Minä säästän ja mies tuhlaa... arghhh! *turhis*

[hermot menee!]

Mulla menee ihan oikeasti hermot tuohon mieheen. Meillä on rakentamisen takia rahat tiukoilla ja minä yritän säästää minkä kerkeän. Säästän sähkössä, bensassa, ostan ja valmistan vain halpoja ruokia, kaikki lehtitilaukset ja kirjakerhojäsenyydet on peruttu, en käy enää kaupungilla ollessa kahvilla, etc., etc.

Mies myöntelee mukana, kun puhutaan säästämisestä ja sitten... Soittaa mulle kuten esim. tänään iloisena, kun tullipostissa oli ollut niin kiva palvelu. Oli per*le tilannut taas muutamat farkut ja T-paitoja, vöitä, etc. jenkeistä, kun "oli farkut vähän kuluneet"...

Hittolainen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Minä kuljen kaksilla farkuilla, joista toiset on ostettu vuonna 1999. Sen lisäksi mulla on lähinnä anoppivainaan vaatteita ja ei tulisi mieleenkään tässä rahatilanteessa mennä ostelemaan itselle tai lapsille vaatteita. Niin ja miehellä on vaatteita niin paljon, ettei meillä ole edes henkareita tarpeeksi enää niille...

Kiitos, oli pakko saada purkaa raivoa, sillä muuten olisin haukkunut miehen ihan lyttyyn. Nytkin sain vain vaivoin pidettyä ääneni normitasolla, kun mielipiteeni hänelle asiasta ilmaisin...

 

["joku"]

En ymmärrä tommosta et aletaan rakentamaan ja sitten kituutetaan, kun ei ole varaa elää...

 

["Pusse"]

Meillä vähän sama meno, tosin rahat ei just nyt ole mitenkään erityisen tiukilla, mutta ilman mun säästöjä ei oltais voitu ostaa meille esim. uutta autoa. Koska mitää lainoja en enää halua, tää asuntolaina on ihan riittävä.
Miehellä oli luottokortti jossa olin "mukana", mutta sitten kun miehellä vähän sumeni päässä tuon kortinkäytön kanssa, maksoin luoton pois ja sanoin ettei meille enää ikinä milloinkaan minkäänlaista luottokorttia. Ja se uskoi, maksaa mulle nyt sekä autoa että tuota luottoa takaisin. Ja mä säästän seuraavaa katastrofitilannetta varten...

Mies kyllä yrittää kovasti ymmärtää, ettei aina voi ostaa heti sitä mitä haluaa, mutta jos sillä on tilillä yhtään niin se vaan on liian helppoa mennä ja ostaa, sillä ei oo ihan hirveästi tota itsehillintää. Osti meille uuden telkkarin multa kysymättä ja yleensä kun ostetaan tollaset isommat jutut puoliks, niin tästä tempusta mies ei onneks kehdannut pyytää multa rahaa, paitsi nelisenkymppiä, että sai sen maksettua kokonaan, heh...

Itse olen myös sellanen että lykkään omien kenkien tai vaatteiden ostoa... Eilen kun näin alessa urheiluliikkeessä gore-tex lenkkarit, joita oon halunnut jo pitkään, mutta en ole raaskinut ostaa niin heti kun nappasin ne kainalooni niin mies oli että no sitten mäkin ostan itelleni uudet juoksulenkkarit! Muistutin jälleen kerran että mä en juurikaan ostele itselleni mitään, että enköhän mä nää voi ottaa. Enkä olis ottanut jos eivät olis olleet hurjassa alessa
Toki on myös totta että mies tarvitsi uudet lenkkarit, harrastaa maratoneja ja ymmärrän kyllä että siinä touhussa pitää olla hyvät kengät, itse kokeilin viime vuonna puolimaratonia ja kipeät varpaat toin kotiin tuliaisiks kun kengät ei olleet sopivat... Mutta oli vaan niin hauskaa että sille tuli heti "ostoskateus"

 

[Kokemusta on]

Itse arvostan sitä, että ihmisellä on pyrkimys eteenpäin. On hienoa, että olette päättäneet yhdessä rakentaa. Koska kuitenkin on kyse yhteishankkeesta, se edellyttää molemminpuolista sitoutumista hankkeeseen. On tavallista että ihmisillä on eri käsitykset rahankäytöstä, esim. mitä on säästäväisyys ym. Teidän olisi nyt tärkeää keskustella rakennusprojektin realistisuudesta, sen edellyttämistä säästökuvioista ja elämiseen käytössä olevien rahamäärien raameista. Katsoa yhdessä läpi mihin rahkeenne riittävät ja mistä kumpikin olisi osaltaan valmis luopumaan saavuttaaksenne yhteisen tavoitteenne. Jos toinen säästää, mutta toinen ei, se ei toimi. Ja jos toinen säästää aivan kaikessa, ja toinen taas tekee inspiraatiohankintoja, se joka on säästäväisempi voi katkeroitua ja väsähtää, ennen kuin talo valmistuu. Niin kävi eräälle läheiselleni. Siksi nosta ajoissa kissa pöydälle, ja juttele asiallisesti kumppanisi kanssa. Budjetti pitäisi kuitenkin mitoittaa sellaiseksi, ettei aivan kaikesta tarvitse luopua, sillä sellainen voi näivettää parisuhteen. Budjetoikaa siksi jotakin myös pieniin arjen piristyksiin. Itse olin ennen hillitön tuhlari eikä mieheni myöskään ollut kovin säästäväinen. Lopulta jouduimme sellaiseen talousahdinkoon, että hyvät neuvot olivat kalliit. Saimme maksaa kalliit oppirahat, laskut ajautuivat ulosottoon ja perintään ja jouduimme maksamaan ne kalliiden korkojen ja perintämaksujen kanssa. Luottotiedotkin menivät. Mutta sittenpähän opin pakon edessä säästämään. Mieheni myös. Maksoimme velat pois, ja Jumalan kiitos siitä selvittiin. En käy enää nykyisin juuri shoppailemassa vaikka pidänkin kauniista vaatteista. Ostan harkiten, enkä koskaan kalliilla. Meillä on nykyään jopa kummilapsi, jota tuemme kehitysmaassa. Ja luottotiedotkin tulivat takaisin ajan päästä, kun laskut oli maksettu. Mutta luottokorttia en ole enää ottanut. Sellainen on meillä vain yksi perheessä, ja se saa riittää, käytämme sitä harkiten. En halua velkaantua toista kertaa.