Minun tarinani. Ei niinkään iloinen :(..Sektio vs. alatie?

Kiitos jo etukäteen niille jotka jaksavat lukea ja kertoa mielipiteensä :hug:. Synnytin tyttäreni alakautta 05/05. Synnytys meni kaikin puolin hyvin, synnytin luomuna ja suhteellisen nopeasti vielä. Ponnistusvaihe kesti 25min ja lakitarjonta oli väärä. Tyttö tuli päälaki edellä, eli venyttäen paikkoja mahdollisimman paljon. Minua ommeltiin n. 1h20min ja olin todella kipeä synnytyksen jälkeen. Minun kätilöni sanoi ompelevalle lääkärille että pitäisikö minut viedä leikkaussaliin ommeltavaksi, mutta kuulema hän onnistuu ompelemaan minut kuntoon. Kotona minulla repesi tikki n. viikko synnytyksen jälkeen, todella pahasti. Paraneminen vei n. 2kk. Jälkitarkastuksessa kaikki oli ok, tosin jouduin käymään sairaalassa tarkistuttamassa oliko minulle tullut polyyppi, mutta käynti oli turha. Seksiä kokeiltiin ekan kerran n. 4kk synnytyksestä, eikä onnistunut. Meni pari kk, eikä seksi vieläkään onnistunut. Kävin 3 kertaa gynellä, joka totesi että paikat on ok, että pitäisi seksinkin onnistua. Laittoivat minut seksuaaliterapeutille, koska mielestään minulla oli päässä vikaa :ashamed: . Seksuaaliterapeutille sain ajan 01/06, joka huomasi heti ettei kaikki ollut ok. Emättimen suulle oli kasvanut 3cm kiristävä arpi, joka esti seksin harrastamisen ja hankaloitti normaalia elämääkin. Lähete plastiikkakirurgille, ja loppuen lopuksi minulle trehtiin emättimen korjausleikkaus 08/06. Ja minut leikannut kirurgi sanoi, että mahdollisesti tämä minut ommellut lääkäri on ommellut väärin kudokset kiinni, kun repeäminen aiheutti näin pahaa jälkeä... Koko tämän ajan olimme ilman seksiä (tällä en tarkoita suuseksiä), eli yhteensä n. 1v 4kk, jos otetaan mukaan ihan loppuraskaus, jolloin seksin harrastaminen oli todella hankalaa ja lopetimme touhut suosiolla, tosin tietämättä mitä edessä oli. Tämä aika oli yhtä hel*ettiä parisuhteelle. Yhdessä olemme edelleen, mutta nyt olen raskaana ja mietin miten uskallan synnyttää... Tiedän että molemmissa on omat riskinsä, mutta tämä viimesin kokemus oli jotain niin hirveää, että sitä ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen... Pähkäilen että kumman synnytystavan valitsisin, alakautta meni viimeksi muuten loistavasti, mutta pelottaa tuo synnytyksen jälkeinen aika.. Sektiokin kauhistuttaa, mutta... En tiedä yhtään mitä tehdä :/ . Olen menossa kirurgini luona käymään maaliskuussa ja hän tarkastaa arven kunnon ja kertoo mikä tilanne on, mutta puhelimessa hän itse (kuten kaikki lääkärit yleensä), kannatti alakautta synnyttämistä. Käynnillä saan kaikki mahdolliset tiedot leikkauksesta, jotka minulla on näyttää mahdollisessa synnytystapa-arviossa. Mutta en haluaisi vääntää kättä sektion saamisessa. Eli kysymykseni teille on, että mitä mietitte tilanteesta, kumman itse valitsisitte? Ja onko minun tilanteessani sektion saaminen hankalaa vai voiko saada helpommalla, jos sen nyt päätän valita? :ashamed:

 

mnä haluaisin alatiesynnytyksen..Kertoisin synnärillä edellisen tapauksen joten he tietävät mitä on takana..Ja pyydän jotakuta muuta kätilöä/lääkäriä ompelemaan jos tarvii..Hyvin harva kätilö/lääkäri ompelee huonosti.Minun käsittääkseni/kuulemieni mukaan.Päätös tietenkin sinun.Voivathan ompeleet mennä pieleen sectiossakin..

