M
Mother71
Vieras
Minä en ole mikään rikas, mutta kohtuullisen hyvin toimeentuleva. En kaipaa kovinkaan paljoa mitään materialistista hyvää, tyydyn vähään. Saan paljon enemmän tyydytystä jos autan jotakin ihmistä, kuin jos ostan jotain hienoja vaatteita tai matkustan etelään. Toki mun elintaso on ihan ok, enpä nuukaile. Enkä ees ajattele olevani mikään hyvä ihminen, en sinällään pidä meteliä näistä almuista. Ellei sitä sitten lasketa, että tulin tänne sen kertomaan. Mutta sen teen anonyyminä.
Oon tutustunut kesällä yhteen yh-äitiin. Tämä nainen ei juuri koskaan valita mistään, vaikka kaikesta huomaan että tiukkaa tekee. Nainen uhraa kaikkensa lastensa eteen, mutta silti on tiukkaa. Hänellä meni auto rikki ja hän kauhistui laskua, 700 euroa... Sanoin sitten hänelle, että haluan maksaa sen laskun. Kauhean pitkään piti suostutella että hän ottaa rahan vastaan. Sellaisia me ollaan. Kai sitä ajattelee, ettei haluaisi jäädä kiitollisuudenvelkaa.
Onneksi nainen antoi minun maksaa tuon laskun. Aikaisemmin olen kanssa auttanut muita ihmisiä, yleensä 100-200:lla. Mutta autan vain niitä, joille rahasta on selkeesti hyötyä. Mitään typeryyksiä en ikinä rahottais. Ja vannotan ihmisiä olemaan kertomatta, että saivat minulta rahaa.
Autatko sinä muita ihmisiä? Kenties sukulaisiasi? Tai jopa muita? Ja kerrotko asiasta muille jne... Mitä ajattelet auttajista? Ovatko he hyviä ihmisiä vai kenties enemmän halukkaita kiillottamaan sädekehäänsä?