Minkä ikäisenä isälle yöksi?

Lapsi sai alkunsa lyhyestä suhteesta jonka aikana kävi erittäin selväksi ettemme ole "toisillemme luotuja".
Olen viimeisellä kolmanneksella raskaana, ja alusta asti olemme riidelleet kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Tuleva isä (monen "edes takas" päätöksen jälkeen) on nyt halukas tunnustamaan isyytensä. Hän kyseenalaistaa minun lapsenhoitotaitoni ja jaksamiseni jatkuvasti.

Olemme päässeet juuri ja juuri sopuun mm. siitä että minulle tulee yksinhuoltajuus, ja kuinka usein jatkossa isällä tulee olemaan tapaamisoikeus. Lastenvalvojan avullahan nämä sitten loppupeleissä kirjataan paperille, mutta kysyisinkin tässä yleistä mielipidettä, minkä ikäisenä vauvan uskaltaa antaa isälle yökylään?

Itse olen ensisynnyttäjä, mutta paljon lasten parissa ollut, ja tuntuisi sydäntä raastavalta antaa kovin pikkuinen vaavi "vieraaseen" paikkaan yöksi. Toki isä saa olla lapsen kanssa niin paljon kuin vain haluaa/pystyy muuten, mutta hänen itsensä vaatima 4kk ikäisestä lähtien (viikonloppuvierailut) kuullostaa liian pikkuiselta minun korviini.

Mielipiteistä kiitollinen :/
 
Huisi hippu
hei kato opetat sille isille kaiken mitä haluat hänen osaavan ennen yökyläilyjä niin että itse isi on teillä oppimassa ja yötä. näin isille ei tule hurhautumista ja pelkoja...
 
Tällä isällä on jo kaksi teini-ikäistä poikaa, joiden äidistä hän on eronnut lasten ollessa aika pieniä... lapset olivat silloin alusta alkaen isällään säännöllisesti. Tämä vissiin syynä siihen että haluaa heti tulevaakin lasta yökylään.
Toisaalta ymmärrän hänen kantansakin, mutta en vaan saa häntä ymmärtämään sitä että tässä tilanteessa on eri lähtökohdat, eikä isä asu saman katon alla missään vaiheessa.
 
Hei! Me erottiin kun lapsi oli 6 kk ja nyt on 1 v 9 kk. Lapsi ei ole ollut kertaakaan isällään yökylässä, vaikka isä osaisi varmasti hoitaa. Ja isä kyllä myös haluaisi lapsen luokseen yöksi. Mutta olemme silti yhteistuumin todenneet, että lapselle on turvallisempaa aloittaa yökyläilyt sitten, kun hän selvästi ymmärtää asian, ehkä kun on noin 3-vuotias. Olen tosi huojentunut siitä, että mieskin näkee asian lapsen näkövinkkelistä eikä painosta asiassa. Lapsen parasta halutaan molemmat. Jos teillä mamma-vm77 isä painostaa asiassa niin ei ole kuitenkaan pakko suostua, vain oikeuden päätöksellä lapsi voidaan "pakottaa" yökylään 1 yö 1 vuoden vanha lapsi. 2 yötä 2 v vanha lapsi jne. Yritä kuitenkin hyvällä (mutta pysy lujana) sanoa, mikä itsestäsi tuntuu parhaalta ja vetoa lapsen parhaaseen ja nykyisiin suosituksiin ja tutkimuksiin, joiden mukaan säännölliset erot lähivanhemmasta voivat olla traumaattisia pienille vauvoille ja lapsille. Tässä myös petaat tulevaa dynamiikkaa lapsen hoitoon liittyen. Olet jo hyvin saanut neuvoteltua, että sinulla yksinhuoltajuus, sehän on aika poikkeuksellista kai. Meillä auttoi se, että olin alussa tosi lujana ja ehdoton, ja sitten aikaa myöten olen antanut löysää. Lapsella ja isällä on nyt hyvät välit ja luottamuksen kertyessä saavat koko ajan lisää aikaa kahden. Uskon että meillä kaikilla on nyt hyvät fiilikset ja turvallinen ja luottavainen olo.
 
Etenkin "Palmikkoinen" huojensit mieltäni :flower: tulen varmasti pysymään asiassa lujana. Miehen asiat näyttävät menevän vain pahempaan suuntaan, sai jo toisenkin naisen raskaaksi mutta hänelle tuli keskenmeno. Alan pikkuhiljaa epäillä miehen mielen terveyttä, kauhulla seuraan sivusta ja stressaan viimeisilläni.
"Eihän tässä näin pitänyt käydä... :headwall: "
 
Kysy asiasta yhden vanhemman perheiden liitosta , siellä on varmaankin ihan oikeaa tietoa. Muistan lukeneeni aikanaan jostain tapaamissuositukset lapsen iän mukaan , eli on sellaiset ainakin joskus olleet olemassa.
http://www.yvpl.fi/index.php ( liiton nettisivun osoite )
 

Yhteistyössä