 

\

mnä haluaisin alatiesynnytyksen..Kertoisin synnärillä edellisen tapauksen joten he tietävät mitä on takana..Ja pyydän jotakuta muuta kätilöä/lääkäriä ompelemaan jos tarvii..Hyvin harva kätilö/lääkäri ompelee huonosti.Minun käsittääkseni/kuulemieni mukaan.Päätös tietenkin sinun.Voivathan ompeleet mennä pieleen sectiossakin..

Lisäys vielä..Luulen että saisit section helpommin kun tollanen ikävä kokemus takan..Eikä ollut tarkotus pelotella sectiolla..Aika harvalle sattuu tollasia huonoja ompelioita.. :hug:

 

Minulla oli erilaisia ongelmia kuin sinulla lopulta onnellisesti päättyneessä synnytyksessäni. Vastaan miten kuvittelisin, että itse tekisin, jos minulle olisi käynyt noin.

Menisin pelkopoliklinikalle keskustelemaan edellisestä ja tulevasta synnytyksestäni. Vaatisin siellä, että halutessani pääsisin sektioon. Haluaisin sektioon, jos syntyvällä lapsella olisi taas tuo virheellinen päänasento. Saisivat siis olla sektiovalmiudessa, mutta jos päänasento olisikin normaali tai korjaantuisi sellaiseksi, niin lähtisin ponnistamaan lasta ihan alateitse. Jotta tämä harkinta olisi mahdollista niin käsittääkseni synnytyksessä täytyisi puudutuksella ehkäistä liiallinen ponnistamisen tarve. Pyytäisin, että minut pidettäisiin ajantasalla koko synnytyksen ajan. Missä kohti synnytyskanavaa vauva on? Näkeekö päänasennon jo?

Minulla on hyviä kokemuksia sekä spinaali että epiduraalipuudutuksesta. Olen odottanut spinaalin avulla 10 cm auki, kunnes olen alkanut tuntemaan taas hieman voimakkaampaa synnytyskipua ja pientä ponnistamisen tarvetta, puudutteen hälvetessä. Minulla ei ole ollut koskaan kovaa ponnistamisen tarvetta. Toisessa synnytyksessäni vauvan päänasento korjaantui puudutettuna odottaessani ja ponnistus alakautta oli sitten helppo ja nopea 5 minuuttinen. Synnytykseni ei siis pysähtynyt tuohon neljän tunnin odottamiseen 10 cm auki. Pysähtyneeksi synnytystä kait aletaan epäilemään jos on yli kaksi tuntia 10 cm auki? Jos synnytys olisi pysähtynyt, niin edessä olisi kait ollut sektio ja siihen joutumista kätilöt varmaan pyrkivät välillä välttämään ei niin hyvin seuraamuksinkin? Uskon, että huonompaan tulokseen olisi päädytty, jos odottamisen sijasta vauvaa olisi yritetty vetää ulos imukupilla (kätilö olisi halunnut, kun taas minä en, että vauva vedettäisiin väkisin alas synnytyskanavaan, pää tuntui olevan huonosti!). Vauvan sydänäänet pysyivät onneksi hyvinä, mikä olikin edellytyksenä, että minua kuunneltiin tässä tilanteessa. Syntyessään olikin päälle neljäkiloinen poika, joten olisi ollut todennäköisesti vaikeaa sekä vauvalle että äidille syntyä imukupilla. Keskustele siis ammattilaisten kanssa etukäteen. Minun tarinani ei ehkä täysin ole sellainen mitä sinun tulisi toivoa. Selvitä mikä olisi turvallisinta sinulle ja vauvalle. Toivuin muuten todella nopeasti tästä synnytyksestäni. Tuli pari tikkiä, joita en edes huomannut, kun paranivat niin hyvin.

