Minkälainen uupumus normaalia?

[Taas yksi väsynyt äiti]

Moi!

Mietiskelen tässä, tuntevatko muutkin äidit itsensä (ajoittain) uupuneiksi? Poika on nyt reilu 8kk ja kova menemään ja kiipeilemään, puremaan ja kiljumaan. Kaikki aika tuntuu menevän pojan vahtimiseen. Kotona ehtii just ja just syödä, mutta ei kyllä mitään muuta. Ja kun välillä olen pelkästä pojan kanssa oleilusta niin puhki ja poikki, että en tiedä, onko normaalia vai vaivaako joku tauti.

Yöt poika nukkuu melko hyvin 20-07. Imetän edelleen päivisin. Isän työpäivät päättyy klo 17, mutta enemmän tuolla tuntuu olevan illalla "omaa aikaa" kuin minulla (kateellinen...)

Kertoilkaapa muut, niin osaan suhteuttaa... Pitäisikö vain pistää isi enemmän hommiin iltaisin ja ottaa omaa aikaa?

 

[Sere]

joo pistä mies enemmän tekemään kaikkea, yhteinen lapsihan se on. oma aika kuuluu joka äidin oikeuksiin ja sitähän painotetaan että äidin kuuluu ottaa omaakin aikaa että jaksaa ja lapsellekin se on etu että äiti jaksaa hyvin. kyllä vilkas lapsi voi minun mielestä olla väsyttävä vahdittava ja niin poispäin, eihän sitä energiaa löydy loputtomasti muuta kuin siltä lapselta mies mukaan puuhiin enemmän ja alat itse käydä vaikka kaverilla tai lenkillä tai jossain. meillä isä hoitaa vauvaa aika paljon iltaisin jolloin käyn kaupassa ja tutuilla ja otan omaa aikaa. jaksan vauvan kanssa tosi hyvin sen ansiota.

 

[vivi]

Moikka!
Täällä on yksi "kohtalotoveri". Meillä ei ole ns. vaativa vauva / lapsi, kaikki on sujunut mielestäni hyvin (riippuu tietysti mihin vertaa) jne. mutta silti mielestäni kärsin ajoittain uupumuksesta. Nyt kun poika on 1v 5kk ja ensimmäisestä vuodesta on kunnialla selvitty niin olen tulkinnut että nuo uupumukset kuuluu asiaan ja niitä tuntuu olevan kaikilla äideillä... ja varmasti isilläkin. Ainakaan meillä ei uupumus mielestäni johdu minun oman ajan puutteesta tai harrastusten poisjäämisestä. Mieheni kyllä "päästää" minua minne nyt ikinä haluankin ja omaa aikaa on, siitä tämä ei ole kiinni. Toki minäkin olen kateellinen miehelleni hänen menoistaan mutta olen tulkinnut että olen sittenkin kateellinen sille menemisen helppoudelle kun sille että hän menee. Vaikea selittää... mulla on kuitenkin äitinä usein syyllisyys siitä että nyt mä taas menen ja lapsi jää kotiin tms. Ja olen kateellinen siitä että mies voi vaan nostaa kytkintä, ottaa reeni kamansa ja lähteä. Mä taas varmistelen aina ennen lähtöä että kaikki on hyvin ja että mies varmasti muistaa nyt kaiken jne. Tätä ei todellakaan tarvitsisi tehdä mutta sitä vaan tekee niin automaattisesti. Samoin kun kaikki ollaan yhdessä kotona niin äidin on vaikea ottaa omaa aikaa sillä lapsi on kuitenkin lähettyvillä ja enemmän kiinni äidissä kun isissä. Me ollaan joskus tehty niinkin että mies lähtee pojan kanssa pyöräileen, puistoon, kauppaan tai johonkin ja mä jään kotiin. Saan sitten siivota rauhassa tai vaan olla. Usein kylllä menee siivoomisen puolelle ettei ne tekemättömät työt niin häiritsisi =)

Jokatapauksessa uupumista esiintyy, mutta jaksottain. Mä pidän sitä ihan normaalina. Enemmänkin jos uupumiset vaan jatkuu ja jatkuu ja välillä ei ole niitä hyviä hetkiä, jos ei huomaa kuinka ihana se lapsi onkaan niin sitten mielestäni on jo syytä huoleen. Ja mielestäni jos ihminen hakee ratkaisua muuttaa asioita niin se on hyvä merkki. Eikä siten että jää vaan makaamaan ja voivottelemaan asioitaan eikä tee mitään.

