Minua ei koskaan pyydetä mihinkäön

  • Viestiketjun aloittaja Sosiaalinen
  • Ensimmäinen viesti
Sosiaalinen
Olen siis 27 vuitias nainen, asun oulun lähellä. Olen parisuhteessa ja minulla on 2 lasta, last3n isän kanssa emme ole enää yhdessä mutta olen ollut 2 vuotta yhdessä uuden miehen kanssa ja yhteishuoltajuus lasten isän kanssa joten hoidamme lapsia vuorotellen. Ongelmani kuitenkin on se että kun minulla on vapaata töistö ja lapsista koskaan ei kukaan pyydä minua mihinkään. Olen hyvin sosiaalista sorttia niin tuntuu ettö seinöt kaatuu päälle jos olen vaoailla vain kotona. Olen saanut lapset myös hyvin nuorena. Lasten isä oli hyvin mustasukkainen ja ei halunnut päästää minua illan viettoihin tai kavereiden mukaan ennen lapsiakaan. Olin vasta 16v kun aloimme olemaan lasten isän kanssa, yhdessä ehdimme olla 10 vuotta. Nyt kun vapaa aikaa olisi joskus kaverit ovat kaikonneet joten vapaani menevät kotona ihmetellessä. Haluaisin niin olla ihmisten kanssa, jutella, käydä illan istujaisissa, kahvilla ja tämä sopisi minun uudelle miehellekkin, mutta kun ei ole niitä ystäviä/ tuttuja kenen kanssa käydä missään. Mitä voisin tehdä asialle? Vai tyydynkö kohtaloon että ainoat sosiaaliset kontaktit rajoittuu töihin ja perheseen? Nimimerkillä sosiaalinen
 
vierailija
Siis sinulla ei ole ystäviä ja ihmettelet ettei ne olemattomat ystävät pyydä sinua mihinkään?
Soita jollekin vanhalle ystävälle ja pyydä sinä. Nythän on loistavat terassi-ilmat
 
vierailija
Kun kaveripiiristä joku saa lapsia eivätkä muut ole samassa rytmissä, tulee seurusteluun ihan luonnostaan katkos. Eivät ne lapsettomat osaa huomioida perheellisten aikatauluja. Se on vähän sen perheellisen asia tuoda itsensä tarjolle, että nyt olen vapaa ja olisi kiva nähdä.
 
vierailija
Sitten ei auta muu kuin vain mennä ihmisten pariin. Eikö miehelläsikään ole kaveriporukkaa? Ja voisitko ajatella hengailevasi jonkun työkaverisi kanssa? Olettaen, että sieltä löytyy täyspäistä yksilöä ja joka osaa vapaallaan puhua muutakin kuin töitä?
Minne muuten hävisi entiset kaverit? Voisiko huhuilla heidän suuntaan ja ottaa yhteyksiä? Aa, luin tekstisi uudestaan - eli exäsi aikoinaan eliminoi sinut kavereistasi. Paha rasti mutta tilannehan on nyt muuttunut, niin vois ainakin kokeilla tavoitella vanhoja tuttuja.
Mites, harrastaako lapset jotain? Löytyisikö niistä piireistä ketään? Ja jos olet tosi rohkee yksilö, niin laitapa miehesi kanssa ilmoitusta some-väylille tyyliin "ihana aurinkoinen ilta ja parit huurteiset! Lähdemme istumaan iltaa xxxx (terassin, pubin, baarin.. nimi), tule moikkaamaan ja juttelemaan jos bongaat meidät! #kesäfiilis #ihanailta #uusiakavereita #uskallatko

Eipä vissiin paljoa vaihtoehtoja ole kuin uskaltautua itse tekemään tavalla tai toisella avausliikettä ja tehdä itsensä näkyväksi. Lykkyä, kerran se vain kirpaisee
 
vierailija
On paljon ihmisiä joilla on mies, lapset, työkavereita ja lisäksi muita sukulaisia, ehkä sisaruksia....jne. Täytyy omalta kohdaltani todeta etten työn ja perheen lisäksi jaksa käydä paljon missään, (sukulaiset vaativat oman osansa), työporukan kanssa käydään joskus ulkona saunaillassa tai Koulutuksessa. Loppuaika menee lepäämiseen ja omiin harrastuksiin
J.k. korona vuosi on rajoittanut tapaamisia erittäin paljon!
 

Yhteistyössä