miltä sinusta tuntuis olla puolustusasianajajana

Onko sun jotenkin vaikea erottaa ihmisen velvollisuuttaa (esimerkiksi viran puolesta) ja omaa tahtoa?

Otetaan toiseksi esimerkiksi poliisi. Se ottaa kiinni murhaajaraiskaaja tietäen että elinkautinenkin on vain 12 vuotta. Sun mielestäsen pitäisi saman tien teloittaa murhaaja koska oikeus ei muuten toteudu?
Ei ole vaikeaa. Rehellisyys ennenkaikkea. Virat siis hiiteen, jos ne edellyttävät rikollisen päästämistä ilman tuomiota. Puolustusasianajajan on syytä ohjeistaa murhaajaa että tunnustaa sen eikä auttaa häntä pääsemään vapaaksi ilman ansaitsemaansa tuomiota.

Älä nyt laita sanoja suuhuni teloittamiseen liittyen, miksei elinkautinen olisi elinkautinen? Miksi haluat suojella raakoja murhaajia?
 
Mielestäni puolustuksella ja puolustuksessa on se toinenkin puoli. Ilman puolustusta ei voi olla varma, onko tekijä syyllinen. Mitään täysin varmaa ei aina saa, ja varmasti syyttömiä istuu tuomiota, mutta kyllähän se tasaa puntteja.
Mitä, jos tekijä otetaan kiinni ja tuomitaan täysin ilman puolustusta. Eikö silloin jäisi aina epäilys siitä, kuka on oikeasti syyllinen? Miten tuolloin voisi ikinä varmistaa sitä, että oikea tekijä saadaan kiinni?
Ei pidä paikkaansa. Puolustusta ei aina tarvita. Nykyisin tekijöistä on runsaasti turvakameravideoita ja myöskin DNA -näytteitä. Niiden perusteella voidaan langettaa se ansaittu tuomio 👍
 
Ei ole vaikeaa. Rehellisyys ennenkaikkea. Virat siis hiiteen, jos ne edellyttävät rikollisen päästämistä ilman tuomiota. Puolustusasianajajan on syytä ohjeistaa murhaajaa että tunnustaa sen eikä auttaa häntä pääsemään vapaaksi ilman ansaitsemaansa tuomiota.

Älä nyt laita sanoja suuhuni teloittamiseen liittyen, miksei elinkautinen olisi elinkautinen? Miksi haluat suojella raakoja murhaajia?

Jaa häh? Elinkautinen ei todellakaan ole suomessa elinkautinen.

Ja miten niin muka haluan?
 
vierailija
Ei pidä paikkaansa. Puolustusta ei aina tarvita. Nykyisin tekijöistä on runsaasti turvakameravideoita ja myöskin DNA -näytteitä. Niiden perusteella voidaan langettaa se ansaittu tuomio
Mä voin tehdä susta nopeesti pari turvakamerakuvaa ja DNAnkin saan aika nopeesti. Haluatko esiintyä videossa vaikka shortseissa?
 
Tiedän, valitettavasti ei ole elinkautisia. Miksi ihmeessä sellainen termi on edelleen käytössä?

Siten niin haluat koska vaikuttaa siltä että haluat päästää kaikki vakaviinkin rikoksiin syyllistyneet mahdollisimman vähällä.

Höpöhöpö.

Suomen oikeusjärjestelmä vaan toimii silleen, että on puolustusasianajaja. Ja siinä virassa on toimittava lain määräämällä tavalla.
 
vierailija
En tunne tapausta joten en voi kommentoidakaan sitä. Älä sinäkään laita sanoja suuhuni!
Eihän tässä tuo tapaus ollutkaan se ydin, vaan ydin oli se, että ilman puolustusta kyseinen henkilö olisi saattanut Hyvinkää n saada itselleen väärän tuomion. Tapaus esimerkkinä siis siihen, ettei kaikki ole mustavalkoista.
Ja jos puhutaan oikeuden toteutumisesta, jota käsittääkseni oikeudella haetaan, niin tapauksessa olisi uhrien lisäksi ollut vielä yksi uhri, eli tämä tekijä.
 
vierailija
Tiedän, valitettavasti ei ole elinkautisia. Miksi ihmeessä sellainen termi on edelleen käytössä?

Siten niin haluat koska vaikuttaa siltä että haluat päästää kaikki vakaviinkin rikoksiin syyllistyneet mahdollisimman vähällä.
Pitemmät tuomiot ei tutkimusten mukaan auta muuhun, kuin kostonhimoon. Suomalaisessa systeemissä pyritään siihen, että ihmisistä tulisi uudelleen yhteiskuntakelpoisia, vaikka olisivat syystä tai toisesta tehneet elämässään vääriä tekoja.

Eihän se asianajaja sitä tuomiota päätä.
 
Mä voin tehdä susta nopeesti pari turvakamerakuvaa ja DNAnkin saan aika nopeesti. Haluatko esiintyä videossa vaikka shortseissa?
Kuvan. Niinkö? Missähän mahdan asua? Kerro vapaasti kaikille.
Jaa että saat muka minun DNA:ta jostain Oulaisissa esim. mamun raiskaamasta 13 v tytöstä?

Roosaruusa osoitti jälleen typeryytensä peukuttamalla viestiäsi 😒
 
vierailija
Kuvan. Niinkö? Missähän mahdan asua? Kerro vapaasti kaikille.
Jaa että saat muka minun DNA:ta jostain Oulaisissa esim. mamun raiskaamasta 13 v tytöstä?

Roosaruusa osoitti jälleen typeryytensä peukuttamalla viestiäsi
Ei kai se sun kuva kerro, missä asut. Höh, älä nyt lähde kierroksille.