Ja ota sitä omaa aikaa, mulla ainakin se auttaa jos oikein puristaa =) Silloin lähden hetkeksi johonkin mistä tulee mulle hyvä olo. On se sitten jumppasali, ystävällä kyläily tms. Tee kotonakin lapsen päikkäreiden aikaan sellasia asioita mistä pidät. Ollessani kotona äippälomalla mä kudoin aikas paljon =) Ja lähde ulos pojan kanssa! Aika menee nopsasti ja sulla ja pojalla on kivaa kun saatte raitista ilmaa. Ja poikakin väsyy (positiivisesti) kun olette puistossa tms.

Ja kun lapsesi oppii kävelemään sulle avautuu ihan uusi maailma =) Mä ainakin olen nyt nauttinut tästä äitiydestä kokoajan vaan enemmän ja enemmän kun lapsi kehittyy ja kasvaa.

 

[tuuliviiri]

Eiköhän uupumus ja väsymys ole normaaleja tiloja meillä jokaisella. Uupuminen saattaa ajan myötä muuttua masennuksesksi ja silloin on syytä huolestua. Jos alkaa ilmetä toistuvaa unettomuutta ja haluttomuutta. Itse ainakin tarkkailen itseäni tuon uupumisen suhteen niin, että jos mikään ei saa minua innostumaan tai väsymys kestää yli päivän.... niin, ettei hymy häivähdäkään suupielessä...silloin jotain tarttis tehrä. Usein puhuminen ja purkautuminen auttaa... Pidetään itsestämme huolta!

 

[Nipsu]

Vivi, ihan asiaa puhut ja tunnut olevan samanlainen hiukan ylihuolehtiva äiti kuin minäkin. Mulla on poika 1,9kk ja vauva 5 kk jota täysimetän, esikoinen on mustasukkainen ja erittäin vilkas tenava. Itsellä tällä hetkellä lisäksi flunssa päällä joten energiat on AIKA vähissä. Välillä koko elämä on ihan +++kaa, toisinaan on helpompaa ja joskus jopa ihanaa
Samalla lailla tympääntyy ja väsyy kuin rutiini työssäkin, paitsi että äitiys on ainakin mulle ollut rankin työ jossa olen ollut Mutta myös ihanin, palkitsevin jne.
Enemmän se kai olisi outoa jos koko ajan menisi höyryjynan tavoin eteenpäin väsymättä ja korkeasuhdanteessa suruja tuntematta, eihän se olisi normaalia. Näistä väsymisistä hirveä vähän puhutaan mun mielestä edes kavereiden kesken - tai sitten mulla on näitä ylisuorittaja äitejä vaan siunaantunut kavereiksi, jolle lapsenhoito ei edes ole työtä vaikka olisi vieraankin lapset hoidossa siinä sivussa!
Toiset vaan ei halua näyttää, että ovat ihan tavallisia taaperoita hekin lapsineen loppupeleissä. Kai jotenkin hienompaa esittää, että aina vaan mennään hymy huulilla ;-)

 

[ninnu]

