Minkä ikäisenä olette ollut onnellisimmillanne? Entä milloin on ollut vaikeinta?

Itselleni teinivuodet olivat yhtä helvettiä ja nyt, kolmikymppisenä, elämä hymyilee.

 

Sanoisin ihan samanlailla

 

Oon ite miettiny tätä viime aikoina paljon, koska joskus oon ollut todella onnellinen ja nyt taas useimmiten aika onneton, vaikka kaikki on ns. "hyvin" nytkin.... mutta se ajanjakso milloin oon ollut aivan älyttömän onnellinen on ollut ikävuodet 20-26, poislukien n. puolen vuoden jakso 23vuotiaana kun erosin ekasta avomiehestä. Mutta kun siitä toivuin elämä oli taas niin hienoa, jopa vieläkin ihanampaa ja huumaavampaa kun oli elänyt sen tuskan. Nyt oon 29v enkä moista onnellisuutta ole enää muutamaan vuoteen kokenut vaikka elämäntilanne onkin ns.kunnossa (työ, asunto, mies, oon raskaana jne). Pelottaakin koenko enää ikinä moista onnentunetta mitä nuo nuoruusvuodet oli

 

Mie oon nyt 35 vuotiaana onnellinen, ollu jo kuus vuotta oikeestaan. =)
on ihana parisuhde ja olen nauttinut täysin parisuhteesta ja avioliitosta ja onnellisuus jatkuu.
Teiniaika oli vaikeinta, olin koulukiusattu ja sitten viellä päälle aikuisen ahdistelu yläaste-
ikäisenä.
Kahdenkympin jälkeen oli hauskaa olla sinkku ja vapaa.

 

Olin teininä onnellinen, vaikka tuo aika olikin tavallaan vaikeeta, tai siis suoraan sanottuna vitutti tosi usein, välillä syystä, väillä syyttä. Muistelen lämmöllä ihania teinivuosia .

Nuoruusikä oli myös tosi onnellista aikaa, ehkä onnettominta mulle on ollut jakso 25v-35v. Sen jälkeen oon ollut taas tosi onnellinen. Eli tuo väli, ja ehkä kun olin neljännellä ja viidennellä, on ollut vaikeimmat ajanjaksot mun elämässä, tylsimmät ja tasapainottomimmat jotenkin.

 

Nyt, nelikymppisenä. Minulla ei ole ollut mitään kovin suuria vaikeuksia eikä onnettomia kausia ollenkaan, olen ilmeisen pumpulissa kasvanut. Mutta nyt tosiaan on elämä ollut mukavaa monia vuosia.

 

Vaikeinta oli 11-vuotiaana, elämäni pahin masennuskausi. Toinen masennuskausi oli 18-vuotiaana. Senkin jälkeen ollut vaikeaa mutta olen jaksanut paremmin taistella eteenpäin.

 

vaikea kysymys, kamalinta oli koulukiusattuna mutta nyt vanhempana oli n.2 vuotta sitten kun ahdisti ja ahdistaa vieläkin.. en osaa sanoa kumpi kamalampaa.
onnellisemmillaan..en osaa siihenkään sanoa mutta kuintenkin silloin kun ei ahdista

 

Onnellisimmillani 16 vuotiaana- ehkä 16-19.
Nyt tämä kolmekymppisen elämä tuntuu tylsältä, mitäänsanomattomalta ja eletyltä.

 

Onnellisimmilani olen ollut 17-19 vuotiaana.Se aika oli jotain niin hienoa,olin silloin todella onnellinen.
Onneton olen ollut 10vuotiaasta -17vuotiaaksi. Se aika oli täyttä paskaa.

 

Onnellisimmillani 16 vuotiaana- ehkä 16-19.
Nyt tämä kolmekymppisen elämä tuntuu tylsältä, mitäänsanomattomalta ja eletyltä.

Joko sun opiskelut alkoi?

 

Joko sun opiskelut alkoi?

Juu, kuukausi sitten.

 

mä olen aina ollut onnellinen ja tulen aina pyrkimään onneen. se on musta elämän tarkoitus. eli onnea on ollut ja on nytkin, en osaa sanoa mitään vaikeampaa aikaa elämästäni.

