minkälaista kalaa syöt

Deleted member 149094
Deleted member 149094
Tietysti. Se on niin helppo resepti, etten minäkään voi siinä mokata, se lipeänkeitto nimittäin.
Voi sen haavalla. Olikohan se haapa? Joskus polteltiin pitkään puuta saunan pesässä ja yhtäkkiä huomattiin, että taisi olla jokin kappale tuhkaa pilaamassa. Laitettiin kuitenkin veteen ja satsista tuli paljon kevyempi. Siis ei yhtä liukas.
Oletko tehnyt muuta kuin kalaa? Luin jostain, että olis terveellistä juotuna, mutten ole uskaltanut.
 
Siinä on kai pieniä eroja, millainen lipeä mistäkin tulee. Havupuita en suosittele. Koivulipeä on melko vahvaa vähästäkin. Olen yleensä käyttänyt sitä ja liotusaika on silloin suurinpiirtein puolitoista viikkoa. Mutta sitten menee vielä viikon verran huuhtelussa.
Leppä ja haapa ovat hyviä silloin, kun on aikaa antaa kalan liota.
 
Ha! Leppähän se oli eikä haapa! Kiitos!
Me käytettiin mäntyä ja koivua. Miksi et pidä havupuita hyvinä?
Ja miten huuhtelet sen? Tai suurinpiirtein sama prosessi meillä varmaan on, ehkä eri sanat? Ja mä teen siitä kaikkee muuta paitsi ruokaa, niin ei tarvi olla ihan puhdasta.
 
En ole tuohon tuhkan raaka-aineeseen sen paremmin perehtynyt, mutta parhaiten olen onnistunut juuri lehtipuutuhkalla.
Ja tu huuhtelu on ehkä vähän virheellinen tai ainakin epätarkka nimitys. Siis liotus jatkuu, mutta pari kertaa päivässä vaihdan veden puhtaaseen, kunnes poiskaadettava vesi ei enää vaahtoa.
Siis mitä sinä siitä sitten teet, jos et ruokaa?
 
Tuhoan sammalta, saippuaa, pesen tahroja, se on tehokkain liuotin, mitä pystyy itse tekemään... EN pommeja.. vaikka oliskin kiva kokeilla, mutta se ammmutaan käsistä.
 
Deleted member 149094
Saippuaa varten voiskin ite tehdä lipeää. Täältä taitaa saada neuvojakin.
Jos teet tuhkalipeästä, niin kannattaa varmaan tehdä ainakin ensin nestesaippuaa. Tai en tiedä. Itsetehdyn lipeäpitoisuus ei ole ihan tieteellinen.
Tein kerran kookosrasvaan ja tiedän, mitä tarkoittaa "rasvasaippua". Se on rasvaista ja paljon pehmeämpää. Sopinee tosin käsilläön työtä tekevälle, kunhan ei pehmennä liikaa.
Tota olen käyttänyt http://www.soapcalc.net/calc/soapcalcwp.asp

Mut nyt huomasin, et tota varten on sovelluksiakin, et saatan olla antiikkinen. Tekemiseen kannattaa varata sitten aikaa, suurimmaksi osaksi tuo on odottelua, mutta lipeän ja rasvan sekoitusvaihe tarvitsee kaiken huomion.
 
Kaikki muut käy paitsi ei särjet.
no en kyllä itsekään syö särkiä.
Särki on oikein käsiteltynä oikein maukasta. Teollisesti erotelua särkimassaa käyttäen tehdään meillä nykyisin kalapihvejä niin kiivaasti, että särjistä raaka-aineena alkaa olla pulaa. Suosittelen tuontikalapuikkojen tilalle.

  • Tykkää
Reactions: Elena777
Syön käytännössä lähes kaikkia kotimaisia kalalajeja ja ulkomaisia sen mukaan, mitä siiman päähän tai ostoskoriin ulkomailla sattuu.

Äkkiä koostaen sain kasaan 45 Suomessa esiintyvää tai kasvatettavaa lajia, joita olen täältä kalastettuna syönyt.

Parhaillaan on alkamassa paitsi mateen, myös härkäsimpun sesonki. Erinomainen keittokala ja mäti saa ruokavieraiden silmät rinkuloiksi.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija

Tämä ei ole kala, vaan kansanedustaja.
 
Yhteistyössä