Missä sairaudessa raskautta vastaavia oireita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mirkkumirjami
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mirkkumirjami

Vieras
Hei,
Ensimmäistä kertaa kirjoittelen tälle palstalle.

Minulla oli todella erikoiset kuukautiset viikko sitten. (olivat aikalailla ajallaan, ehkä pari päivää etuajassa). Ennen kuin nuo "kuukautiset" alkoivat rinnat kipeytyivät jo yli viikkoa ennen ja olivat aivan järjettömän kipeät. Nuo kuukautiset kestivät 2 vrk ja loppuivat kuin seinään. (normaalisti 4-5 vrk, jonka jälkeen pari kolmekin päivää tiputtelua). Niiden aikana vatsaa kivisti jonkin verran. Vuoto näytti suht normaalilta ja sitä tuli sen verran, että yksi tamponi värjäytyi kokonaan ja kaksi tamponia värjäytyi alle puolelta pinta-alaltaan.

Tämän jälkeen rinnat palautuivat normaaleiksi (ei kivistä enää.)

Nyt se mitä varsinaisesti kyselen on, että noiden ns. "kuukautisten jälkeen" n. neljän päivän kuluttua alkoi alavatsaa kivistämään ja vihlomaan. Eniten kipua tuntuu oikean munasarjan kohdalla. Samaan aikaan oli järjettömän pahoinvoiva olo (luulin että minulla on vatsatauti, mutta suolisto toimi hyvin, enkä oksentanut). sitten pahoinvointi meni pariksi päiväksi ohi palatakseen tänä aamuna lievempänä. Nyt noista kuukautisen tapaisista on kulunut 8 päivää. Ja neljä viimeisintä päivää alavatsa on kipuillut ja aina ylösnoustessa tuntuu että silmissä pimenee ja pitää ottaa tukea.(tälläistä matalan verenpaineen ongelmaa on ollut viimeksi yläasteella) Ravaan myös parin tunnin välein pissalla.

Itselläni käväisi mielessä raskauden mahdollisuus joten tein apteekin testin eilen. Se näytti negaa. (Voiko tulokseen vaikuttaa että tein sen keskellä päivää ja rakko oli melkein tyhjä, sain vaivoin puristettua pari tarvittavaa tippaa).

Koska tulos oli nega aloin miettimään, että onko jokin "sairaus" joka aiheuttaa raskautta vastaavia oireita, siis voisiko joku kysta tai vaikka munasarjasyöpä aiheuttaa tälläistä kipua alavatsaan ja eritoten oikean munasarjan kohdalle?
Olen ihan hädissään tämän kanssa. Kun nuo kuukautisetkin olivat niin oudot, eikä ole ennen ollut tälläista kipua kuukautisten jälkeen!
Tai kuinka nopeasti endometrioosia voi muodostua??

En ole vuosiin käyttänyt hormoneita, kuukautisissa ei ole ollut mitään häiriöitä koskaan. Ehkäisynä olemme jo pari vuotta käyttäneet keskeytettyä yhdyntää, ja usein aika viime tinkaan jää, joten kai siinä on jonkinlainen teoreettinen mahdollisuus raskautua.
 
Hei, ja tervetuloa palstalle!

Suoraan asiaan: Mene lääkäriin, niin eiköhän se selviä. Vuotohäiriöt voivat ihan hyvin olla viattomia, mutta aina kannattaa poissulkea mahdolliset vaivat (endometrioosi, kohdunulkoinen raskaus, munasarjakystat, keskeytynyt keskenmeno jne... tai sitten ihan vaan tavallinen raskaus. :) )
 
Komppaan edellistä. Lisäyksenä vielä, ettei raskauden mahdollisuuttakaan voi täydellä varmuudella sulkea pois, koska raskaushormonin erittyminen ensinnäkin on yksilöllistä ja toisekseen koska hormonipitoisuudet virtsassa vaihtelevat. Jälkimmäisestä syystä yleensä suositellaan, että testi tehtäisiin aamupissasta tai (muistaakseni) vähintään neljä tuntia edellisen vessassa käynnin jälkeen, jotta hcg-pitoisuus olisi riittävä.

Tsemppiä ja toivottavasti saat selvyyden asiaan. :hug: Kurjia tuollaiset tilanteet, joissa joutuu olemaan huolissaan oman terveyden puolesta.
 

Yhteistyössä