Minkä ikäisen lapsen kanssa aikaisintaan matkustaisitte ulkomaille?

  • Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"Vieras"
Jos ajatellaan nyt tällaisia lähimaita, kuten Eesti ja Ruotsi? Ja sitten jos ajatellaan hieman kauemmaksi suuntautuvia matkoja, kuten Lontoo yms. saman matkan päässä olevat? Tai jos vielä pidemmälle mennään, niin Turkit, Thaimaat, Dubait sun muut?
 
"zxcv"
Kyllä mä voisin ihan oman vointini ja tietysti vauvan voinnin mukaan mennä vastasyntyneenkin kanssa oikeastaan melkein minne vain. Siis jos olisi joku hyvä syy, vaikka että mies tai itse asuisin siellä, tai miehen perhe tms. Lennot voi sellaisen pikkuisen kanssa sujua yllättävän hyvin, ja rintaruokinnalla lapsi pysyy yleensä suhteellisen terveenä paikassa kuin paikassa.

En ole tainnut kuitenkaan koskaan lentää alle kolmikuisen kanssa. Mieheni on ulkomaalainen joten lasten kanssa on kyllä tullut lennettyä jonkin verran. Vauvat menee, taaperoiässä tulee enemmän ongelmia.
 
fdsdasd
kun kuopus oli 6kk (esikoinen 3v)Yhden vauvan kanssa voisin matkata vaikka kuinka pitkälle, vauvan kanssa on niin helppo matkustaa kun voi pitää kantorepussa tai - liinassa.
Tällä hetkellä matkustellaan vaan Euroopassa, lapset nyt 3v ja 5v. Kauemmas lähdemme vasta kun ovat kouluikäisiä. Neljän tunnin lento pari viikkoa sitten meni just ja just, pidempää eivät jaksaisi meillä vielä.
 
meillä
no Viroon ja Ruotsiin lähdin ihan sylivauvan kanssa. Ulkomaille (kuten kreikka ja espanja ) mentiin sitten kun lapset oli n. 3v. kaukomaille ei olla vielä menty, ehtona se, että jaksavat olla pitkään paikoillaan. Nyt on ollut 6h ihan maksimi lentokoneessa. Ovat nyt 4v ja 5v. Ollaan käyty Rodoksella, Turkissa ja kanarialla sekä virossa ja ruotsissa. Ihan sopivat matkakohteet tämän ikäisille.
 
"poikia3"
Olen lentänyt Espanjaan kolmikuisen kanssa. Vauvan kanssa matkustaminen on oikeasti helppoa, vähän isompaa joutuu sitten viihdyttämään. Kolmikuinen oli lennon ajan hyvin tyytyväinen.

Toisaalta kolmikuinen ei vielä osaa nauttia reissusta mistään, kun taas vuoden ikäinen kävelemään oppinut rakasti Kyproksen lomaa huhtikuun alussa. Sai liikkua vähissä vaatteissa ulkona, kundi olisi kävellyt hotellialueella aina ja aina vaan.
 
Meidän pikkumies lensi ekan kerran Hki-Kittilä 7vk ikäisenä. Ulkomaille (Saksaan) lähettiin vasta reilu 5kk iässä, sitä ennen tullut kyllä matkusteltua pitkiä automatkoja ja junamatkoja Suomessa. Hienostihan noin pienen kanssa matkustaa, vaikka yksin olin liikenteessä vauvan kanssa nuo lentomatkat ja tavaraa oli paljon. Kantoreppu on aika loistava keksintö :) mutta 4 lentoa siis takana. Ja kohta lähdetään taas. :)
 
Menee ehkä hiukan kysymysten vierestä, mut muistutan sit et vauvaKIN tarvii oman passin nykyään, jos joku ei sitä tiennyt :) kotimaan lennolla meillä ei vielä ollut mut ulkomaille lähtiessä tietysti oli.

*muoks: passi tai henkilökortti vissiin käy kans. No, joka tapaukses. :D
 
Ekalla Suomenreissullaan (asutaan Ruotsissa) kuopus oli 2viikkoa, matkattiin tuolloin lentämällä. Ekalla Tanskan reissulla samainen lapsi oli 9kk, Egyptiin hän matkasi 1,5v:na. Voisin matkustaa aika pienenkin vauvan kanssa jos tämä on terve jne. Täysimetyksellä oleva onkin helpoin matkakaveri...
 
Me ollaan lähdössä ensi heinäkuussa Lontooseen, jolloin vauva on alle 4 kuukautta, enkä näe minkäänlaista ongelmaa. Toivon mukaan kaikki sujuu hyvin, että matkalle lähteminen on mahdollista. Kaikki kuitenkin just kertovat sylivauvan kanssa matkustamisen olevan kaikkein helpointa.

Viroon saatetaan matkustaa jo aiemmin, touko- tai kesäkuussa.
 