Tunnistan itseni, vaikka meillä vauva on vielä pienempi kuin teillä. Kun huomaan tulevani ärtyneeksi ja tiuskivani miehelleni, pyydän häntä hoitamaan vauvaa pidemmän pätkän ja menen rauhassa nukkumaan. Joskus käyn kävelyllä päätä selvittämässä tai irtaannun vauvasta johonkin omaan puuhaan. Kannattaa puhua miehenkin kanssa asiasta, itse kerroin miehelle, että ymmärrän, miksi eräs tuttavamme, pienen lapsen äiti, on "räyhähenki" kuten mieheni häntä kutsuu. Että väsymys synnyttää räyhähenkisyyttä. Oma vikani taas on se, että välillä epäilen mieheni lapsenhoitotaitoja ja yritän itse pitää langat käsissä. Olen tietoisesti yrittänyt ajatella, että mieheni ei ehkä hoida lasta samalla tavalla kuin minä, mutta osaa homman kuitenkin. Jaksamista! Ai niin, kannattaa myös miettiä, voisiko asiasta puhua esim. terveydenhoitajalle. Heissäkin on niin monenlaisia, toisille voi puhua, toisille ei.

 

[Ninni]

Itselläni oli esikoisen kanssa tuollaista "uupumusta", jonka nyt tajuan olleen jonkinlaista tylsistymistä. Ei jaksanut mitään. Toisen vauvan synnyttyä (ikäero puolitoista vuotta) en ole tällaista kokenut, vaan olen "vain" välillä rehellisesti väsynyt ja tilanne on korjaantunut nukkumalla. Itse luulen "uupumukseni" olleen elämäntilanteen muuttumisesta johtuvaa, tylsistymistä ja vain osaksi "uupumista", sillä kun toinen vauva syntyi ja hommaa tuli enemmän, niin olinkin aikalailla "virkeämpi".

Kuullostaa ehkä oudolle, mutta näin meillä Ehkä sen yhden kanssa ehtii "säätää" liikaa. Ainakin minä

 

[minä myös]

Meillä oli samanlainen tilanne juuri tuossa 8-9 kk iässä. Minuun iski aivan järjetön uupumus ja tosiaankin tuntui ettei mitään muuta ehdi tehdä kuin vahtia lasta, joka opettelee nousemaan pystyyn ja haluaa tutkia joka paikan. Epäilin jo, että olen masentunut, niin rikki olin. Itse myös imetän vielä sekä yöllä, että päivällä ja meidän vauva ei edes nuku kunnon öitä, joten nekin vievät oman veronsa. Monta kertaa olin valmis pakkaamaan laukut ja jättämään tytön isälleen. Tuntui kertakaikkiaan etten jaksa enää hetkeäkään.

Mutta nyt kun tyttö on muutaman päivän kuluttua 10 kk, olen taas piristynyt. kamala uupumus on pois ja mieli paljon aurinkoisempi. Tyttöä ei tarvi enää joka sekuntti vahtia, koska osaa jo itsekseen nousta ja laskeutua. Meillä on taas hauskaa yhdessä kotona.

Tällä halusin vain sanoa sen, että luultavasti teilläkin pian koittaa taas helpompi aika =)

 

[minä myös]

Sen verran vielä, että luulen Ninnin tavoin minullakin olleen kyseessä osaksi tylsistyminen. Oikeasti tykkään kauheasti puuhailla kotona ja harrastaa. Tuolloin tuntui ettei aika riitä mihinkään omaan ja tylsistyin vain entisestään. Apaattisena vain istuin koneella jos tyttö nukkui. Mutta sitten päätin, että nyt tälle on jotain tehtävä ja järjestin aikaa omalle mukavalle tekemiselle ja kas kummaa, olo piristyi huomattavsti.

Joten osaksi oli varmasti perus väsymystä, mutta osaksi myös tylsistymistä.

 

[Älä anna vaihtoehtoja]

Ylös, ulos ja lenkille ILMAN VAUVAA!
Mies vahtimaan vauvaa ja mene bailaamaan kavereiden kanssa!
Sitten taas jaksaa..Liki kaikille tulee tuossa vaiheessa viimeistään tylsistyminen, joten kaippa se on luonnon käsky, että äitikin hankii muuta elämää. ;D
Meillä isi hoitaa kiltisti , kun lähden shoppamaan pariksi tunniksi tai salille.
Helppo nakki, kun ilmoitin että valitse vtuile kiukuinen akka vai nätti ja hymyilevä vaimo. Mieskin ymmärsi heti oman parhaansa.

