Minä verran rajoitatte taaperoidenne tekemisiä?

  • Viestiketjun aloittaja Touhukas 1v
  • Ensimmäinen viesti
Touhukas 1v
Meillä nyt 1v3kk tyttö ja kaikki tavarat lentää kaikista laatikoista alas. Vaatekaapilla käydään tonkimassa ja levitetään puhtaat vaatteet pitkin lattioita, eteisen kenkähyllystä kiskotaan kaikki kengät pois ja kuljetellaan niitä pitkin asuntoa, keittiön laatikoista tulee vispilät ja kauhat alas ja tässä vain muutama esimerkki mitä tyttö touhuaa. Olen lukinnut muutamia laatikoita turvallisuussyistä ja arvokkaimmat tai vaarallisimmat asiat on muuten sijoitettu yläilmoihin jos kaikkia kaappeja ei saa säppiin. Säilytystilaa on kuitenkin rajallisesti joten kaikkea ei ole mahdollista sijoittaa ylös tai laittaa pois. Mietin myös kuinka paljon voi taaperon elämää rajoittaa tällä tavalla, minkä verran sallisitte laatikoiden ym. penkomista? Meillä on esim. keittiössä laatikko jossa on muovikulhoja ym. muovikauhaa ja näitä tyttö saa käydä katsomassa. Nyt on mennyt hermo siihenkin, kun koko ajan saa olla hakemassa kulhoa milloin mistäkin huoneesta ja astiat näin ollen myös likaantuvat. Tytön lempparijuttu on myös uunin alaluukku, jossa säilytetään rasvaisia peltejä ja paistinpannuja. Kaikkea en pysty koko ajan kieltämään ja koko ei-sana on kärsinyt jo inflaationsa. Miten te hallitsette uteliaan taaperon touhuja?
 
Siinä onkin haastetta!!!! Meillä ainakin, jos poika ei keksi tekemistä tai saa huomiota, niin alkaa kiertää läpi kaikkia kiellettyjä paikkoja eli kahtimet saavat kyytiä, kukkaa revitää, cd-soittimen luukkua rämpätään, hellan nappuloita käännellään jne. Keinoja ei ole kuin kolme; kieltää ja ottaa lapsi pois "pahanteosta"(tuota saa kyllä sitten toistaa satoja kertoja :headwall: ) , kääntää taaperon huomio muualle esim. keksiä taaperolle jotain muuta tekemistä tai hankkia kaiken maailman lukkoja ja virityksiä kaapin oviin jne. Meillä toteutetaan näitä kaikkia meidän ihanan kamalan :heart: taaperon kanssa.
 
Poika 2v 5kk ei saa mennä yksin keittiöön eikä vessaan. Ei jää kaksin vauvan kanssa, eikä saa tonkia kaappeja. Ei saa koskea telkkariin, kaukosäätimiin, tietokoneeseen, stereoihin, kännyköihin, kameroihin jne... Paljon rajoitetaan ja rangaistus tulee jos tekee jotain kiellettyä.
 
mamiska
olen aina ollut sitä mieltä että saa mennä mihin vaan omassa kodissa kunhan ei loukkaa itseään,arvokkaat tietty siirretty pois pojan käsistä sillä ei lapsi voi tietää mikä on kallista ja tärkeää,nyt ikää vuos ja 9kk ja ei paikat kiinnota kun ne on niin monesti tutkittu läpi..tietenkin se on rassaavaa kun saa "siivota"koko ajan perässä muttei sitä kestä kuin hetki.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.03.2006 klo 20:35 mamiska kirjoitti:
olen aina ollut sitä mieltä että saa mennä mihin vaan omassa kodissa kunhan ei loukkaa itseään,arvokkaat tietty siirretty pois pojan käsistä sillä ei lapsi voi tietää mikä on kallista ja tärkeää,nyt ikää vuos ja 9kk ja ei paikat kiinnota kun ne on niin monesti tutkittu läpi..tietenkin se on rassaavaa kun saa "siivota"koko ajan perässä muttei sitä kestä kuin hetki.
Meillä samalla tavalla, tytär on jo kyllä 1v 4kk ja aika hyvin on oppinut olemaan pois töllöntöistä. Meillä "ei" sanaa käytetään kun on vaara tai jos lapsi meinaa muuten totella mitenkään.
 