 

Lisäys: Synnytykseni, jossa pään virheasento korjaantui odottaessani puudutteen avulla 10 cm auki neljä tuntia, oli aluksi edennyt ihan normaalisti. Avutumisvaiheessa en tarvinnut muuta kuin ilokaasua. Kun täysin auki ollessani tulikin ongelmia ponnistamisessa (epäilys pään virheellisestä asennosta), niin sain yhden annoksen spinaalipuudutetta. Vain puudutettuna pystyin odottamaan noin kauan tilanteen tasaantumista. Kätilö sanoi, että jos otan puudutteen niin synnytys todennäköisesti hidastuu. Halusin juuri hidastumista, koska kivutkin olivat käymässä sietämättömiksi. Ehkä päänasennolla oli vaikutusta kipuihinkin? Kivuiltani en pystynyt ponnistamaan kunnolla ja muutkaan seikat eivät olleet puolellani, jotta vauva olisi mielestäni saatu kunnolla ulos. Imukuppia en tässä tilanteessa halunnut. Toinen kätilö olisi halunnut sitä käyttää. Onneksi paikalle tuli varsinainen kätilöni, joka hankki anestesialääkärin laittamaan puudutuksen. Neljän tunnin kuluttua edellisestä ponnistusyrityksestä aloin ponnistamaan uudestaan, jolloin vauva syntyikin helposti. Onnea matkassa!

 

Itsekin erittäin kipeitä repeytyneenä kyllä harkitsisin sektiota. Tietysti tapauksessasi oli vauvan tarjonta väärä, joka ilmeisesti aiheutti isot repeämät, jotka olikin vaikea kursia kasaan. Tilanteessasi varmaankin yrittäisin alatiesynnytystä vain jos erittäin tarkasti seurataan vauvan tarjontaa.

 

Minun kokemukseni kasvotarjonnalla synnyttämisestä on positiivisempi, koska ensimmäinen lapseni syntyi kasvotarjonnalla ja kokoa vauvalla oli melkein neljä kiloa.Repesin kyllä, mustelmia tuli ja tikkejäkin laitettiin 10 kpl:tta. Synnytys kesti 11h ja 31 min. ponnistusvaihe juuri 31 min. Ekan synnytyksen jälkeen olen synnyttänyt vielä 5 lasta alakautta ja synnytykset on sujuneet toiset hitaammin ja toiset nopeammin.Kaikki lapsemme ovat syntyneet -94 -- -05 vuosina. Mitään synnytyskammoa en saanut ekasta synnytyksestä.Toivottavasti sinun synnytys sujuu hyvin ja reissusta jäisi hyvä mieli. onnea synnytykseen!!! :hug:

 

Itselläni hieman samanlainen tilanne. Esikoinen syntyi nopeasti, jäi hartioista kiinni ja sai happivajeen. Kovalla kiireellä siis kaksi kätilöä veti tyttöä kainaloista ja yksi vielä työnsi mahani päältä että lapsi tulisi ulos. Ei varmaan ole vaikea arvata että repesin aika reilusti... Tuloksena 4. asteen repeämä, myös peräsuolen limakalvo repesi. Ompelu kesti n. 1 tunnin kahdelta kirurgilta. Papereihin sain merkinnän "operaatio vaikea". Onneksi minun kohdalla olivat huippuhyvät kirurgit ja kaikki parani niin kuin pitikin. Sain jälkitarkastuksessa papereihini alatiesynnytys"kiellon".

Nyt odotan toista lasta, ja vaikka minulla on tuo "päätös" jo kertaalleen sektiosta annettu ja jopa neuvolakätilöni ei suosittele alatiesynnytystä minut halutaan laittaa äitipolille synnytystapakeskusteluun. Vaikka esikoinen on ehtinyt jo täyttää 3 vuotta ennen toisen syntymää, eikä minulle jäänyt pahempia fyysisiä vaurioita synnytyksestä, tuntui tuo äitipolille passitus iskulta vatsaan. Kun tavallaan se sektio oli jo "luvattu" Tosin toisessa sairaalassa ja kaupungissa. Aion nyt tapella että saisin sen sektion. Tai ehkä ei edes tarvitse tapella, sittenhän se selviää.

