Minkälainen ihminen alkaa parisuhteeseen alkoholistin kanssa?

["sinkku"]

Te, joilla kokemusta, voisitteko kertoa? Kun mä en millään käsitä.
Täälläkin on ollut juttua naisista, jotka erottuaan lastensa isästä, alkaa parisuhteeseen alkoholistin kanssa. Ja vaikka viinankäyttö on runsasta ja kaikkea muuta kuin normaalia, niin silti mielessäkään ei käy eroaminen. Miksi ei? Mitä te tuollaisesta suhteesta saatte?

En kysy pahalla, en vaan kykene käsittämään että joku tahtoo vapaaehtoisesti olla alkoholistin kanssa.

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Rakkaus parantaa, rentuissa on enemmän haastetta jne.

 

["vempula"]

Naisen hoivavietillä on jotain tekoa asian kanssa. Naiset haluavat "pelastaa" alkoholisti miehen. Itse en ole alkoholistin kanssa. Enkä aiemminkaan ole hakeutunut sellaiseen seuraan.

 

[Mummeliisa]

Ihminen, joka rakastuu ihmiseen, jolla on alkoholiongelma.
Näin käynyt ainakin siinä ainoassa tapauksessa, jota läheltä seurannut.

 

[....]

Itse aloin tapailemaan yhtä miestä joitain kesiä sitten. Olin työttömänä, ja koin että on kivaa vain rellestää se kesä, ihan oikea kesäloma siis
Siinä tapailtiin ja jotenkin itsestään se meni seurusteluksi, ei oikeastaan ollut edes tarkoitus.
Minä lähdin syksyllä sitten kouluun ja sen jälkeen töihin, ja mies vain jatkoi juomista. Hänelle ei työt tai koulu maistunut.
Ja tässä vaiheessa ei ONNEKSI oltu hankittu mitään lapsia tai muuta, ja erottiin sitten.
Nyt mies on jollain antabus-kuurilla, haluais minut takaisin. Sanoin että katellaan keväämmällä, ei nyt vain jaksa sitä renttua katella. Jos hän edes jotain töitä tekis, mutta kun ei niin ei...

 

["Sinkku"]

Hmm.. mutta eikö oma itsesuojeluvaisto sano sen verran, että alkoholistin seura ei oo hyväksi omalle mielenterveydelle? Miten sitä jaksaa sitä iänikuista pettymystä, odottelua, turhia lupauksia? Kun siitä toisesta ei ole muuta kuin huolta ja pahaa mieltä?

 

[Mummeliisa]

[QUOTE="Sinkku";25052103]Hmm.. mutta eikö oma itsesuojeluvaisto sano sen verran, että alkoholistin seura ei oo hyväksi omalle mielenterveydelle? Miten sitä jaksaa sitä iänikuista pettymystä, odottelua, turhia lupauksia? Kun siitä toisesta ei ole muuta kuin huolta ja pahaa mieltä?[/QUOTE]

Minä luulen, että ne jotka valitsevat alkoholistin rinnalla pysymisen kokevat että siitä toisesta on muutakin kuin huolta ja pahaa mieltä.
Paras ystäväni on alkoholisti ja hänen vaimonsa on sitä mieltä että heidän pian 20 vuotta kestänyt avioliittonsa on "poikkeuksellisen onnellinen."
Näkökantoja siis monia...

 

[Mummeliisa]

Pitää vielä jatka noihin "rakkaus parantaa " - pohdintoihin liittyen, että ainakin tämä ystäväni vaimo on hyvinkin realistinen sen suhteen, ettei kuvittele pystyvänsä miestään miksikään muuttamaan tai edes esimerkiksi sellaista asiaa kuin odotettavissa olevaa elinikäänsä lisäämään.
Se, että miehen fysiikka ei voi montaa vuosikymmentä kestää valitsemaansa elämäntapaa, on luonnollisesti suru, mutta vaimonsa kuitenkin kokee, että kuluneet ja kuluvat vuodet kompensoivat sen, "ettei onnea kestä ikuisesti."

Loppujen lopuksi... niinkuin minullekin useasti huomauttanut, minun ensimmäinen mieheni oli hyvin kohtuullinen alkoholinkäyttäjä, liikkui paljon ja eli terveellisesti - ja kuoli 39-vuotiaana. Takuita ei siis ole kellään.