Milloin opittu ryömimään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masuilijan äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ihan samat fiilikset oli minullakin pari viikkoa sitten. Tuntui, että kaikki muut ikätoverit jo konttaavat, eikä meidän neiti edes vielä ryömi. Nyt sitten oppi ryömimään :). Houkuttelin mielenkiintoisten esineiden avulla etenemään eteenpäin. Tyttö tykkää repiä lehtiä, niin huiskuttelin vähän matkan päässä lattialla lehteä, jota hän yritti tavoitella.

Aluksi siis pyöri oman navan ympäri, sitten liikkui taaksepäin. Vauva siis oppi 8kk 1vko vanhana ryömimään eteenpäin.

Oppiminen voi tapahtua ihan yks kaks, joten malttia vain :).
 
Kiitos kaikille vastauksista! Ehkä hätäilen tosiaan turhaan, kun jokainen lapsi oppii asiat omaan tahtiin. Vaikka tämän tiedänkin, niin silti vähän mietitytti. Tyttö oppi vasta viikon sisään kääntymään mahalta selälle ja nyt tekee sitä itsekseen. Vatsalle oppi kääntymään puolivuotiaana. Periaatteessa osasi tehdä sen jo aiemmin, mutta ei ollut motivaatiota tehdä sitä ilman apua. Sitten yksi päivä päätti tehdä sen itse. Näin kävi myös mahalta selälle kääntymisen kanssa. Osasi sen jo paljon aiemmin, mutta vasta nyt tekee sitä itsenäisesti. Ehkä tyttö ottaa asiat rennosti eikä hätäile. Voi olla hyväkin asia. :-)
Toki kuulen lisääkin kokemuksia. Kiitoksia jo vastanneille!
 
Päivälleen tasan 5kk, tosin hyvin pieniä matkoja vasta. Kääntymään mahalleen oppi hieman ennen 4kk, sen jälkeen pyörimään vatsallaan ja sitten ryömimään. Kaikki tapahtuneet ikään kuin yhtäkkiä. Vieläkään ei ole kääntynyt vatsalta selälleen.
 

Yhteistyössä