 

Mä olen varmasti jollain tapaa omituinen, mutta koen aina *eläväni elämäni parasta aikaa* Juuri nyt koen olevani onnellisimmillani 34v, mutta samoin koin olevani lapsena ja vaikka 25vuotiaana

 

Elämässäni on kaksi erityisen onnetonta jaksoa ensimmäinen11-12-vuotiaana (koulukiusaamisen takia) ja toinen n. 25-27-vuotiaana (ihmissuhdeongelmien ja niistä seuranneen mielenterveyden romahtamisen takia).

Onnellisimmillaan olen ollut 17 - 21-vuotiaana. Myös nyt kolmekymppisenä olen monista vastoinkäymisistä huolimatta tasapainoinen... ehkä olen viimein löytänyt sisäisen rauhan.

 

sitä odotellessa

nyt 27. Olin koulukiusattu koko peruskoulun ja ammattikoulussa kiusaamista tuli henkilökunnan puolelta. Sairastelua ollut koko iän, niin fyysistä ku henkistäki. Mutta ehkä joskus vielä olen onnellinen.. toivottavasti...

 

Vaikein jakso elämässäni varmaan masennusjakso kun olin 23-27. Onnellisin vaihe toivottavasti vielä edessä.

 

Viimeiset n. 11 vuotta on ollut aivan ihanaa aikaa. Paljon tapahtunut elämässä tuona aikana ja kaikki positiivista.

 

tästä reilu vuosi takapäin on ollut yhtä helvettiä. Ulkopuolelta tulee koko ajan paskaa niskaan.... Onneksi meillä on vahva parisuhde. Tänään viimmeksi tuntu, että hävitetään kännykät ja painutaan lappiin johonki erämaa mökkiin.

 

Onnellisuutta odotellessa. Vaikeeta on ollu tähän asti. Mut onnellisin hetki oli lapsen syntymä

 

Nyt, 34veenä.. ei elämä ole helppoa mutta olen ensimmäistä kertaa elämässäni todella rakastunut ja itsetuntoni ei ole koskaan ollut näin hyvä

 

Mä olen sellainen perusonnellnen ihminen. Vaikeuksista huolimatta näen aina positiivisia asioita ja sillä voimalla on noustu joka suosta tähän mennessä. En voi sanoa vaikeinta ikää tai kautta, kun ne on kuitenkin olleet lyhyitä ja olen aina pyrkinyt räpistelemään nopeasti valoa kohti

Elämä paranee koko ajan, vuosi vuodelta - ja voisinpa todeta mieheni sanoin:" Me ollaan oikeestaan tosi onnellisia, eikös? Meillä on kaikki." Tämän hän sanoi muuten tänä aamuna .

 

Onnettomin olen ollut 35-41v. Olen siis edelleenkin 41, mutta nyt alan olla onnellinen, kun olen vihdoin päässyt eroon miehestäni, ja elän lasteni kanssa keskenään<3<3<3

 

18-24v oli kauheaa. Siitä on hissukseen vaan parantunut. Tai ei edes hissukseen, vuodesta 2006 lähtien, jolloin täytin 26 vuotta on menty jyrän lailla kohti parempaa ja parempaa. Nyt olen elämäni onnellisin ja toivon, että onni vain suurenee tulevaisuudessa.

 

Olen varmaan (tajuamattani) ollut onnellisin alle kouluiässä. Maalla vapaana kuin taivaan lintu, lehmien ja loputtomien seikkailujen ympäröimänä. Sen jälkeen...noh, aina jotain, ei mitään suurta, mut pienenpieniä hetkiä lukuunottamatta on ollut joko tasaisen tylsää tai kamalaa. Ei mulle ole edes mitään pahaa tapahtunut, jostain syystä en vain löydä mistään aineksia onneen. Nyt 35 vuotiaana tuntuu et ei huonommin voisi onnellisuuden suhteen olla. olen onneton, masentunut ja katkera vaikka mulla pitäs olla kaikki mitä luulin haluavani