Missä vaiheessa hälyyttää isovanhemmat esikoista hoitamaan synnytyksen ajaksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Olen oikeasti tosi stressaantunut nyt tässä tilanteessani. Odotan toista lastamme, ja mies on tulossa mukaan synnytykseen, joten esikoiselle olisi saatava hoitaja synnytyksen ajaksi. Isovanhemmat asuvat 6 tunnin matkan päässä, ja he ovat oikeastaan ainoat jotka ovat hoitaneet esikoista. Laskettu aika on jo ohitettu, ja mietin joka päivä, alkaako synnytys tänään. Isovanhemmat ovat eläkkeellä, joten he voisivat sen puolesta tulla meille päivystämään jo etukäteen, mutta meillä toisaalta pieni asunto ja ehkä tulisi hieman tiukkaa jos joutuisivat olemaan pitkään täällä turhan panttina. Hekään eivät vaikuta halukkailta tulemaan ennen kuin synnytys oikeasti alkaa.

Pelkään vain, että jos kaikki tapahtuu nopeasti, synnytys on jo ohi ennen kuin he ehtivät paikalle. En oikeasti tiedä mitä tekisin, koska tosiaan nyt l.a. on jo ohi, joten voisi pitää todennäköisenä että alle kahden viikon sisällä vauva syntyy. Onko älytöntä pyytää heitä tänne esim. siinä vaiheessa kun lask.ajasta on viikko, että joutuisivat sitten maksimissaan viikon olemaan täällä turhaan?

Stressaan tästä jotenkin kauheasti, ja haluaisin että mulla olisi varmuus siitä että esikoinen saadaan hoitoon ja mies pääsee mukaan ettei mun tarvitse yksin synnyttää.

Esikoisen synnytys lähti liikkeelle supistuksilla jo yli vrk ennen sairaalaan lähtöä, joten jos menisi nytkin niin, niin olisi helppo pyytää isovanhemmat siinä vaiheessa. Tällä kertaa mulla on vain ollut supistuksia jo useita viikkoja, joten kun ne alkavat (joka päivä muutamaksi tunniksi) niin en voi tietää onko tää nyt synnytystä vai vain tämä päivittäinen muutaman tunnin supisteluannos...

Miten teillä muilla on asiat järjestyneet vastaavassa tilanteessa?
 
No, tykkäiskö ne isovanhemmat vaikka "matkailla" teillä päin. Majoittuisivat hotelliin tai halvemmin johonkin B&B-paikkaan. Olisivat sitten lähellä, kun aika tulee. Siis jos niillä ei kotona varsinaisesti ole mitään syytä kökkiä.
 
no se lapsi ei kyllä niitä isovanhempia odottele, ja toka yleensä tulee nopeempaa. eli jos mahdollista niin soita vanhempasi jo tänään sinne teille asustelemaan synnytykseen asti.
 
No, meillä mies oli kotona esikoisen kanssa. Minä olin jo sairaalassa käynnistyksessä ja kun yöllä käynnistyi niin en edes soittanut miehelle, olis hällä ollut tunnin ajo sairaalaan.
 
ohoh! Eikö kukaan lähempää pääsisi hoitamaan? Omat vanhemmat asuvat samanlaisen matkan päässä, eikä tulisi mieleenkään heitä pyytää synnytyksen ajaksi lapsenvahdiksi. Tosiaan liian pitkä matka. Jos teille mahtuisi, sanoisin, että pyytäisitte jo nyt heidät. Toisaalta, jos meneekin pitkään, kai isovanhemmillakin on omia menoja, vaikka eläkkeellä ovatkin.

Kysy vaikka mll:stä voiko sieltä saada lyhyellä varoitusajalla hoitajan, jos muita tuttuja ei ole! Mut periaatteesas kuka vaan tuttu. Kunhan kysyt etukäteen voiko tarvittaessa soittaa hänelle.
 
mä en varmaan uskaltaisi luottaa siihen, että isovanhemmat kerkeävät paikalle. olisiko mitenkään mahdollista, että järjestäisitte vaikkapa mannerheimin lastensuojeluliiton kautta jonkun aikuisen pitämään huolta esikoisesta synnytyksen ajaksi? hänhän voisi käydä vaikka tutustumassa teihin ja esikoiseenne etukäteen, niin tuntuisi helpommalta.
 
Miulla meni esikoista synnyttäessä pari päivää, tokan kanssa 6 tuntia (siis niin että tajusin että nyt oikeasti alkoi tapahtumaan). Ei se esikoisellekaan pahaa tekisi että olisivat jo vähän ennen tositoimia olleet kylässä, meillä ainakin kun esikoinen oli niin pieni (1v2kk) oli tosi hyvä että mummi kävi vähän ennen synnytystä "harjoittelemassa" meidän päivärutiineja ja vietti aikaa pojan kanssa. Tajusi vasta pari päivää kotiintulon jälkeen kiukutella että missäs sitä ollaan oikein oltu... :D Aiemmin ei siis ole ollut yökylässä ilman äitiä.
 
meillä mummo tuli päivystämään jo vähän ennen LA:kaa ja kakkonen syntyi 9 pv myöhässä. Eikä asunut kuin 150 km päässä mutta ei omista ajokorttia joten kotoonta tullen ei olisi kyllä paikalle ehtinyt. Asusteli siis meillä pari viikkoa kun oli vielä siihen saakka että päästiin sairaalasta kotiin. Kakkosta synnyttäessä 6 tuntia on kyllä tosi pitkä aika, Itse en ainakaan sen varaan laskisi että ehtivät paikalle jos lähtevät vasta synnytyksen alettua.
 
Meillä sovittiin naapurin kanssa että sieltä tullaan vaikka keskellä yötä meille lapsenvahdiksi jos pitää sairaalaan lähteä. Eli soitetaan vanhemmille kun lähdetään ja samalla haetaan naapuri ja naapuri hoitaa lapset kunnes mummu tulee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiutau:
Meillä sovittiin naapurin kanssa että sieltä tullaan vaikka keskellä yötä meille lapsenvahdiksi jos pitää sairaalaan lähteä. Eli soitetaan vanhemmille kun lähdetään ja samalla haetaan naapuri ja naapuri hoitaa lapset kunnes mummu tulee.

Tuo kuulostaa hyvältä. Omaa kokemusta ei ole asiasta. Minkä ikäinen esikoinen on?
 

Uusimmat

Yhteistyössä