Meillä tuo kysely alkoi isopapan hautajaisista, poika oli silloin just 3 täyttänyt. (Ja tähän väliin mainitsen, että pojalla on erittäin laaja sanavarasto ja hän on luontainen pohdiskelija)
Olen kyllä vastaillut aika suoraan, mutta sillä tavalla että asiassa ei ole mitään pahaa tai pelottavaa. Olen kertonut että ihmisen kuori vain menee sinne arkkuun ja hautaan ja ihmisen sielu, joka on sisällä menee taivaaseen. Tästä se alkoi...
On pohdittu sitä satuuko kuolema, kuoleeko kaikki, milloin kuolee, miksi me ei voida enää nähdä kuolleita, miksi hautajaisissa itketään, jne jne. Keskustelu on ollut aina lapsilähtöistä ja kun hän on kysynyt olen vastannut niin kauan on puhuttu kun hän on itse vaihtanut aihetta.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin ollaan tilanteessa että poika tietää jokaisen kuolevan joskus, myös sen että äiti ja isä kuolee joskus samoin hän. Ja todella uskon, että hän ei asiaa pelkaa. Vasta pari viikkoa sitten jutteli mummonsa kanssa (joka on oikeasti pian kuolemassa). Puhe oli ollut taivaasta ja mummo sanonut että sinne hänkin kait pian lähtee niin poika oli vastannut että me tullaan sitten aikanaan perässä.
Kysymyksiä on riittänyt mutta olen vastannut aina samalla tavalla, en muuttanut vastaustani. Helpommalla pääsee kun itse tietää mitä asiasta ajattelee. Itselläni on nyt se hankaluus että kuoleman tullessa puheeksi alkaa itekttää koska tämä kuolemaa tekevä mummo on äitini. Tästäkin on puhuttu, aikuinenkin saa olla surullinen ja itku johtuu ikävästä...
