Minulla on jo lapsia, voinko silti saada apua raskautumiseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kahden äittee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kahden äittee

Vieras
Kaksi lasta on ja molemmat saaneet alkunsa ihan luomuna. Lasten saannin jälkeen minulla on todettu pco-tyyppiset munasarjat ja kierto on ihan järkyttävän epämääräinen ilman lääkitystä yms. Lisäksi minulla oli kohtulimakalvon ylikasvua, joka hoidettiin primoluteilla. Kontrollissa tuota ylikasvua ei näkynyt, oli vain "epäsäännölliseen kiertoon liittyvä löydös". Ylipainoa on noin 25 kiloa.

Minulla on tulossa aika jälleen naistenpolille vielä yhteen käyntiin, jossa keskustellaan jatkosta. Kovasti ovat ehdottaneet minulle joko ehkäisypillereitä tai mirenaa ja joka kirjeessä "päivitellään" sitä kun en lämpene näille. Toiveissa kun kuitenkin olisi raskautuminen. Ja raskaaksi tuleminen on minulla aika hankalaa luomuna, saati sitten jos on vielä joku hormonaalinen ehkäisy tasoittamassa kiertoa.

Tämän sekavan ja ehkä jopa asiaankuulumattoman sepustuksen jälkeen pääsemmekin sitten itse kysymyksiin :) eli siis, onko jotain ei ehkäisevää hoitoa olemassa tuohon kierron tasaamiseen? Ja voinko jo lapsellisena ihmisenä saada jotain lääkitystä ovuloimiseen? Kun kiertoni on lähinnä 45 - 145 päivää enkä ole edes varma ovuloinko mitenkään...
 
Voi saada, mulle sanottiin viimeksi lääkärissä et jos haluan viellä lapsia niin lääkäriin tilata aika ja hän kirjottaa reseptit, mulla paha endo. ja kaksi vanhempaa on ihan luomu lapsia :D Mut mulla tällä hetkellä on raskautumiskielto joten asia siirtyy nyt ainakin 1 tai 2 vuodella eteenpäin...
 
kaikista ensimmäisenä pudota painoa. Ei edes kannata lähteä yrittään liia ylipainoisena. itse pudotin 10kg ja nyt raskauduin. apua on aina saatavilla, kunhan hakeutuu alan erikoislääkärille ja esittää toiveensa.
 
on mahdollista saada vaikka luomulaspia. Minullakin kaksi uomulasta ja sitten kolmas lapsi clomiavusteinen. Neljännessä mentiin sitten lapsettomuusklinikalle hoitoon ja nyt ihan loppuraskaus menossa.
Niin ja laihduttaminen voi auttaa, mutta saat soitoa vaikka et laihduttaisikaan. Koskaan ei tiedä onko siitä raskautumiseen mitään hyötyä. Itselleni ei ollut.
 
Suosittelisin painonpudotusta ja clugophagea sen tueksi. Itselläni oli jonkin verran apua. Ja painon pudotuksen ajaksi kannattaisi esim kolmen kuukauden ajan syödä jotain e-pilleriä ja sitten kokeilla miten kierto toimii kevyemmässä painossa.
 
Suosittelisin painonpudotusta ja clugophagea sen tueksi. Itselläni oli jonkin verran apua. Ja painon pudotuksen ajaksi kannattaisi esim kolmen kuukauden ajan syödä jotain e-pilleriä ja sitten kokeilla miten kierto toimii kevyemmässä painossa.

Mikä tuo clugophage on? Lääkärikö sen sitten määrää?

Painonpudotus on menossa :) kohta kymppi takana eli alkujaan ylipainoa on siis ollut se 35 kiloa.
 

Yhteistyössä