhempieni mökillä kaikki kesät, enkä aikuisiällä ole enää viihtynyt mökeillä pätkääkään. Päiväseltään voi joskus käydä, mutta ei tässä kunnossa kiitos! Meillä tuntuu myös, että isovanhemmat olettivat, että vietämme kesät pääosin mökillä, mutta viime kesänä taidettiin käydä kolmesti ja sekin oli mulle liikaa. mies tykkäisi olla, ja olenkin sanonut, että saa mennä sinne ihan vapaasti, kunhan ei minua ja poikaa/vauvaa sinne väkisin raahaa. Ei kiitos mökkeilylle ja lapsetkin ehtii mökkeillä sitten vähän isompina, kun ovat oikeasti siitä kiinnostuneita ja ei ole enää niin paljon vaaranpaikkoja kuin vauva-/taaperoiässä.

Ai kun rupeaa taas ärsyttämään nuo appivanhemmat, myös ap:n puolesta! Koita jaksaa, ja jos ne välit katkeaa, niin sitten ne katkeaa...

Commander

 

Pakko nostaa tätä ketjua. Koskettaa mun tilannetta kyllä täysin. Meillä poika on jo 10 kk mutta isovanhempien (miehen vanhemmat) into ei vielä ole laantunut :/ . Mulla alkaa olemaan mitta täynnä anopin puuttumista lapsenhoitoon. Hän tietää KAIKEN mielestään paremmin. Miehen kanssa ajattelimme alussa, että kyse on vaan siitä, että hän ajattelee ettei osata hoitaa vastasyntynyttä. Milloin mikäkin oli väärin, sormet kylmät, varpaat kylmät, housujen vyötärö liian kireä, liikaa vaatetta yms. Mutta kun se jatkui kiinteiden aloituksessa ja nyt arvosteluna mitä marjoja lapselle saa ja ei saa antaa . Hän kantaa meille litroittain mustikoita, ja kun kiitämme mutta kieltäydymme ja sanomme pakastimen olevan jo aivan täynnä, hän loukkaantuu.

Anopilla itsellään on paineita ja murhetta omien sukulaistensa taholta ja onkin viime aikoina ollut kireä ja kiukkuinen. Tällöin hän tottakai haluaa nähdä ainoan lapsenlapsensa. Tämä on ikävä tilanne minulle, sillä minä lasta päivällä joudun viemään kylään ja kestämään kiukuttelut. Kiukuttelu näkyy niin, ettei mulle puhuta ollenkaan vaan leikitään ja lässytetään lapselle. Minä istun yksin keinutuolissa tuntitolkulla. Ja lastahan pitäisi viedä useita kertoja viikossa käymään. Jos VAAN kerran viikossa niin saaamme kommentteja tyyliin "onpas hän taas kasvanut, muuttuu niin kauheasti kun nähdään niin harvoin". Harvoin? Omat vanhempani näkevät vain kerran kuukaudessa eivätkä näin ollen tuhlaa aikaa arvosteluun!

Aluksi mieskin ärsyyntyi kommenteista mutta nykyään mä saan niistä useammat. Mies on alkanut väsymään mun vastahakoisuuteen kylään lähdön suhteen ja alkanut sanomaan, että olen liian herkkä. Nyt sitten mietin olenko tosiaan liian herkkä, kun 10 kk ajan olen kuunnellut kommentteja sanomatta yhtään mitään vastaan ja nyt alkaa mitta tulla täyteen? Siihen sentään olen mielipiteeni ilmaissut, kun parin kuukauden ikäinen olis pitänyt jättää isovanhempien hoitoon koko päiväksi (täysimetys???) ja 9 kk ikäisenä poika olis pitänyt jättää yökylään :/ . Miten saan sanottua ystävälliseen sävyyn, että kiitti nyt riitti turha innokkuus arvostella? Riitaa en haluaisi, sillä meidän on tarkoitus muuttaa alle kilometrin päähän heistä ens kesänä. Tulevaisuus tuntuu melko rankalta ajatukselta jo nyt :'( .