meillä 1.5v ikäinen poika kyllä pitää tämän äidin visusti liikkeellä...kun selän käännän keittiössä on poika jo pöydällä seisomassa!!!minä ainakin olen joutunut hakasia ostamaan wc:n oveen vaatekomeroon...joka paikkaan kerkiää ja varsinkin,kun on kielletty monta kertaa ettei saa mennä...nyökyttää päällä itekkin ettei saa mennä ja toisella kädellä jo avaa ovea...
 
meillä saa melko vapaasti tyttö penkoa paikkoja. muutamat asiat on kuitenkin kielletty: keittiössä ei saa mennä roskikselle eikä "herkkukaapille" (niissä onkin lapsilukot), olohuoneessa kiellettyjä ovat kukkamulta ja tv:n läpsyttely ja kaukosäätimen näppäily. lisäksi vessanpönttö on kiellettyä aluetta (paitsi tietty asioilla). näin pärjätään meillä :flower:
 
väsynyt
Tästä muistankin ajan, jolloin mun esikoinen oli vastasyntynyt, ja meille tuli taapero käymään. Oli joka paikassa penkomassa ja syömässä pöydältä keksejä ennen kutsua, ja kotiin jäi ihan kauhea siivo kun lähtivät.

Meillä lapset ovat aina istuneet kylässä kiltisti sylissä.

Ei kyllä mitenkään ihastuttanut tuo lapsivieras... Silloin tuntui, että omassa uudessa elämäntilanteessa on tarpeeksi.
 
pistän vähän jatkoa tohon eiliseen...mun 1.5v ikänen poika on kylässä tosi kiltti ei ole ongelmia vielä ainakaan tullut..moni sanookin että onko sun poika aina noin kiltti?siihen sanon aina että hän on vieras korea =) mun kaveri piiriin kuuluu äitejä kellä suurimmalla osalla on 3lasta ja esim.eilen kun tyttöni täytti 5v.oli meillä toistakymmentä pikkutaapertajasta isompaan lapseen sitä sotkua ei huomaa ennenkun vieraat on lähteny sängys oli joku salaa napostellu keksiä oli kakkua joka paikas limsaa kaatunu no semmosta se on ku äidit ei tule juhliin itse ni kaikki on talon emännän vastuulla eikä silmät pysty seuraamaan kaikkien tekemisiä...mut 2tunnin siivous urakan jälki olin hyvin onnellinen...
 
Miskan äiskä
Meillä 1,5v. pojalla on keittiössä oma kaappi ja muutama laatikko, joita saa penkoa ja joihin saa laittaa omia tavaroitaan. keittiöastioista olen antanut pojan käyttöön huonon vispilän sekä yhden muovikulhon ja välillä saa mittakipon, joka otan sitten taas pois, kun huomio kiinnittyy jonnekin muualle. Muutamissa kaapeissa on lapsilukko ja jos poika alkaa penkoa vaatekaappia, niin kiellän ja usein se riittää, mutta jos ei riitä, niin laitan lukkovirityksen. Kenkiä poika saa laittaa jalkaansa sisällä aika vapaasti ja se onkin nyt viimeaikoina ollu mieluista puuhaa.

Telkkaan saa koskea, mutta jos alkaa liikaa lääppimään, niin ottaan pois. Pojalla on oma kaukosäädin, mutta välillä haluaa oikean ja siitä ottaa patterit pois. Videoon poika pääsee käsiksi, mutta kielletään, otetaan pois ja kiinnitetään huomio johonkin muuhun.

Kukat on pojalta ehdottomasti kielletyjä ja kun sitä ollaan nyt kuukausikaupalla kielletty, niin alkaa tulos vihdoin näkyä ja kukat saa olla ihmeen rauhassa.

Mun mielestä lapsella pitää olla jotain mihin saa koskea, kuten vaikka muutama keittiön laatikko, kylppärissä jotain mielenkiintoista puuhaa kun laittaa itse pyykkiä kuivumaan, olkkarissa omat paikat jne. Mutta sitten perheen oman maun mukaan saa olla enemmän tai vähemmän kiellettyä tai ei kiellettyä. Itse en ainakaan tykkää, että poika vetelisi kaikki puhtaat vaatteet ja lakanat kaapeista alas ja aina olisi ihan mahdoton sotku. Siistiä kun ei ole nytkään koskaan, vaikka välillä koittaakin siivota, kun pojan leluja vilistää pitkin lattioita, pöytä ja sohvia.

Joten jokainen laittakoot omat rajansa omassa kodissa, mutta se kannattaa muistaa että koti on myös lapsen koti, jolloin myös lapsella pitää olla jotain jota saa tehdä eikä aina tarvitse olla kieltämässä. Ja kieltääkään ei aina tartte, vaan kiellon voi kiertää vaikka sanomalla "Voi voi mitäs olet tehnyt? Laitetaanpa tavarat takaisin kaappiin ja mennään tekemään jotain muuta."