Tilastollisesti katsottuna seuraava lapsi on kuitenkin isompi ja syntyy nopeammin kuin edellinen. Jo se vauvan kiinni jääminen ja mahdollinen happivaje pelottaa. Jos vielä repeäisin yhtä pahasti/ pahemmin, sitä ei pystytä enää korjaamaan yhtä hyvin. Tosin sektiokin pelottaa. Mutta kun sekä lapsen että oma terveys on kyseessä...

Suosittelen sinua pitämään pääsi, pyydä vaikka useamman lääkärin lausunto. Ei ole mukavaa olla nuori ja kärsiä pidätysongelmista ja huonosta seksielämästä vain siksi että joku muu päättää mitä sinun kehollasi tehdään...

Paljon voimia! :hug:

 

Mulla vähän samanlainen kokemus kun sulla ap. En tosin revenny noin pahasti mutta tikit (kaikki) mullakin repes enkä saanu edes korjausleikkausta. Tuloksena toistuvat hiivatulehdukset kun pääsee (ulosteiden) bakteerit emättimeen, ym. muuta "pikku"kivaa... Paranemnen mulla kesti n. 3 kk ja olin toooosi kipeä, edes vauvaa en pystyny hoitamaan ja esikoinen piti lähettää mummolaan hoitoon. Synnytyksestä nyt puoli vuotta ja olen edelleen sitä mieltä, että yhtäkään lasta en enää alateitse synnytä. Ei se synnytys mutta mulle riitti nää elinikäset vammat. En oo valmis ottamaan riskiä, että seuraavassa synnytyksessä saisin vielä pahempia vammoja.
Mulla on kokemusta myös sektiosta koska nyt 3-vuotias esikoinen leikattiin suunnitellusti perätilan takia. Vaikka sekään ei mitään herkkua ollut (siis paraneminen, ite operaatio oli tosi kivuton ja helppo) niin kumminin tuhat kertaa paremmin ja nopeemmin paranin sektiosta.
Jos olisin sinä niin valitsisin aivan ehdottomasti sektion. Ei sitä kannata pelätä. Tosiasia on se, että suunnitellussa sektiossa riskit äidin ja lapsen kannalta on aina pienemmät (vaikka lääkärit ja muut suu vaahdossa muuta väittäisivätkin).
Luulisin, että aika harva joka on revennyt pahasti eikä ole siitä parantunut, pitää alatiesynnytystä ainoana ja/tai parhaana synnytystapana. Mitä ikinä päätätkin tehdä niin iso
:hug:

 

\

Itsekin erittäin kipeitä repeytyneenä kyllä harkitsisin sektiota. Tietysti tapauksessasi oli vauvan tarjonta väärä, joka ilmeisesti aiheutti isot repeämät, jotka olikin vaikea kursia kasaan. Tilanteessasi varmaankin yrittäisin alatiesynnytystä vain jos erittäin tarkasti seurataan vauvan tarjontaa.

Peesi.

Sinuna kokeilisin alatiesynnytystä jos vauvalla on suht. pieni painoarvio (verrattuna edelliseesi) ja oikea asento. Lisäksi haluaisin, että tilannetta tarkistetaan "tehostetusti" koko synnytyksen ajan (asento voi siinäkin vielä muuttua) ja ollaan sektiovalmiudessa mm. siten, että mahdollisten ongelmien tullessa ei kokeiltaisi imukuppia kuin viimeisenä mahdollisuutena (eli jos vauva jostain syystä jääkin jumiin silloin kun sektio on jo liian myöhäistä). Usein käsittääkseni imukuppivaihtoehto on ennen sektiota?

 

\

Nyt odotan toista lasta, ja vaikka minulla on tuo "päätös" jo kertaalleen sektiosta annettu ja jopa neuvolakätilöni ei suosittele alatiesynnytystä minut halutaan laittaa äitipolille synnytystapakeskusteluun. Vaikka esikoinen on ehtinyt jo täyttää 3 vuotta ennen toisen syntymää, eikä minulle jäänyt pahempia fyysisiä vaurioita synnytyksestä, tuntui tuo äitipolille passitus iskulta vatsaan. Kun tavallaan se sektio oli jo "luvattu" Tosin toisessa sairaalassa ja kaupungissa.

