Ohhoh kun vanha aloitus =) Olen näköjään tänne kirjoittanut jo silloin aikanaan ja tämäpä onkin hyvä aihe linkittää näihin useisiin aloituksiin, missä mietitään jäädäkö kotiin vai viedäkö lapsi hoitoon. Kuten tuolla yllä käy ilmi, itse mietin/luulin vanhemman lapsen ollessa kolme, että hänelle olisi parempi lähteä päiväkotiin. Hain paikan yksityisestä englanninkielisestä leikkikoulusta ja sitä kokemusta kesti meidän perheessä kaks viikkoa. Ei siitä mitään tullut. Poika ei halunnut jäädä enkä itsekään pitänyt oikeana viedä isompaa hoitoon, kun pienemmän kanssa olin kuitenkin kotona.
Nykyään lapset ovat 9-16 lähitavistarhassa, mikä on mielestäni aivan loistopaikka. Pidämme vapaapäivän ainakin kerran viikossa ja perjantaisin on lyhyt päivä, meillä on tapana käydä kirjastossa. Kun tekee töitä omalle ukolle, myös työajoista voi sopia joustavasti. Myös mulla iltaopintoja, aloittelin avoimessa tammikuussa.