 

mun on kans pakko tänne kirjoittaa, että mulla on todellakin ongelmia ollut liian innokkaan anopin kanssa, joten ette ole ainoita ja mukava kuulla etten ole ainut :hug: Meillä mummo hössää ja on ylivarovainen. Tuputtaa kaikkia omia hyviä hoitoneuvojaan ja kyseenalaistaa äidin tietämystä omasta lapsestaan. Ollaan otettu todella rankasti yhteen näistä asioista ja aina on kuulemma mun vika. Mun kanssa kun ei voi keskustella aikuismaisesti. Jossain vaiheessa jo luulin, et mä oon kyl varmaan tosi pöllö, mutta onneksi ystävät ja oma perhe on tukena. Mies on hyvin välinpitämätön ja sanoo, että saatte itse selvittää sotkunne. Ei kivaa ollenkaan...Mä en vaan voi sietää sitä, et lapsella pitäisi olla kaikkia kalliita ja hienoja vempeleitä. Mä itse arvostan käsillä tekemistä, käpylehmiä, lorutteluja yms. Kaiken kukkuraksi anoppi ostelee kotiinsa kaikenlaisia hienoja vempaimia ja leluja, että saa lapsenlapsi sitten leikkiä niillä. Ovat siellä olkkarissa. Anoppini on perhepäivähoitaja eikä anna sitten hoitolasten koskea niihin ollenkaan. Hoitolapset ovat kuulemma niin likaisia, ettei poikamme leluihin tartu mitään pöpöjä...Aargh..erittäin raivostuttavaa. Anoppini onkin saanut kauhukohtauksia, kun annan lapsemme tehdä jotain epähygieenistä (kenkien syönti) ja sen semmoista. Itse lähden tosi vastahakoisesti anoppilaan kyläilemään ja käynkin max kerran kuussa. Isä vie poikaa sinne sitten näytille useammin...Mä toivotan kaikille jaksamista anoppien ja innokkaiden isovanhempien kanssa. :wave:

 

Heippa kaikki. Olen tuo aloittaja ja päätin kirjautua. Äitiliini nimimerkki vain olikin jo varattu.

Edelleen olen hiukan ahdistunut toisinaan anopin toimesta. Näemme miehen vanhempia joskus kaksikin kertaa viikossa ja se on minulle aivan liikaa. Yleensä kerran viikossa näemme mutta kesällä oli tuo pari kertaa viikossa. Omaa isääni näen aika harvoin n. pari kertaa kuukaudessa, mikä harmittaa mutta hän on vielä työelämässä ja aika on kortilla (yrittäjä).
Jotenkin välillä tuntuu että pikkutyttömme vaari eli isäni jää välillä ihan liian vähälle tytön suhteen kun anoppi jyrää. Nyt juuri ahdistaa erityisesti se että tiedän että kohta alkaa tappelu joulun vietosta. Kyllä me aloitamme sen jo lokakuussa viimeistään. Tiedän tasan tarkkaan että anoppi vaatii meitä mökille viettämään joulua heidän kanssaa ja syy miksi "SE ON PAKKO" eli tuohan innostaa ketä tahansa.
Olen jutellut miehelle äitinsä omituisesta "huumorista" eli juuri näistä irvistelyistä jne. ja mies sanoo että se on vaan äitinsä mielestä hauskaa ja hänkin on saanut sitä kestää. Nyt viimeisin oli se kun iloisena kerroin että eräs ystäväni sanoi tyttömme muistuttavan meitä kumpaakin että on mun silmät ja miehen tukka. Tytöllä on todella aivan peilikuva minun silmät. Sitten anoppi sanoi "hmm... niin, XX (pojallaan) taitaakin olla ihan eriväriset silmät", johon mä "niin, sillähän on ruskeat ja mulla ja tytöllä on siniset" johon anoppi "Jaa, mun mielestä tyttö kyllä muistutttaa ihan mammaansa ja on mammansa näköinen" ja häippäsi vessaan eli että tyttö olisi hänen näköisensä. Hoh hoijaa, mitähän siinäkin niin pahaa on jos lapsi äitiään muistuttaa... Ikinä ei kirveelläkään suostu sanomaan että tytössä on jotain minua ja jos jotain sanoo semmoista niin sitten se on negatiivista kuten tytön vierastaessa "Jaaha, taitaa tulla äitiinsä".
Muutenkaan en voi sietää "huumoria" jossa aikuiset ihmiset irvistelee ja lällyttelee toisilleen. Mökillä anoppi saattaa esim. piilotella tyttö sylissä keittiössä ja sanoa "piilossa, ei kerrota missä ollaan" ja kun sanon että josko tytön saisi kun on ruoka-aika saattaa sanoa "En anna" jne. muuta toosi hauskaa...
Odotusaikana oli kyllä hiukka ahistavaa se kun anoppi työnteli lastenvaunuja meidän olkkarissa kuulemma harjoitteli. Heidän oli pakko saada ne ostaa ja sitten kun kässäri oli maksettu alkoi kärttäminen joko ne on haettu, joko ne on haettu ja sit kun oli haettu niin eikun meille "treenaamaan"... yök.
Perkule, vauvahan on mun enkä sitä anopille luovuta. Mökillä jatkuvasti hoetaan esim. että sitten kun saunot mamman kanssa jne. Kuka on sanonut että tyttö saunoo mamman kanssa.. en minä ainakaan..