 

[Ninni jatkaa!]

Luulin kirjoittaessani, että kukaan ei varmaan ymmärrä mun pointtia, mutta kas kummaa, yleinen ilmiö Kun on ollut töissä "oikeassa" maailmassa ja sitten "jämähtää" kotiin, niin ei kai se ihme ole. Vaikka viihtyisikin kotona ja äiti olisikin se paras duuni koskaan

 

[UK]

Minä myös luulen, että olin "vain" tylsistynyt, en varsinaisesti uupunut/masentunut. Päivät pääksytysten vaan tuli tehtyä samoja juttuja, oltiin kotona, käytiin lenkillä, oltiin pihalla jne., johan sellaisesta tylsistyy, jos on aiemmin ollut töissä ja ehkä ollut jotain harrastuksiakin.
Itse tajuan vasta nyt, työt aloitettuani, että olin aiemmin tylsistynyt. Nyt energiaa taas riittää, vaikka joudunkin heräämään aikaisemmin kuin ennen ja olemaan "ihan oikeassa työssä" päivän ja sitten siihen kotihommat päälle. Miehen suosiollisella avustuksella, tietenkin!
Teen töissä vain osa-viikkoa, jotta saan olla lapsenkin kanssa muutaman päivän viikossa kotona.

 

["tylsistynyt" tuuliviiri]

Minäkin tunnistan itsessäni tuon tylsistymisen. Olemme vielä kaiken lisäksi juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalle, joten melkein kaikki kontaktit aikuisiin ihmisiin ovat jääneet... Päivät menisivät varmasti mukavammin, kun voisi vaikka käydä rattaiden kanssa kävelyllä toisen samassa tilanteessa olevan mamman kanssa... Olen käynyt perhekahvilassa hakemassa sosiaalisia kontakteja, mutta siellä äidit vain istuvat väsyneen oloisina ja katselevat kun lapset riehuu ja juoksee ympäri huonetta leivät käsissä....! En siis kokenut paikkaa omakseni... Sattuisiko teistä "tylsistyneistä mammoista kukaan asumaan täällä kanta-hämeessä"?

 

[vivi]

Että sä Ninni osasit kyllä pukea sanoiksi oikeastaan meidän kaikkien kommentit. Tylsistyminen... sitä mullakin oli kun kotona oleilin. Mä vaan tuijotin telkkaria, surffasin netissä tms. ja tietty olin pojan kanssa. Päivät alko muistuttaan liikaa toisiaan. Tosin aina kun havahduin asiaan niin sitten tein asialle jotain, mulla onneksi oli auto käytössä. Ja sitten taas oli ihanaa välillä "vaan olla kotona" pojan kanssa kun oli ravannut hetken ystävillä jnejne. Nyt kun olen ollut töissä niin tämä tosiaan omalla tavallaan piristää, toisaalta taas sitä omaa aikaa jää vähemmän ja aikataulujen sovittaminen kaikkien menoihin on aikas projekti.

Mutta kyllä meistä äideistä aika organisoijia lasten myötä tulee!! =)

 

[joo]

Kannattaa kuitenkin aina miettiä, onko oma uupumus todellakin vain tylsistymistä vai jotain muuta.

 

[=)]

Ei siinä miettiminen auta, vaan pitää kokeilla muuttaa sitä arkirutiinia jotenkin. Jos muutos auttaa, niin a vot, se oli siis tylsistymistä.

 

[Ninni jatkaa taas]

Itse jopa epäilin olevani masentunut (kun siitä puhutaan niin paljon). Tylsistyminen kun tuntui vähän siltä... No, nyt kahden pienen äitinä ei kyllä ehdi tylsistyä, joskus se voisi olla mukavaakin... No, ei tosi, oli se aika ikävää aikaa, mutta onneksi parannettavissa oleva olotila (kunhan se itse ensin oivaltaa!).