Niin se menee. Kun tutkimukset kehittyy, niin kehittyy rikolliset ja päinvastoin. Olet varmasti nähnyt poliisisarjoissa, kuinka sormenjälkiä on istutettu rikospaikalle?
Entä muuten, jos tämä kyseinen esimerkiksi uhri on ensin ollut toisen kanssa, jonka DNA:tai on löytynyt ja sen jälkeen vasta joutunut rikoksen kohteeksi, mutta rikollisesta ei sitten löydy jälkiä. Jos uhri ei ole enää hengissä, ei ole enää mitään muuta todistetta, niin voivoi. Spermahan esim säilyy kehossa jopa viisikin päivää.
 
Kuvan. Niinkö? Missähän mahdan asua? Kerro vapaasti kaikille.
Jaa että saat muka minun DNA:ta jostain Oulaisissa esim. mamun raiskaamasta 13 v tytöstä?

Roosaruusa osoitti jälleen typeryytensä peukuttamalla viestiäsi

Sä olet nyt se typerä joka et hoksaa, että sustakin voidaan tehdä syyllinen johonkin mitä et tehnyt.

Puolustusasianajajalla on tärkeä paikkansa.
 
Sä olet nyt se typerä joka et hoksaa, että sustakin voidaan tehdä syyllinen johonkin mitä et tehnyt.

Puolustusasianajajalla on tärkeä paikkansa.
Vastaatko nyt lyhyesti ja rehellisesti kysymykseeni. Jos sinä olisit ollut vaikkapa puolustusasianaja Breivikille heti tuoreeltaan, niin haluaisitko hänen saavan vapautuksen kaikista tekemistä murhista, tai hänen selviävän 1 v:n ehdollisella tai ehdottomalla tuomiolla?

Kerro nyt tässä julkisesti että mikä sinun mielestäsi olisi ollut sopiva tuomio hänelle?
 
En olisi! En ole asianajaja. Enkä ryhtyisi puolustusasianajajaksi vaikka olisin.

Mut jos mut siihen pakotettaisiin toimisin tietysti kuten on oikein ja laki määrää ja puolustaisin parhaani mukaan.

Ja toivoisin hiljaa mielessäni mahdollisimman pitkää tuomiota.
 
vierailija
Mielestäni menee jotenkin puurot ja vellit sekaisin.
Puolustusasianajaja ei ole tuomari.

Ei ole hänen hommansa miettiä, onko puolustettava kuinka syyllinen ja kuinka paljon kakkua pitää saada omien eettisten pohdintojensa takia.
Hänet on valittu puolustamaan tyyppiä, etsimään lieventäviä asioita mahdolliseen tuomioon.

Jos ei pysty puolustamaan murhaajia, pedofiilejä, pitää varmaan vaihtaa tekemään jotain muuta.
Sama homma, jos ei kätilö pysty olemaan mukana "tappamassa" sikiöitä abortoimalla, pitää hänen myös vaihtaa työnsä johonkin muuhun.
 
vierailija
Vastaatko nyt lyhyesti ja rehellisesti kysymykseeni. Jos sinä olisit ollut vaikkapa puolustusasianaja Breivikille heti tuoreeltaan, niin haluaisitko hänen saavan vapautuksen kaikista tekemistä murhista, tai hänen selviävän 1 v:n ehdollisella tai ehdottomalla tuomiolla?

Kerro nyt tässä julkisesti että mikä sinun mielestäsi olisi ollut sopiva tuomio hänelle?
Rikoksesta epäillyllä on oikeus itse huolehtia puolustuksestaan esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Hänellä on siis aina mahdollisuus hankkia oikeudellista apua asiansa käsittelyyn. Asianajajan, tai muun avustajan, puoleen kääntyminen rikosoikeudenkäynnissä auttaa turvaamaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset. Tämä tarkoittaa sitä, että rikosasian molemmilla osapuolilla on samanlaiset mahdollisuudet vaikuttaa asian käsittelyn etenemiseen oikeudenkäynnissä. Asianajajan tehtävänä rikosoikeudenkäynnissä on muun muassa kuulustella todistajia sekä arvioida näyttöön ja tuomion oikeellisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Asianajajan päätehtävä on huolehtia siitä, että rikoksesta epäilty saa oikeudenmukaisen kohtelun, ja että riittävät todisteet hankitaan ja käsitellään oikein.

Onko tehtävä edes hakea pienintä mahdollista tuomiota tai vapautusta?
Mistä sen tiedon kaivoit?
 
vierailija
Humanistiseen (onko tämä oikea sana?) oikeusyhteiskuntaan kuuluu murhaajienkin mahdollisuus puolustautua, ei heitä kait kiikkuu voi vetää saunan takana ilman jonkinlaista mahdollisuutta puolustautua.
 
vierailija
Vastaatko nyt lyhyesti ja rehellisesti kysymykseeni. Jos sinä olisit ollut vaikkapa puolustusasianaja Breivikille heti tuoreeltaan, niin haluaisitko hänen saavan vapautuksen kaikista tekemistä murhista, tai hänen selviävän 1 v:n ehdollisella tai ehdottomalla tuomiolla?

Kerro nyt tässä julkisesti että mikä sinun mielestäsi olisi ollut sopiva tuomio hänelle?
Asianajaja ei päätä siitä, millaista tuomiota lähdetään hakemaan, vaan sen tekee epäilty. Asianajaja tekee sitten työnsä, että neuvoo asiakasta lainsäädännön asioissa. Asianajaja voi esim neuvoa syytettyä, et ei kannata hakea vapauttavaa tuomiota, jos todisteita syytettyä vastaan on liikaa.
 
Yhteistyössä