"vieras"
Jos lapselle haluaa elämyksiä niin sitten vasta kouluikäisen kanssa menisin. Yksin ei muutenkaan ole kovin äärimmäisen rentouttavaa kovin pienten kanssa.. Mutta kyllähän lasten kanssa voi matkustaa silloin kun siltä tuntuu.

Autolla on kyllä menty jo pienten vauvojenkin kanssa, tosin taukoja pakko pitää, lasta ei sais kaukalossa kovin pitkiä aikoja pitää putkeen.
 
londoner
Asutaan Englannissa ja molemmat lapset ovat olleet alle 2kk:n ikäisiä, kun ollaan ekan kerran käyty Suomessa. Miehen kotimaassa Israelissa käytiin esikoisen ollessa 11kk, kuopus taisi olla 8kk.
 
käpyli
Itse suunnittelen lähteväni kolmi-nelikuisen kanssa Lontooseen viikoksi keväällä. Riippuen toki, että minkälaisen temperamentin tuo vielä syntymätön pallero omaa. Voihan se olla, että onkin ihan raivariapinana ja sitten jää kyllä lähtemättä. Myös jos on jotain muuta ongelmaa. Mutta jos hän on ihan perusterve perusvauva, niin sitten kyllä. Ajattelisin että rintaruokinnassa olevan vauvan kanssa on vielä suht' helppo lähteä :) Kulkee mukana.
 
Suzyanne
Poika oli 7 vk kun ekan kerran matkustettiin Viroon. Kauempana ei hänen kanssaan olla vielä käyty, poika nyt 1,5 v. Kreikkaan tekisi mieli mennä ehkä ensi- tai seuraavana kesänä.
 
"äitix3"
Meillä on lapset matkustaneet pienestä pitäen. n.2kk alkaen ollaan tehty "Eurooppa reissuja" ja n.4-5kk alkaen sitten rantaloma reissuja lämpimiin maihin. Tosi iso vaikutus on ollut ruokailu. Pullovauvan kanssa on ÄÄRETTÖMÄN hankalaa ja imetettävän kanssa helppoa. Ei tarvii miettiä miten raahata korvikkeet matkaan sun muuta. Itse en lähtisi alle 6-7kk pullovauvan kanssa.
 
reissumamma
No me oltiin kuukausi Espanjassa, kun kakkonen oli 6,5kk ja esikoinen 3v. Unkariin ajettiin asuntoautolla kun kakkonen oli vajaat 2v, esikoinen 4,5v. Kanarialle lennetään parin viikon päästä, jolloin esikoinen n. 5v, kakkonen melkein 2,5v. Suomessa on reissattu n. 700-1000km matkoja henkilöautolla suunnilleen kerran kuukaudessa ihan molempien pikkuvauva-ajoista lähtien. Ja kun usein ollaan reissunpäällä, matkaaminen on rutiinia, eikä turhia taukoja nykyään pidetä (pikkuvauva-aikaan tietysti enemmän). Ja lasten mielestä matkustaminen on aina jännää ja odotettua!

Kaikkein mieluiten lähtisin lentomatkalle pienen vauvan kanssa, joka on täysimetyksellä ja nukkuu vielä parit-kolmet päiväunet. Silloin elämä reissussa on helppoa. Toisaalta 4-5-vuotiaan kanssa voisin jo ihan hyvin lähteä kaukomatkoille, pelejä, kirjoja ja evästä matkaan, niin sujuisi varmasti ihan mukavasti.
 
Turkkiin sukuloimaan voisin lähteä 3-4 viikon ikäisen kanssa. Siinä vaiheessa, kun maidontulo on hieman tasaantunut jo, ja jälkivuotoakaan ei enää ole.

Ruotsiin yms ehkä 2 viikon ikäisen kanssa, parin päivän reissulle max.
 
Kunhan lapsi on täyttänyt noin pari kuukautta, mieluiten vaikka jo kolme; silloin on itse todennäköisesti palautunut jo synnytyksestä, imetyksen alkuvaiheet on ohi ja kaikki helpompaa. Etäisyydellä ei ole väliä jos vauva saa rintamaitoa (tai kotoa mukana tuotua korviketta), sitten jos on jo isompi jolle täytyy löytyä ravintolasta ruuat niin miettisin matkakohdetta tarkemmin.

Meillä ekat matkat kauemmas ulkomaille on tehty 4kk ikäisestä lähtien, lähempänä käyty aiemmin.
 
riippuu mistä roikkuu
Mieheni exä sanoi, että alle 12 vuotiaan lapsen ei tarvi lähteä ulkomaanmatkalle, koska ne eivät ymmärrä tai muista matkoista mitään. Jäi sitten 5 v tytöllä Espanjanmatka tekemättä, kun äiti ei päästänyt mukaan. Pikkusisko(puolikin) pääsi...
 

Yhteistyössä