 

[mie]

Samat aatteet täälläkin suunnalla! Minä olen myös ajoittain ajatellut, että olenko jopa masentunut, tuntuu että tarkkailen itseäni enemmänkin sillä saralla, mutta taitaa olla vain tuota tylsistymistä.. Koska heti tuntuu piristävältä ja paremmalta, kun pääsee käymään johonkin, tulee kavereita kylään, tmv.! Päivät kun menee samaa rataa, niin kai siinä tylsistyy, samaa rutiinia vain. Aiemmin ajattelin, että tosi kivaa olla vain kotona lapsen kanssa, jipii, mutta nyt alan jo kaipailla töihin (lapsi 10 kk).. Ystäväni myös puhui juuri tuosta, että ensimmäisen kanssa alkoi jo käydä aika pitkäksi, mutat sitten kun lapsia oli kaksi, viihtyi paljon pidempään kotona, kun oli enemmän hommaa.
Vaikkei tuota itse ehkä nyt uskoisikaan..

 

[elli]

Jos on oikeasti masentunut, niin ei todellakaan jaksa muuttaa arkirutiinia ja keksiä jotain piristävää. Mikään ei vaan kiinnosta. Ja olen "Joon" kanssa samaa mieltä, että asioita kannattaa miettiä... tuntuu vähän, että tässä ketjussa kaikki ovat olleet vain tylsistyneitä tai sitten todellinen masennus piilotetaan pirteään tekemiseen ja mennään siihen lankaan, joka monesti on masennuksen takana. Eli äidin pitää olla niin pirteä, pystyvä, reipas, pyörittää mieluummin kahta tai enempää kuin yhtä lasta, koska yhden lapsen kanssa pirteä, reipas äiti vain tylsistyy. Pienten lasten äitien masennus pitäisi mielestäni ottaa todesta eikä leimata sitä vain tylsistymiseksi. Omassa tuttavapiirissä on ollut näitä oikeasti masentuneita, siksi itse mietin asiaa kovastikin. Ja siksi että ennen lapsen syntymää olen ollut helposti masentuvaa sorttia.

 

[Ap]

Kiitos kaikille kommenteista ja keskustelusta! Täällä saa vähän perspektiiviä omaan tilanteeseen. Masennusta minäkin mietin yhtenä vaihtoehtona, mutta myös ihan jotain tautia (oikeesti...), anemiaa tms. Mutta en taida olla masentunut.

Oli mukava kuulla, että uupumus on tyypillistä juuri tässä 8-9kk iässä. Varmaan tuohon ikään kuuluva eroahdistus rasittaa myös: vauva haluaa olla kiinni IHAN koko ajan.

Jännää myös kuulla, että kahden lapsen kanssa olisi helpompaa?!?

Toivottavasti, "Tylsistynyt" tuuliviiri, saat seuraa kanta-Hämeeseen! Itse olen pks:lta.

 

[Ninni taas]

Ninnikin kiittää, seurasin mielenkiinnolla ketjua. Sen verran vielä kahden lapsen kanssa helppoudesta, että silloin välttää tylsistymisen kun on "pakon edessä" lähdettävä liikenteeseen esikoisen vuoksi. Myös niin päivinä kun väsyttää. Esikoisen vauva-aikoina tuli silloin jäätyä kotiin ja mulla se oli virhe, sillä se liikkeelle lähtö antoi virtaa, kun vain sai aikaiseksi lähteä.

Ellillä oli hyvä pointti. Mun mielestä myös äidit vaativat usein kovin paljon itseltään. Pitäisi olla kun duracellpupuja, superäitiyttä ihannoidaan... Annetaan siis äidit armoa itsellemme, tämä on työntäyteistä aikaa. Ja annetaan armoa myös muille äideille

Mutta siis, kiitos keskustelusta ja hyvää jatkoa kaikille!