Niin ja sitten vielä tosta kyläpaikoissa käyttäytymisestä. Kyllä kylässä omien vanhempien pitää huolehtia, ettei lapsi sotke kaikkia paikkoja ja ennen kotiin lähteä siivotaan sotku, ainakin jos ei ole muita leikkijöitä paikalla. Jos vanhemmat ei sitä itse tajua, niin sitten on jotenkin kauniisti koitettava sanoa, että olisiko mitenkään mahdollista pitää tuota teidän kauhukakaraa kurissa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.03.2006 klo 10:43 Miskan äiskä kirjoitti:
Joten jokainen laittakoot omat rajansa omassa kodissa, mutta se kannattaa muistaa että koti on myös lapsen koti, jolloin myös lapsella pitää olla jotain jota saa tehdä eikä aina tarvitse olla kieltämässä. Ja kieltääkään ei aina tartte, vaan kiellon voi kiertää vaikka sanomalla "Voi voi mitäs olet tehnyt? Laitetaanpa tavarat takaisin kaappiin ja mennään tekemään jotain muuta."

Niin ja sitten vielä tosta kyläpaikoissa käyttäytymisestä. Kyllä kylässä omien vanhempien pitää huolehtia, ettei lapsi sotke kaikkia paikkoja ja ennen kotiin lähteä siivotaan sotku, ainakin jos ei ole muita leikkijöitä paikalla.
Näin mäkin ajattelen. Tietyt jutut on kotona, mihin ei saa koskea eli mm. hellan ja tiskikoneen nupit, kukkiin saa koskea, mutta ei repiä eikä multaa levitellä, vessapaperia ei saa vetää rullasta pois jne. Siis sellaista ei saa tehdä, mistä tavarat voi mennä rikki tms. mikä on ns. typerää. Kyllä lapset varmasti oppii, että kotona on eri säännöt kuin kylässä ja mä ainakin kiellän kylässä menemästä kaapeille jne.
 
Meidän 1 v 3 kk SAA koskea tietokoneeseen, SAA sammuttaa sen, käynnistää sen ja räplätä hiirtä, naputtaa näppäimistöä. SAA myös koskea isin tv-radio-videosysteemiin, mitäs on isi jättänyt alatasolle. Nappeja painellaan ja kanavia väännellään. Hän SAA ottaa kaukosäätimen tai vaikka ne kaikki ja säädellä sillä olohuoneen viihdekeskuksen tapahtumia, niin kauan kun ei aiheuta sillä itselleen vaaraa.
Tämä kaikki sen vuoksi että en halua tapella kouluikäisen kanssa siitä että saisin hänet tekemään läksynsä jossa täytyy käyttää tietokonetta jne.
Serkkuni 2,5 vuotias piirtää tietokoneella, soittaa Skypellä isoäidilleen jne.
 
Meillä on lukittu kaikki kaapit ja laatikot lapsilukoilla, ja jos joku lukko on vahingossa jäänyt auki ja poika menee tonkimaan, niin kyllä lähtee äkkiä pois sieltä, kun huomaan asian. Kaikki kukat, cdt, leffat ja kaikki mahdollinen (siis kaikki jotka pysty...) on siirretty mahdollisimman ylös, jottei poika pääsisi niihin käsiksi. Pojalla on omat lelut, joilla hän saa leikkiä. Muutenkin on niin paljon kieltämistä ja juoksemista päivittäin, ettei tavaroiden takia tartte menettää hermojaan
 
Mun mielestä lapsella pitää olla jotain mihin saa koskea, kuten vaikka muutama keittiön laatikko

Voi kun meillä olisikin muutama ylimääräinen keittiön laatikko tai mikä tahansa muu laatikko...;) Keittiössä on vain muutama laatikko (pieni keittiö) jotka on äärimmäisen täynnä täysin tarpeellista tavaraa, jota ei voi sijoittaa minnekään muualle. Kaksi astiakaappia jouduttiin olkkariin ostamaan, koska keittiöön ei kaikki mahdu...siltikään ei ole edes yhtä ainutta vapaata laatikkoa minkä voisi taaperolle järjestää, ei myöskään missään muussa huoneessa. Olkaa onnellisia te kenellä sellaisia on!
 
