Minä olen kotiäitiyden kannalla, onko muita?

  • Viestiketjun aloittaja
  • Ensimmäinen viesti
http://areena.yle.fi/toista?id=1786657

Katselin tuosta sen kohua nostattaneen pätkän (alkaa n. 13 minsan kohdalta) ja mun mielestä äidinrakkaus on suurin voimavara, mitä lapsi koskaan elämässään voi saada. Lapsi ei ole tarhaeläin. Lapsi on tarkoitettu äidinvaiston piiriin. Lapsella on hyvä olla kaksi vanhempaa ja isä osaa hoitaa aivan yhtä hyvin kuin äiti. Kotona ei tarvitse kököttää. Hiekkalaatikko on parempi sosiaalistumispaikka kuin päiväkodin meluisa nurkka ja siellä kyyhöttäminen. Kotia ei korvaa mikään, ei mikään.
 
Jaa
Mitenkäs sä olet ajatellut, että tämä meidän valtio pyörisi jos kaikki hoitaisi lapsensa kouluikään tai edes 3veeksi kotona? Kuka tekisi kaikki työt ja mistä tulisi raha valtion kassaan?
 
Minä olen ehdottomasti, mutta ymmärrän kyllä ettei kaikista ole siihen.
Kolmivuotiaan lapsen olen huomannut että kaipaa kavereita enempi ja silloin onkin ihan kiva viedä hoitoon ja itse lähteä hyvillä mielin töihin.
Tähän mä tähtään vielä tämän meidän kuopuksen kanssa :D
 
Minä olen sillä kannalla, että jokainen perhe järjestää lapsensa hoidon oman halunsa, voimavarojensa ja tilanteensa mukaan, eikä siihen ole kenelläkään ulkopuolisella nokan koputtamista.
Onko muita?
 
Rötvis
Ihan sama mulle onko muiden lapset hoidossa. Kaikki tekee niin kuin parhaaksi näkee ja oikeita vaihtoehtoja on monia.
Mä hoidan kotona, mutta etsin töitä pariksi illaksi viikossa kun pää alkaa hajota. Tosin lapsi ei hoitoon mene kuitenkaan kun mies kotona iltaisin.
Syy: En jaksa alkaa ettimään hoitopaikkaa vähän takia ja olisko se rahallisesti kannattavaakaan. Kokopäivä töihin eli lasta kokopäivä hoitoon en halua vielä laittaa.
 
Mutsikas
Alkuperäinen kirjoittaja Jaa:
Mitenkäs sä olet ajatellut, että tämä meidän valtio pyörisi jos kaikki hoitaisi lapsensa kouluikään tai edes 3veeksi kotona? Kuka tekisi kaikki työt ja mistä tulisi raha valtion kassaan?
Eiköhän se mene niin, että se on perheissä yleensä vain toinen, joka jää kotiin lasta hoitamaan ja toinen kyllä sitten tekee niitä veromarkkoja valtion kassaan. Mun tietojeni mukaan Suomessa ei ole todellakaan mikään suuri ryhmä nämä kotihoidontuella hoitavat. Turha syyllistää tuollaisilla kommenteilla. Mä hoidan lapset ja kodin meillä - mies tekee töitä ja ansaitsee sen leivän pöytään. Työ on vastuullista ja aikaa vievää, palkka onneksi hyvä. Verottaja kyllä ottaa ison lohkon miehen palkasta sinne veroihinsa, joten en tunne huonoa omaatuntoa tästä meidän YHTEISESTÄ päätöksestä. Piste. Niin ja en ole suoraan koulun penkiltä kotiin jäänyt, vaan hoitanut velvollisuuksiani palkkatöiden kanssa ennen lapsia. Vakityön jätin paikkakunnalta muuton vuoksi ja siksi on ehkä ollut helppo päätös olla kotiäitinä vielä kun lapset ovat ihan pieniä.
 

Yhteistyössä