Minkälainen oppilas olit koulussa, opettajien lellikkihikari, aina äänessä oleva häirikkö, vai keskitason tallaaja, jota kukaan ei muista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja shihtzu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

shihtzu

Vieras
Minä olen se keksitason tallaaja, jota kukaan ei muista. En loistanut oikein missään aineessa, mutta ei kuitenkaan ollut huonokaan, keskiarvo oli yläasteelta päästyä muistaakseni 7,8 elikkä keskitasoa.

Mulla lähti kaikki menemään alaspäin kun muutettiin neljännen luokan jälkeen ja jouduin vaihtamaan koulua ja tuli uudet kaverit kuvioihin. 3. ja 4. luokalla oli todella hyvä englannissa ja muutenkin pärjäsin, mutta 5. luokalla englannin opettajaksi tuli sellainen tyranni, että siinä meni into sitä kieltä kohtaan. Mulla oli 4. luokalla enkku 9, mutta heti tipahti 5. 7 ja siinä se sitten pysyikin. En ollut millään tapaa open suosikki ja sen se kyllä näyttikin.

Aina muistan sen, kun meillä oli aina enkun tunti heti 9 ensimmäisenä aineena ja hieman väsynyt vielä olin ja haukottelin, niin sain erittäin tylyn komennon opettajalta "hienot naiset eivät haukottele". Tarkoitti siis sitä, että hänen tunnillaan ei haukotella.
Yläasteella taas enkun ope oli niin saamaton, että luokan häiriköt aiheutti ongelmia ja pari vuotta meidän lähdön jälkeen kyseinen ope "sekosi" ja joutui lataamoon ja siitä muutama vuosi myöhemmin tappoi itsensä.

Lukiossa taas tuli diktaattori opettajaksi, joka ei sietänyt vääriä vastauksia ja enkun tunnille meno oli ihan painajaismaista, kun sai koko ajan pelätä että jos ei osaakaan.
 
mä olin hiljainen. Aina koulukiusattu.

Opettajat olivat yläasteella sellaisia että suosivat vain hyviä oppilaita. Jos kysyin jotain ja halusin tukea oppimisiin, ei koskaan neuvottu. Sen sijaan jos joku näistä huippuoppilaista ei jotain juttua osannut niin heti mentiin auttamaan..

Mulle ei annettu tilaisuutta olla hyvä oppilas. Ammattikoulussa vasta sain hyviä numeroita koska siellä meininki oli erilaista ja tasapuolista.
 
ala-asteella keskitason tallaaja ja ylä-asteella sen mitä koulussa kävin niin aiheutin kyllä luokan poikien kanssa opettajille harmaita hiuksia ja virikettä tylsään ja tasaiseen työpäivään;)
 
Olin se joka kuului juhlatoimikuntiin ja kaikkeen mihin halusi. Ja jolla oli paljon kavereita.. Ja se jonka kaveri kaikki halus olla. En tajunnu sitä sillon, mutta nyt jälkeenpäin oon kuullu että näin se oli.. Keskiarvo taisi olla 8,5 tj..

Joidenkin opettajien mielestä olin hankala oppilas kun puhuin PALJON. Ja toiset taas tykkäs..
 
Aika hyvä oppilas olin. Tunnollinen, iloinen ja reipas. Opettajat tykkäsivät, johtuu varmaan myös siitä, että olin kohtelias ja käytöstavat hallussa. Kaikki opettajat tunsivat vanhempani ja isäni oli aktiivinen osallistuja koulun juttuihin ja kaikkeen vanhempaintoimintaan. Olin hyvin kiltti nuori.

Edelleenkin ylä-asteen ja lukion opettajat lähettävät minulle ja isoveljelleni terveisiä, joten ei kai me mitään ihan kauheita oppilaita olla oltu :)

Keskiarvo oli 8,5-9 ylä-asteella ja lukiossa.

Äänekäs ja puhelias kyllä olin ja siitä sain kyllä usein kuulla
 
Minä olin opettajien lellikkihikari. Peruskoulun päästötodistus oli 9,6.

Uusilla opettajilla oli yläasteella ja lukiossa alkuun sulattelemista repäisevän meikki, hius- ja vaatetyylini takia. Mikään punkkari en ollut, mutta varsin huomiota herättävä ulkomuotoni oli kuitenkin. Aika nopsaan vanhoillisimmatkin opettajatädit hoksasivat, että älyä riittää räväkästä ulkonäöstä huolimatta.
 
Olin laiska, läksyt tekemättä ja silti nappasin 10 kokeesta. Saatoin tehdä tunneillakin vielä mitä sattuu, enkä vältättämättä ees keskittynyt opetukseen, mutta äänessä olin ja pidin kaikesta pähkäilystä.. Yleisesti taisi opettajat silti pitää musta...
 
ala-asteella äänekäs pyrkyri keskitason tallaaja, yläasteella äänekäs kapinallinen hikari, lukiossa äänekäs kapinallinen keskitason tallaaja, jolla silloin tällöin asenneongelmia auktoriteetteja kohtaan ja amk:ssa äänekäs hikari.
 