Tämä kaikki sen vuoksi että en halua tapella kouluikäisen kanssa siitä että saisin hänet tekemään läksynsä jossa täytyy käyttää tietokonetta jne.

En nyt vertaisi 1-vuotiasta ja koululaista...tuskin koululainen muistaa että enpäs saanut tietokoneeseen koskea kun olin taapero. Kieltämisestä ei jää traumaa lapselle, päin vastoin jos kaikkea saa tehdä, sen löytää sitten edestä...
 
haidihou
Moi!
Mulla almoust taapero, poju parii viikkoo vail vuosi.Mä olen siirtänyt kaiken hajoavan, arvokkaan ja vaarallisen ulottomiin, eli aika vapaasti saa tonkia ja mennä. Tietysti valvovan silmän alla. Mun lasta ainakin alkaa ahdistaa jos koko ajan hoen et ei ja kannan pois kielletyistä paikoista ja se ilmenee sit silleen et hän alkaa paukuttaa päätään lattiaan. Mut elämä on laiffii ja silleen...pitää elää silleen et ei pipo kiristä niin paljon et viimeinenkin järjen hiven katoaa... Sori kirjoitusvirheet..

:wave:
 
mami30
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.03.2006 klo 10:38 minna-79 kirjoitti:
pistän vähän jatkoa tohon eiliseen...mun 1.5v ikänen poika on kylässä tosi kiltti ei ole ongelmia vielä ainakaan tullut..moni sanookin että onko sun poika aina noin kiltti?siihen sanon aina että hän on vieras korea =) mun kaveri piiriin kuuluu äitejä kellä suurimmalla osalla on 3lasta ja esim.eilen kun tyttöni täytti 5v.oli meillä toistakymmentä pikkutaapertajasta isompaan lapseen sitä sotkua ei huomaa ennenkun vieraat on lähteny sängys oli joku salaa napostellu keksiä oli kakkua joka paikas limsaa kaatunu no semmosta se on ku äidit ei tule juhliin itse ni kaikki on talon emännän vastuulla eikä silmät pysty seuraamaan kaikkien tekemisiä...mut 2tunnin siivous urakan jälki olin hyvin onnellinen...

Ei kannata pitää lastenkutsuja jos EI YMMÄRRÄ että tottakai lapset sotkevat!!! Huomenna meillä tytön 1 v synttärit ja taatusti tulee sotkua koska liuta lapsia tulee.. Mulla myös vilkas poika 2 v 7 kk (just niin kuin minä pienenä) ja välillä ollaan kiltisti, välillä ei. Mutta luonteeltaan on sosiaalinen eikä ujostele uusia asioita ja ihmisiä niin kuin jotkut hiljaiset "sylissä istujat"..
 
anne-68
Mun pieni on nyt 1v10kk,tasan.meillä ei ole koskaan estetty pääsyä mihinkään laatikkoon.Olohuoneen laatikot on täpösen täynnä valokuvia,kortteja ym,mutta ikinä hän ei ole niitä levitellyt pitkin ja poikin.Ainoa turvatoimi mitä olen tehnyt on se etten keittiön kaapissa pidä myrkkypulloja.Ei hän niitäkään ottaisi jos kieltäisin,mutta varmuus on parempi tässä asiassa...Tämä kundi tosin itse jo siivoaa lelunsa leikin jälkeen,että on kai niitä helppoja lapsia sitten.Enkä ole niitäkään patistanut siivoamaan,antanut vain mallin omalla touhullani kun leikit on leikitty.Mut ymmärrän kyllä mitä on kulkea lapsen perässä vahtimassa touhuja ja siivota kokoajan jälkiä jotta kämpässä mahtuu kulkemaan,kaikki lapseni eivät nimittäin ole olleet näin helppoja.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.03.2006 klo 18:47 Äiti kirjoitti:
Meidän 1 v 3 kk SAA koskea tietokoneeseen, SAA sammuttaa sen, käynnistää sen ja räplätä hiirtä, naputtaa näppäimistöä. SAA myös koskea isin tv-radio-videosysteemiin, mitäs on isi jättänyt alatasolle. Nappeja painellaan ja kanavia väännellään. Hän SAA ottaa kaukosäätimen tai vaikka ne kaikki ja säädellä sillä olohuoneen viihdekeskuksen tapahtumia, niin kauan kun ei aiheuta sillä itselleen vaaraa.
Tämä kaikki sen vuoksi että en halua tapella kouluikäisen kanssa siitä että saisin hänet tekemään läksynsä jossa täytyy käyttää tietokonetta jne.
:LOL: :LOL:
 
Aika vapaasti tuo poikanen kotonaan kulkee. Eipä siltä näytä kauheesti intressejä olevan mihinkään "kiellettyyn". Mitä nyt joskus kokeilee pistää pesukonetta päälle tai säätelee vähän telkkarin kuvakulmaan kaukolla :D Keittiössä se saa komuta muoviastiakaapissa minkä haluaa. Tykkää kasata pakasterasioita ja pistää kansia päälle jne. Tai sekoitella kauhalla "teetä", jota se tuo sitten tarjolle :D

Kaikki terävät esineet/helposti särkyvät ovat ulottumattomissa.
 
