Minulla on nyt vähän yli kymmenkuinen tyttövauva, jolla on kotona todettu maitoallergia. Allergiasta ei ole epäilystäkään, sillä neljä kertaa olemme hänen elämänsä aikana antaneet tuttelia, maitopohjaista puuroa, porkkanavelliä yms. jossa on maitoa hänelle, ja sen jälkeen tyttö oksentanut monta tuntia. Maitoaltistukseenkin meillä aika oli mutta en vienyt sitä sinne, koska oksentaa rajusti koko päivän ja ajattelin että ei ole enää kauaa aikaa kun ehkä voi alkaa antaa jo riisi/kauramaitoa. Itse olen ollut töissä ja isi hoitanut vauvaa n. 9 kuisesta lähtien. Töissä olen lypsänyt maidot aina seuraavaksi päiväksi, mutta nyt maidon tulo on siten hiipunut etten enää lypsä töissä vaan annan omaa maitoa aamulla, kun tulen töistä n.klo 15, illalla sekä yöllä. Almiron peptiä tyttö ei suostu juomaan, mutta isä on alkanut laittaa sitä päiväruoan joukkoon. Itse aion maksaa Almironit, sillä kelan korvaustahan emme saa, koska altistusta ei ole tehty. Onneksi kuitenkin olen itse apteekissa töissä, että saan henkilökunta-alennuksen Almironista.
Nyt sitten kovasti odotamme aikaa, että saamme alkaa antamaan riisi/kauramaitoa tytöllemme.
Minkä ikäisille olette alkaneet antamaan niitä, kumpa on ollut parempaa ja millä menestyksellä lapset juovat niitä?
Nyt sitten kovasti odotamme aikaa, että saamme alkaa antamaan riisi/kauramaitoa tytöllemme.