rasittavia joskus nuo anopit ja kyllä kaipaan omaa äitiäni enemmän kuin koskaan.

 

Moi,
mulla on laskettuaika parin viikonpäästä ja mua todelakin ahdistaa jo suuresti etukäteen miten miehen vanhemmat ravaa lapsen synnyttyä täällä joka pv.

Nyt on jo pidempään tullut 'komentoja' että älkää nyt ostelko mitään kun mekin halutaan sitten lapsen synnyttyä ostaa. Eivät osta etukäteen ettei tuo huonoa onnea. Mut siis hei, pakkohan on ostella jotain valmiiksi mm.kaukalo. ja eivät sitä ymmärrä kun yritän selittää että ei olla todellakaan kaikkea ostettu, vaan saatu ystäviltä käytettynä. Näytin sitten kerran tekemäni listan mitä kaikkea vielä jatkossakin tarvitaan niin se hieman rauhoitti anoppia. Mutta se komentava tyyli, että ette osta mitään! Aargh!
Muutenkin heillä tyylinä sellainen, että jos kysyn johonkin mielipidettä niin sanovat suoraan miten asia on tai tehdään eivätkä todellakaan sitä mielipidettään mitä pyysin. Näistä hermostun ja pahotan mieleni usein ja mies vaan neuvoo että anna mennä toisesta korvasta ulos ja vastailet vaan joo, joo. Mutta kun en pysty, ärsyttää liikaa.

Nyt raskausaikana jos ollaan oltu heillä syömässä ja ruokana on ollut jotain mitä tulisi raskaana ollessa välttää ja olen siitä maininnut niin vastaus on että onpa se nykyään niin tarkkaa ja tulee tunne että en muka halua syödä heidän tekemiään ruokia. Vaikka ajattelen vaan vauvan parasta.

Heillä on tapana tupsahdella kylään kysymättä ja se huolettaakin sitten kun vauva syntyy. Saattavat soittaa olevansa jo ajamassa ja ovat kohta ovella ja heille riittää ihan kahvi. Itse en ole tottunut tuollaiseen kylään tunkemiseen, vaan pitäisi mielestäni ensin kysyä että sopiiko tai odottaa kutsua. Myös jos heillä on kauempaa tulleita sukulaisia kylässä niin tuovat nekin sitten mukanaan katsomaan meidän asuntoa. Välillä tulee olo, että ollaan paikallinen nähtävyys!
Olen miehelle puhunut, että hänen täytyy sanoa niille että pysyvät vauvan synnyttyä ainakin muutaman päivän poissa, mutta meinasi että ihan turhaa kun eivät kuitenkaan usko ja tulevat vaan...
Onneksi lähtevät muutamanpäivän päästä lasketusta ajasta kahden viikon matkalle ja toivonkin että vauva ei kovin paljoa etuajassa tulisi niin saisimme ainakin sen kaksivko:a rauhaa.

