Minkälainen on tuntemasi kaksosten äiti?

  • Viestiketjun aloittaja Mietin vain
  • Ensimmäinen viesti
:)
Tunnen 2 kaksosten äitiä ja kumpikin on sukulaisia.

Toinen on työtön lapien kanssa vielä kotona.

Toinen opiskeli lapsien ollessa vähän päälle 1v, toisen ammatin ja on nyt sairaanhoitaja.
 
Tunnen kaksi kaksosten äitiä, kumpikin on samalta alalta kuin itsekin olen, ovat palanneet aika pian työelämään, ammatti kai määrittää meitä melko lailla, ollaan samankaltaisia jossain määrin. Kumpikin on hyvin äidillinen ja lempeä nainen ja hieno perheenäiti. Vähän vähemmän tunnen erästä palstallakin kirjoittavaa kaksosten äitiä, hän on mukava ihminen sen mukaan, mitä häneen olen ehtinyt tutustua. =)
 
hmm
Tunnen vain yhden kaksosten äidin hyvin. Oikein sellainen Äiti =) Ollut kotona koko ajan kaksosten syntymästä lähtien, nyt hänellä myös vuoden ikäinen lapsi, ja kaksoset siis kolme.
 
Tunnen yhden kaksosten äidin. Ihan normaali, mukava ihminen. Hoiteli tyttöjä kotona 3-vuotiaiksi, sitten oli pari vuotta palkkatyössä, kunnes perusti oman yrityksen. Yrityksen perustamisvaiheessa aviomies oli vuoden vuorotteluvapaalla, koska perheenäidin työpäivät ovat noin 10-tuntisia.
 
minä
yks lähinaapuri on sellanen, on 5v kaksoset ja 2v "yksönen". kotona on ollu näihin päiviin asti, lieköhän nyt töissä kun ei näy... tai kävi se jossain vaiheessa vähän aikaa töissä kaksosten ja yksösen välillä
 
Meidän äiti oli aika itsenäinen, tomera nainen. Jäi leskeksi kun me lapset oltiin 5 ja 12 vuotiaita. Kotiäitinä oli meille mukuloille (meillä on perheessä kaksoset ja kolmoset) ja en huijaa!Olen siis itse yksi kolmosista...
 
huoh!
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Laiska ku mikäkin. Makaa kotona päivät pitkät, mies töitten jälkeen juoksee kaupat ja siivoo jne. Alkoholisti.
Peesi. Alkoholistista en tiedä, mutta muuten täsmää. Ällöttävä, paniikkihäiriöinen, huonon itsetunnon omaava pikkurouva, joka ostelee miehensäkin varat miinukselle. Isänsä mm. joutunut leikkelemään luottokortteja poikki... = vastenmielinen tyyppi, jonka nykyinenkin avioliitto on heikoilla. Noh, en kyllä ihmettele.
 

Yhteistyössä