Ruupikku
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.03.2006 klo 09:51 harmaa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.03.2006 klo 18:47 Äiti kirjoitti:
Meidän 1 v 3 kk SAA koskea tietokoneeseen, SAA sammuttaa sen, käynnistää sen ja räplätä hiirtä, naputtaa näppäimistöä. SAA myös koskea isin tv-radio-videosysteemiin, mitäs on isi jättänyt alatasolle. Nappeja painellaan ja kanavia väännellään. Hän SAA ottaa kaukosäätimen tai vaikka ne kaikki ja säädellä sillä olohuoneen viihdekeskuksen tapahtumia, niin kauan kun ei aiheuta sillä itselleen vaaraa.
Tämä kaikki sen vuoksi että en halua tapella kouluikäisen kanssa siitä että saisin hänet tekemään läksynsä jossa täytyy käyttää tietokonetta jne.
Joo en oo kyllä vielä nähny lasta joka kieltäytyisi käyttämästä tietokonetta, onko sellaisia olemassa?
 
mm83
Poika 1v7kk ja ei saa mennä yksin vessaan,kiivellä pöydille, kiusata vauvaa, lyödä..kaikkea mistä aiheutuu vaaraa itelle tai toisille.. mutta esim. tietokonetta saa rälpätä ja tv:tä.
 
Meillä on yksi laatikko keittiössä ja olohuoneessa joissa lupa selata, ei pahemmin kiinnosta. Muut laatikot on kiellettyjä ja ne on kiinnostavia. Viihdekeskus kielletty, kaapin ovea ei saa avata, mutta on jo oppinut mistä äänen saa kovalle, se on kivaa.

Kielletään kielletyt paikat mutta välillä on nopeempi, millon mahtaa uskoa että kielletty on kielletty myös ellei valvovaa silmää juuri nyt näy. Tyttö 1,1 v.

Omia tavaroita on kyllä,mutta esim vessassa saa selata kaapilla kun on mun kanssa sielä ja pyykit laitetaan kuivumaan lattian kautta, kun tykkää ne sinne vetää korista.

Hoitopaikassa täti kehui että huomaa että on opetettu, kun on alkanut sielläkin yrittämään kaapeille yms. Mielestäni lapselle tulee antaa rajat, myös omassa kodissaan.
 
Marcon äiti
meitin pikku-ukkeli kohta 1v4kk, aika vapaasti saa olla kotona. Omia leluja on varmaan vähän liikaakin, eivät välttämättä aina kiinnosta. Keittiössâ on 'oma' laatikko, jota penkoi puoli vuotta, nyt ei enäâ kiinnosta. Maustekaappi ois PALJON kivempi, mutta on kielletty, ja äiti kieltââ urheasti 150 kertaa pvässä :p Olohuoneessa on iso astia senkki joka on kielletty, ei edes yritä sinne mennä. Tv, dvd ja kaukoa käyttelee ja räplâä, kiellän kyllä mutta ... Meillä on paljon rappuja, alaspäin on portit, ylöspain saa kiivetâ äitin kanssa. Auttaa myös pyykkiä kuivurista otettaessa, kiire tyhjentââ että päâsee sinne piiloon .. :$ uunia ei ole vielâ oppinut saamaan auki, mutta jos jotain on paistumassa saa tarkistaa usein että onko lämpötila ok, kun poju vähän aina säätelee .. Pesuaineet ym on nostettu tiskikaapista pois, joten se on hyvä piilopaikka. Kylppärissâ on kaapissa lukko, muuten olis äitin meikit muussina :p . Kukat on meillä pöydillä, joten ei ole niistâ huolta.
Itse tykkäân kanssa ettâ poika ei koske joka paikkaan kylässâ ollessamme, kotona saa tarpeeksi touhuta ! Ja on kiva saada kutsu kylâân uudestaan ! =)
 

Yhteistyössä