Omat vanhempani ovat kuolleet ja veljeni vaimolta ei tulisi edes mieleenkään kysyä mitään neuvoa (outo tapaus), joten toki tulen turvautumaan ongelmissa anoppiin, mutta liika on aina liikaa ja haluan elää omaa elämääni oman pikku perheeni kanssa. Ja varsinkin vauvaan tutustua ihan rauhassa. Voi olla että kaikki sujuukin hyvin, mutta kun mulla tuo mielikuvitus tuppaa laukkaamaan ylikierroksilla ja luon jo etukäteen kauhukuvia ja tihrustan itkua. Miehen vanhemmat loppujenlopuksi kuitenkin ihan mukavia ihmisia ja yleisesti tullaan hyvin toimeen, jotkut asiat vain ärsyttävät mutta niinhän vissiin kaikissa ihmisissä jos liikaa joutuu olemaan tekemisissä.

Eiköhän tämä tästä, mukavaa syksyä kaikille =)

 

Päivitänpä minäkin tilannettamme. Meillä on mennyt tilanne siihen, että menen anoppilaan käymään lapsen kanssa kerran viikossa (pakollinen). Koko käynnin ajan saan kuunnella anopilta "kyllä minä hoidan lasta niin sä voit lähteä lenkille, raksalle (rakennamme valitettavasti heidän lähelleen), saunaan". Hän ajaa mua koko ajan pois, jotta voi olla kaksin lapsemme kanssa. Mulle tulee tunne, ettei hän halua nähdä mua ollenkaan. En halua jättää lasta hänelle hoitoon, sillä joudumme viikkokaudet kuuntelemaan miten HÄN on opettanut kaikkea uutta pojalle, miten hienosti kaikki menee HÄNEN kanssaan :kieh: .

Terveydenhoitajaan anoppi suhtautuu niin, ettei tämä tiedä lasten ravintosuosituksista mitään, vain ne 30 vuotta sitten annetut ohjeet mitä hänellä on, ovat oikeat. Kuulen vaan kärkkäitä kommentteja ja tuhahteluita, jos yritän kertoa jotain. Kaikki pitäisikin tapahtua kuten anoppi haluaa.

Mä kaipaisin kovasti kokemuksia muilta, jotka asuvat anoppilan välittömässä läheisyydessä (meillä etäisyys 600 m). Onko elämä mennyt mahdottomaksi, ovatko yli-innokkaat isovanhemmat KOKO AJAN häiritsemässä kun lapsenlapsi on lähellä. Meillä anoppi muuttui kun poikamme, hänen ensimmäinen lapsenlapsensa syntyi. Siihen saakka oli aivan ihana ihminen. Rakentamista oli jo aloiteltu eikä oikein voinut enää pysäyttää. Nyt pelottaakin, että pysyykö mun hermot kasassa tulevaisuudessa.

 

Mulla kanssa hankala anoppi ja oma sietokykyni mennyt yli jo aika päiviä sitten. Mulla on kaksi tyttöä, 5- ja 1-vuotiaat ja aikoinaan jo ennen esikoiseni syntymää sain esimakua tulevasta kun hän kehui miten hän on näitä vauvoja hoitanut jne. Oma äitini on kuollut kymmenisen vuotta sitten ja kun esikoiseni sitten syntyi kävin läpi synnytyksen jälkeisen masennuksen osittain juuri varmaan äitini kuoleman takia ja koska minulla oli siihen aikaan vielä fyysistäkin sairastelua. Joka tapauksessa sitä "mummin kultaa" ja "tule mummille" olen saanut kuulla kyllästymiseen saakka. Ja hän olisi alusta asti halunnut hoitaa kovasti ja ottaa yökylään, mutta en ole koskaan hirveästi halunnut ja tullut sitten paha mieli jne. Kun hänen kanssaan heillä oli aina niin kivaa.

