M
Mikko-Petteri 18v
Vieras
16v
Fannin kanssa. Me menemme hänen vanhempien luvalla naimisiin kun Fanni
täyttää juhannuksena 17. Me muutamme isoon omakotiin, jonka rakentamisen
minä aloitin 16-vuotiaana ja jonka minä sain valmiiksi tänään. Siinä
talossa on esimerkiksi 6 makuuhuonetta, 8 lastenhuonetta ja yhteensä 4
kerrosta. Meillä pitää olla iso talo, koska hankimme ison ja kauniin
perheen. Minä ja Fanni olemme molemmat kauniita, joten meidän lapsista
tulee kauniita. Huomenna minä kysyn Fannilta naimisiin menosta, mutta
tiedän että hän menee minun kanssa naimisiin, koska hänen vanhemmat
suostuivat siihen jo. Sitten me Fannin kanssa tanssimme, laulamme,
käymme kuutamokävelyllä, teemme seksiä ja olemme muutenkin romanttisia.
Sitten meille syntyy jo ensi jouluna ensimmäinen vauva koska Fanni
odottaa jo vauvaa. Se vauva on tyttö ja sen nimeksi tulee Aamu Liivva
Uuvva Fannintytär Kanttarelli Taimi-Jemina Klaara. Meille syntyy uusi
vauva aina kolmen kuukauden ikäerolla.