Kyl mie olin vähän niinku opettajien lellikki, hikari en kyllä missään tapauksessa, päättötodistuksen keskiarvo oli 8,3...
Mie tulin kaikkien kanssa toimeen, mukaanlukien koko henkilökunta mitä kouluun kuulu... Monesti hengailin talkkareitten taukohuoneella jutellen niiden kanssa :)
 
Keskitason tallaaja koulumenestyksen perusteella jos muihin nykyisiin tuttaviin vertaa, oma luokkani tosin koostui enimmäkseen noista häiriköistä, joten siellä keskitason koulumenestykselläkin ja tuntiaktiivisuudella pääsi jo hikareiden joukkoon. Ei mulla keskiarvo kiitettävä ikinä ole ollut, vaikka olin silloin luokan parhaita melkein joka aineessa, muut vaan oli niin paljon keskitason alapuolella. Enkä hirveästi tehnyt läksyjäkään ja myöhästelin paljon, mutta kun en opettajille haistatellutkaan tai häiriköinyt, niin se riitti niissä oloissa jo hyväksi käytökseksi. Toisenlaisessa luokassa ja vähemmän lepsulla luokanvalvojalla olisi voinut olla jälki-istuntoakin aika usein ja varmaan se oma keskinkertaisuus olisi korostunut enemmän, aikuisena olen huomannut, etten olekaan ihan niin fiksu kuin silloin luulin (meidän lukiokin oli TOSI heikkotasoinen, niin ei tullut sitä ahaa-elämystä sielläkään koska olin edelleen parhaita tekemättä mitään sen eteen).
 
En ollut opettajien lellikki koska olin kova kyseenalaistamaan ja keskustelemaan näkemyksistä, myös eroavista :D Mutta minä olin se, jota pyydettiin tukioppilaaksi, pitämään kevätjuhlissa puheita ja keskustelemaan paneelikeskusteluun poliisin, vanhempien ja opettajien edustajien kanssa. Yleensä mulle osui aina ne hommat joissa sanavalmiutta tarvittiin.
 
En mä mikään häirikkö ollu... enkä mallioppilas... siltäväliltä mut kaikki opet muistaa mut varmasti siitä että mulla oli niin pirun huono muisti että mulla oli aina joku kirja tai jumppavarusteet kotona :ashamed:
 
Keskitason tallaaja, tai sitäkin huonompi oppilas (peruskouluaikana)
Opettajan silmätikkuna (kauppiksessa)
Osittain open lellikki nuohouskursseilla. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vihattu:
mä olin hiljainen. Aina koulukiusattu.

Opettajat olivat yläasteella sellaisia että suosivat vain hyviä oppilaita. Jos kysyin jotain ja halusin tukea oppimisiin, ei koskaan neuvottu. Sen sijaan jos joku näistä huippuoppilaista ei jotain juttua osannut niin heti mentiin auttamaan..

Mulle ei annettu tilaisuutta olla hyvä oppilas. Ammattikoulussa vasta sain hyviä numeroita koska siellä meininki oli erilaista ja tasapuolista.

Tää tuli kun mun näppikseltä!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja shihtzu:
Minä olen se keksitason tallaaja, jota kukaan ei muista. En loistanut oikein missään aineessa, mutta ei kuitenkaan ollut huonokaan, keskiarvo oli yläasteelta päästyä muistaakseni 7,8 elikkä keskitasoa.

Mulla lähti kaikki menemään alaspäin kun muutettiin neljännen luokan jälkeen ja jouduin vaihtamaan koulua ja tuli uudet kaverit kuvioihin. 3. ja 4. luokalla oli todella hyvä englannissa ja muutenkin pärjäsin, mutta 5. luokalla englannin opettajaksi tuli sellainen tyranni, että siinä meni into sitä kieltä kohtaan. Mulla oli 4. luokalla enkku 9, mutta heti tipahti 5. 7 ja siinä se sitten pysyikin. En ollut millään tapaa open suosikki ja sen se kyllä näyttikin.

Aina muistan sen, kun meillä oli aina enkun tunti heti 9 ensimmäisenä aineena ja hieman väsynyt vielä olin ja haukottelin, niin sain erittäin tylyn komennon opettajalta "hienot naiset eivät haukottele". Tarkoitti siis sitä, että hänen tunnillaan ei haukotella.
Yläasteella taas enkun ope oli niin saamaton, että luokan häiriköt aiheutti ongelmia ja pari vuotta meidän lähdön jälkeen kyseinen ope "sekosi" ja joutui lataamoon ja siitä muutama vuosi myöhemmin tappoi itsensä.

Lukiossa taas tuli diktaattori opettajaksi, joka ei sietänyt vääriä vastauksia ja enkun tunnille meno oli ihan painajaismaista, kun sai koko ajan pelätä että jos ei osaakaan.

hm. eikö nuo kakarat jotka kiusasi opettajaa pitäisi saada vastuusen tekosistaan. ihminen se opettajakin on. helvetti. kakaroiden vanhemmat vastuuseen kiusaamisesta. lapsilla onoikeus olla turvassa koulussa ja kaikelaiset hakkaajat ja syrjijät ja heidän vanhempansa vastuuseen rikoksista.
 

Yhteistyössä