Muuten hän on poikiensa elämässä joka asiaan nokkansa tunkeva ja hänen pitää tietää meidän asiat. Ostelemassa kaikenlaista tavaraa ja varsinkin suurikokoisia paketteja lapsille sekä vanhoja tavaroitansa yrittää meille tunkea. Aika iloton luonne sisimmältään ja pitää näytelmää yllä suurimman osan ajasta, lässyttää lapsille ja toisaalta taas mikään ei ole koskaan riittävän hyvin hänen mielestään.

Niin minä miniä olen hänen arvoasteikolla alimmalla, minun pitäisi olla hiljaa ja antaa hänen olla äänessä ja antaa hänen leikkiä minun lapsieni kanssa. Ja mikään mitä minä teen ei ole riittävän hyvin tehty ja niitä neuvoja olen aikoinaan saanut kuunnella. Aikoinaan itsetuntoni ja osaamiseni äitinä oli aika alhaalla osittain hänen käytöksensä takia ja siksi että sain pärjätä itse kun ei ollut omaa äitiä tukemssa.

Nykyään välini anopin kanssa ovat tulehtuneet lähes kokonaan ja näemme noin ehkä 5-6 kertaa vuodessa pakollisilla synttäreillä ja jouluna. Esikoiseni käy hänen luonaan välillä leikkimässä isänsä kanssa, saavat olla kahdestaan ja minun ei tarvitse ärsyyntyä niin kovin. Nuorimmaiseni ei ole ollut kertaakaan hänellä hoidossa.

Mieheni on mielestäni vahvoilla nyöreillä kiinni äidissään, eikä saa sanottua hänelle suoraan asioita vaikka paljon onkin joutunut kättä vääntämään hänen kanssaan hänen puuttumisestaan joka asiaan.
Kesällä tuli viimeinen niitti anoppiin, kun sain tietää että hän oli omin lupineen käynyt teettämässä meidän avaimesta kopion itselleen kysymättä meiltä lupaa. Sen jälkeen ajattelin että nyt saa riittää, että enää en nöyristele hänen edessään ja ole mitään velkaa hänelle.

Mutta inhottavia tilanteita noi tietysti on kun on lapsia ja pitäisi tulla toimeen, mutta mun mielestä myös pitäis tehdä niinkun itsestä tuntuu hyvälle. Hoh-hoijaa tässä mun tarinani ja tsemppiä muille vaikean anopin kanssa painiskeleville.

 

Kuulostaa niin tutulta kaikki edelliset kirjoitukset että oikein kivi putos sydämeltä kun huomasin etten mä ole ainoa tämän asian kanssa. Meillä hieman yli vuoden ikäinen tyttö ja miehen vanhemmat olleet koko tämän ajan aikas innokkaita. Tulevat kans kylään milloin huvittaa,soittavat melkein oven takaa ja jos en vastaa niin tulevat ovikelloa soittamaan että onkos se mummun kulta kotona(välimatka 12km). Tuntuu että niitten elämä pyörii vain ja ainoastaan tämän ainoan lapsenlapsen ympärillä. Vähän väliä kysellään että koska tulee hoitoon ja eikö voitais mennä johonkin että hän sais hoitaa jne. Ja niinkuin joku mainitsi niin meilläkin tyttö on aina niinkuin mummu ja kiharat on peritty mummulta ja sit kun kiukuttelee niin on vissiin perinyt sen multa. Olen miehen kanssa asiasta keskustellut ja on tietyissä asioissa kyllä mun kans samaa mieltä. Ja ei meinaa mennä jakeluun että tytöllä on tässä lähettyvillä toinen mummu joka myöskin haluaa hoitaa,mutta ei kyllä ole ole ahdistellut meitä tolla tavalla. Yritän tasapuolisuuden vuoksi sitten aina vuorotella hoitoja koska muuten mun äiti ei sais ikinä tyttöä hoitaa.Ja jos se viedään mun äitille niin anoppi sanoo että olis sen voinut heillekkin tuoda,aaarrgghh...mutta monenlaista juttua olis ja yks on tähän rakentamis hommaan lähelle anoppilaa niin meillä kans olis tontti noin 0,5km etäisyydellä mutta tällä hetkellä ajatus ei todellakaan houkuta jos eivät yhtään ala rauhoittumaan!!! Tsemppiä kaikille tämän asian kanssa!!