Ja sinulle haluan vielä vastata, että älä turhaan murehdi tuota synnytystapa-arviota etukäteen. Sinulla on jo se "päätös", ehkä tarvitaan vain vielä tälläinen muodollisuus sen lopullisen päätöksen tekemiseen? Ei ne välttämättä ala käännyttää siellä, keskustelette vaan sektiosta toimenpiteenä, sovitte päivän ja ehkä tapaat anestesialääkärin? Itselläni se meni suunnilleen noin.
:hug:

 

Juu, passitus äitiyspolille ei tarkoita mitään. Pelkopoli on erikseen. Äitiyspolihan on hyvä juttu, siellä on kuitenkin synnytyssairaalan asiantuntevat lääkärit. Neuvolasi ei kuitenkaan loppupelissä päätä mitään synnytykseen liittyvää. Kun menet sitten aikanaan sairaalaan synnyttämään, niin sinusta on valmiit paperit ja sairaalan lääkärien arviot kirjattuna sinne ja sitten synnytys mennään niiden mukaan. Minulla on eräs sairaus joka mietitytti synnytyksen kannalta, kerroin siitä jo aikaisin äippäpolilla, lääkäri ei osannut ottaa asiaan kantaa niin laittoi konsultaatiopyynnön siitä sen alan spesialistille ja mullekin tuli asiasta kirjallinen vastaus kotiin.

Kuten vierain totesi niin, minullakin on monta äippäpolikäyntiä takana koska koko raskaus on valvottu siellä. Nyt edellisellä kerralla lääkäri kirjasi siellä minun paperihin että synnytystapa on sektio ja jos lapsi lähtee tulemaan ennen suunniteltua sektiota niin tehdään sektio päivystyksessä. Sittenpähän jos jotakin tapahtuu niin en ole siellä synnytyksissä päivystävän lääkärin armoilla ja arvioiden varassa vaan tehdään niin kun mun papereissa lukee.

Seuraavalla äitiyspolikäynnillä n 36/37 viikko saan ajan suunniteltuun sektioon, tapaan anestesialääkärin ja käyn verikokeissa. Eli no hätä, älä jännnitä enää.

 

minulla oli eka synnytys (2v sitten) tosi raju, vauva jäi hartioistaan kiinni, ja synnytyslääkäri ja kätilö vetivät vauvaa pois samalla kun kaksi kätilöä painoi minua mahasta. repesin aikas "lahjakkaasti" joskaan en niin pahasti kuin edeltä olen lukenut. mutta pysyviä haittoja jäi, mm. yhteen tikkauskohtaan muodostui pahkura joka toisinaan ärtyy yhdynnästä tosi kipeäksi. lisäksi ekassa synnytyksessä minulta murtui häpyluu, sen paraneminen kesti useita kuukausia.

pelkäsin toista synnytystä (muutama kuukausi sitten) että kuin käy, ja kävin myös synnytystapa-arviossa. häpyluun murtumisen vuoksi lääkäri puhui alkujaan sektiosta, mitä itsekin ensin toivoin, mutta mitä lähemmäksi laskettu tuli niin itselleni tuli tunne että haluan sittenkin kokeilla alateitse, ja onneksi kokeilin. synnytys päädyttiin käynnistämään kaksi viikkoa ennen laskettua että olisi mahdollisuus synnyttää alateitse hieman pienempi vauva, esikoinen oli ihan "normaalikokoinen".

toisessa synnytyksessä ei tullutkaan yhtään repeämää. minulla oli aivan ihana kätilö jonka neuvoja kuuntelin, ja ponnistusvaiheessa kun vauvan pää oli jo ulkona, oli tunne että on pakko ponnistaa niin hän vain toppuutteli että odota hetki, älä vielä. jälkeenpäin tästä puhuttiin ja hän sanoi toppuutelleensa sen takia että vauva olisi sillä hetkellä tullut niin rajusti "kertarykäisyllä" ulos että olisin saanut repeämiä, mutta kun maltoin olla ponnistamatta niin ei tullut.

en sitten tiedä voiko tuollainen toppuuttaminen todellakin säästää repeämiltä, toki vauvakin oli pienempi kuin esikoinen, mutta onneksi kävi näin.