V
"vieras"
Vieras
Mulla on nyt ymmärtämisvaikeuksia.
Ystävälläni on kolme lasta. Hän on totaali-yh, eli lapset eivät tapaa isävanhempiaan. Nainen vaikuttaa välillä todella väsyneeltä ja kyllästyneeltä, minkä toki ymmärränkin, sillä onhan arki useamman lapsen kanssa varmasti yllättävänkin rankkaa.
Asumme nykyisin eri paikkakunnilla, ja tapaamme silloin kuin voimme. Olemme jonkin verran yhteyksissä (=miten aika antaa myöten.) Ystävälläni on omalla paikkakunnallaan hyvä tukiverkosto, johon kuuluvat mm. hänen siellä asuvat ystävänsä, sisarukset, omat vanhempansa + muita sukulaisia, sekä lasten kummit. Hyvin moni näistä tukiverkostoon luettavista ihmisistä on omien sanojensa mukaan (olen keskustellut heidän kanssaan) valmis antamaan apua tarpeen mukaan, ja ovat välillä kysyneetkin, voisivatko olla avuksi. Itse olen tarjonnut kuunteluapuani, sillä muuta kovin konkreettista tukea en ole täältä käsin voinut antaa.
Mielelläni ystävääni tuen ja autan, mutta nyt tuntuu siltä, että olen kovaa vauhtia joutumassa eräänlaiseksi roskapussiksi. Ystäväni ei tukiverkostostaan huolimatta ota tarjottua apua vastaan eikä sitä myöskään keneltäkään pyydä, mutta kaataa sitten kaiken väsymyksensä minun niskaani. En tarkoita "niskaan kaatamisella" mitään väsyneen ihmisen perusvuodatusta, vaan jotain muuta. Sen sijaan että ystäväni puhuisi minulle tuntemuksistaan tai asioistaan, hän piikittelee ja laukoo oikeasti todella epäkohteliaita, loukkaavia ja jopa ihan törkeäksikin mainittavia kommentteja minusta, lapsestani ja lähes kaikesta, mitä minä teen tai miten mistäkin asiasta ajattelen (mikäli satun jossain keskustelussa tuomaan mielipiteeni esille). Tuntuu siltä, että hän pyrkii ihan tietoisesti pahoittamaan mieleni, kerta toisensa jälkeen. Asiasta olen hänelle nätisti, mutta selkeästi maininnut, ja lopputuloksena oli jalkapallon kokoinen herne nenässä. Ystäväni (tai miksi häntä nyt sitten pitäisi kutsua) suuttui tyystin, haukkui minut pystyyn ja käänsi asian päälaelleen; loppujen lopuksi se olinkin sitten minä, joka pyysin anteeksi, että olin pahoittanut hänen mielensä.
Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa, ja alan todellakin olla ihan kypsä koko ihmiseen. Tuntuu, että tällaisessa ystävyydessä tai ihmissuhteessa ei ole mitään mieltä; tuntuu, että pärjäisin paremmin ilman. En toki haluaisi tätä kyseistä ihmistä hylätäkään, mutta en oikein näe sitäkään, mitä ihmettä tässä sitten pitäisi sen hylkäämisen sijaan tehdä.
Kai mä nyt sitten kaipaisin jotain mielipiteitä siitä, miltä tämä tilanne muiden mielestä vaikuttaa ja ajatuksia siitä, miten tässä olisi hyvä edetä. Mitä te itse tekisitte?
Ystävälläni on kolme lasta. Hän on totaali-yh, eli lapset eivät tapaa isävanhempiaan. Nainen vaikuttaa välillä todella väsyneeltä ja kyllästyneeltä, minkä toki ymmärränkin, sillä onhan arki useamman lapsen kanssa varmasti yllättävänkin rankkaa.
Asumme nykyisin eri paikkakunnilla, ja tapaamme silloin kuin voimme. Olemme jonkin verran yhteyksissä (=miten aika antaa myöten.) Ystävälläni on omalla paikkakunnallaan hyvä tukiverkosto, johon kuuluvat mm. hänen siellä asuvat ystävänsä, sisarukset, omat vanhempansa + muita sukulaisia, sekä lasten kummit. Hyvin moni näistä tukiverkostoon luettavista ihmisistä on omien sanojensa mukaan (olen keskustellut heidän kanssaan) valmis antamaan apua tarpeen mukaan, ja ovat välillä kysyneetkin, voisivatko olla avuksi. Itse olen tarjonnut kuunteluapuani, sillä muuta kovin konkreettista tukea en ole täältä käsin voinut antaa.
Mielelläni ystävääni tuen ja autan, mutta nyt tuntuu siltä, että olen kovaa vauhtia joutumassa eräänlaiseksi roskapussiksi. Ystäväni ei tukiverkostostaan huolimatta ota tarjottua apua vastaan eikä sitä myöskään keneltäkään pyydä, mutta kaataa sitten kaiken väsymyksensä minun niskaani. En tarkoita "niskaan kaatamisella" mitään väsyneen ihmisen perusvuodatusta, vaan jotain muuta. Sen sijaan että ystäväni puhuisi minulle tuntemuksistaan tai asioistaan, hän piikittelee ja laukoo oikeasti todella epäkohteliaita, loukkaavia ja jopa ihan törkeäksikin mainittavia kommentteja minusta, lapsestani ja lähes kaikesta, mitä minä teen tai miten mistäkin asiasta ajattelen (mikäli satun jossain keskustelussa tuomaan mielipiteeni esille). Tuntuu siltä, että hän pyrkii ihan tietoisesti pahoittamaan mieleni, kerta toisensa jälkeen. Asiasta olen hänelle nätisti, mutta selkeästi maininnut, ja lopputuloksena oli jalkapallon kokoinen herne nenässä. Ystäväni (tai miksi häntä nyt sitten pitäisi kutsua) suuttui tyystin, haukkui minut pystyyn ja käänsi asian päälaelleen; loppujen lopuksi se olinkin sitten minä, joka pyysin anteeksi, että olin pahoittanut hänen mielensä.
Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa, ja alan todellakin olla ihan kypsä koko ihmiseen. Tuntuu, että tällaisessa ystävyydessä tai ihmissuhteessa ei ole mitään mieltä; tuntuu, että pärjäisin paremmin ilman. En toki haluaisi tätä kyseistä ihmistä hylätäkään, mutta en oikein näe sitäkään, mitä ihmettä tässä sitten pitäisi sen hylkäämisen sijaan tehdä.
Kai mä nyt sitten kaipaisin jotain mielipiteitä siitä, miltä tämä tilanne muiden mielestä vaikuttaa ja ajatuksia siitä, miten tässä olisi hyvä edetä. Mitä te itse tekisitte?
