Miltä tuntuu kun on useampi kuin yksi lapsi?

[Yhden äiti]

Minä olen yhden lapsen äiti ja toiveissa on joskus, toivottavasti piankin, saada ainakin toinen lapsi vielä.

Mutta minua kiinnostaisi tietää, että miltä se tuntuu kun on useampi lapsi? Tuota yhtä rakastan ihan hurjasti, mutta en osaa ollenkaan kuvitella miten se muuttaa tunteita, vai muuttaako, jos on useampi lapsi.

Uskon kyllä että lapsia pystyy rakastamaan ihan yhtä paljon, oli niitä yksi tai viisi. Mutta onko se rakkaus ja tunteet erilaisia jokaista lasta kohtaan?

Tällaisia mietin näin maanantai-illan ratoksi....

 

[jahaa]

miltä tuntuu kun on varpaita viisi? mutta jos olisi kuusi? ym.

 

[kahden äiti]

Minulla on 2 lasta, molempia rakastan yli kaiken.

Mielestäni yhden lapsen äitinä on "helppo" olla. Saa antaa jakamatonta huomiota ja aikaa, äiti on periaatteessa aina lapsensa käytettävissä.
Kun lapsia on useampi, niin se äidin aika ja huomio jakaantuu kaikille, mutta rakkaus ei.

Rakkaus on ylitsevuotavaa, kasvavaa ja sitä riittää suunnattomasti jokaiselle lapselle, mutta aikaa on vain rajallinen määrä.

 

[daa]

miltä tuntuu kun on varpaita viisi? mutta jos olisi kuusi? ym.

mä en kauheesti ajatuksiani varpaisiin tuhlaa. Lapseeni kylläkin ja ihan sama mietityttää minua. Välillä tuntuu, ettei mitenkään voisi rakastaa toista yhtä paljon koska miten ihmeessä niin paljon rakkautta voisi yhteen ihmiseen mahtua. Toisaalta taas ajattelen miten nopeasti sitä siihen ensimmäiseen rakastui ja tuntuu täysin luonnolliselta, että toista/kolmatta/neljättä jne. rakastaa ihan yhtä paljon.

 

[++]

no,kun oli yksi muksu niin oli aikaa kaikelle muullekkin,aikaa myös leikkiä sen kanssa ja olla vaan..nyt muksuja on kolme...aika ei riitä mihinkään,kaupassa käynti on yhtä helvettiä....että silleen..mutta..mitään en vaihtaisi silti pois

 

[juuh]

Äidinrakkauden astia on siitä jännä kapine, että siinä ei ole pohjaa ollenkaan, vaan siitä riittää ammentaa vaikka kymmenelle eikä määrä koskaan vähene.

 

[Chala]

Meillä on kaksi pientä lasta, toinen vasta ihan vauva. Tällä hetkellä huomion jakaminen on suht helppoa koska vauva vaatii aika yksinkertaista huomiota. Fyysinen huomio onkin sitten välillä hankalampaa kun esikko haluaa usei jotain juuri kun vauva on rinnalla. Sitten yritetään lukea kirjaa samalla tms. Syli onneksi riittää hyvin kahdelle, usein on kaksi muksua kainaloissa Toiveissa on vielä tulevaisuudessa perheenlisäystä, sitten on ihan uudet haasteet jos se toteutuu.

Ja muoks lisäyksenä: Ihan suunnattoman ylipaljon rakastan molempia ja rakkaus esikkoakin kohtaan vaan jotenkin lisääntyi kun kuopus syntyi. Ihan hassua :heart:

 

[h]

mietin ihan samaa jokusen aika sitten. meillä vielä pieni lapsi, ja suunnitelmissa toinen.
mietin että ''osaanko'' rakastaa toista lasta. onko se yhtä automaattista, ja helppoa kiintyä.
varmasti sitä rakastaa yhtä paljon, mutta se vielä ihmetyttää. ja jännittää..

 

[-]

Kyllä niitä rakastaa yhtä paljon. JA sitten rakastaa vielä sitä, kun huomaa miten ne lapset rakastaa toisiaankin

 

[Seipääntyöntäjä]

Pahalta. :xmas:

 

[vieras]

Meidän lapset on eriluonteisia ja kummassakin on erilaiset heikkoudet ja vahvuudet. Toinen joustaa ja uskoo helposti, toinen on tuittupää jonka kanssa saa vääntää joka asiasta. Toinen enemmän tosikko, toinen ilopilleri. Kummatkin silti yhtä rakkaita.

 

[pippamama]

Itse koen välillä syyllisyyttä (periaatteessa turhaan) kun esikoiselle ei ole niin paljoa aikaa kuin ennen vauvan syntymää. Tää kakkonen on ollu alusta asti hyvin vaativa, sylissä pitänyt saada olla suurimmaksi osaksi, joten esikoinen on väkisinkin jäänyt välillä aika vähälle huomiolle. :/
Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa, kun vauva on kohta 7kk ikäinen ja alkanut viihtyä lattiallakin omissa oloissaan. Ja toisaalta on itse kerennyt tottua tilanteeseen...

 

[vieras]

mulla on kolme lasta ja jokaista rakastan yhtä paljon ja jokainen lapsi on erilainen luonteeltaan, rakkautta kyllä riittää vaikka kuinka monelle...

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Normaalilta.

 

[Pätsmaruu]

Onhan se...erilaista. Vauhdikkaampaa, äänekkäämpää, ottavampaa ja antavampaa. Ainakin meillä kolmen lapsen perheessä. Yhden kanssa se oli niin helppoa ja vaivatonta, sen kuin vaan oli. Kaksi kun oli, niin...Toista käsiparia kaipailin..ja joissakin tilanteissa jopa ajattelin, että ihmisen kloonaus ei sittenkään ajatuksena kuulosta lainkaan hullummalta...

Kun niitä on sitten sen kolme, niin...onhan se. Ja kun kaikki ovat omissa ikäkautensa jutuissaan niin herkillään varsinkin nyt (6-, 3- ja 1-v.), niin lennonjohto on ollut useastikin täynnä käsiä. Tilanteita tulee ja menee, välillä tuntuu että kiireeseen ja tekemiseen aivan hukkuu ja väsymys on saanut aivan totaalisen uuden ulottuvuuden...Kuitenkin, kun nuo palleroiset tuossa yhdessä kiehnäävät ja könyävät, kesken kimpuilun pussata pläjäyttävät tai jäyhästi halaavat ja sopertavat korvaani, että "äiti, tulin sinua pikkasesti rakastamaan", niin en voi olla muuta kuin ikionnellinen ja siunattu aarteistamme, joista jokaista rakastan äärettömästi :heart: .

 

[TilkkuTyttö]

Hauskempaa on nyt, kuin silloin kun oli vain yksi lapsi. Koko poppoo tuntuu täydemmältä ja iloisemmalta.

 

[kolmen äiti]

Kyllä niitä rakastaa yhtä paljon. JA sitten rakastaa vielä sitä, kun huomaa miten ne lapset rakastaa toisiaankin

Tää on niin totta! Just tänään taas katselin niin onnellisena, kun oma katras sulassa sovussa peuhasivat keskenään (4v, 2v ja 1v) :heart: