Milloin opittu ryömimään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masuilijan äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

masuilijan äippä

Vieras
Meillä tyttö täyttää ensi viikolla 8kk eikä osaa vielä ryömiä. Osaa hyvin olla masulla ja nostaa etukroppaansa ylös sekä vetää jalkaansa sivulle koukkuun. Tällä hetkellä vain pyörii masulla ympyrää. Ei myöskään istu ilman tukea.

Milloin teillä on lähdetty ryömimään? Kaverien saman ikäiset tai nuoremmat ovat jo paljon edellä lastani.
 
7 kk ikäisenä. Kyllä se tuon pyörimisen jälkeen alkaa jossain vaiheessa. Menee ehkä taaksepäinkin ensin. Ei kannata vertailla muihin. Itsekin olen joka vaiheessa ollut malttamaton ja välillä huolissani, vaikka loppujen lopuksi aivan normiajassa on kaikki opittu näin jälkikäteen ajateltuna. Se vain aina tuntuu, että omassa tuttavapiirissä kaikki on oppineet kaikki jutut paljon aikaisemmin. Moni on oppinut myöhemminkin, mutta sitä ei vain tule huomanneeksi.
 
Esikoinen alkoi pyörimisen jälkeen suoraan kontata noin 8kk ikäisenä, istumaan oppi 7kk. Kuopus oppi ryömimään 6kk ja konttaamaan 7kk. Istumaan ja seisomaan oppi samalla kertaa noin 8kk ikäisenä.
 
Meillä ei tyttö ryöminyt ollenkaan. Noin 7kk ikäisestä liikkui paikasta toiseen kierimällä kunnes oppi konttaamaan reilu 10kk iässä. 8kk neuvolassa huomautettiin kun ei varannut painoa yhtään jaloille kun toiset saman ikäiset saattavat jo seistä tukien tai ottaa askelia tuettuna. nyt 11kk ikäinen kävelee tuettuna ja muutenkin "ottanut kiinni" ikäisensä kehityksessä. Ei kaikki vauvat ryömi, älä ole huolissasi jos lapsi muuten kasvaa hyvin ja on tyytyväinen, lapset kun kehittyvät eri tahtiin :)
 
meilllä tyttö oppi 8kk ikäsenä ryömimään eteepäin, aikasemmin työnsi itteään vaan taaksepäin... nyt kävelee tukia pitkin ja työntökärryn kanssa varovasti ja kiipeilee ja ikää on 10kk mutta ei vieläkään konttaa.. toiset konttaa puolivuotiaina ja toiset just ennen ku lähtee kävelemään ilman tukia tai sitten jättää konttaamisen välistä kokonaan.. eli ei huolta!
 
Poika oppi ryömimään 7 kk ikäisenä, konttaamaan ja istumaan tuetta 9 kk ikäisenä. Seisomaan tuen kanssa oppi 10 kk ikäisenä ja askelia tuen kanssa otti 11 kk ikäisenä. Nyt 1v2kk ja kovaa menee tuen kanssa, mutta ilman tukea ei askelia vielä ota.
 
Meillä jäi ryömiminen välistä kokonaan. Tyttö liikkui kierimällä ja 9,5 kk ikäisenä lähti sitten konttaamaan. Sitten kun lähti konttaamaan niin alkoi uusia taitoja tulla rytinällä. Joten ole huolehti, kaikki ajallaan :)
 
Meidän tyttö ryömi vasta 9kk ikäisenä, konttasi 1-vuotiaana ja nyt 1v 5kk kävelee tuettuna. On käyty fysioterapiassa n. 8kk lähtien. Kaikissa kunnissa ei kai lievän kehitysviivästymän takia automaattisesti lähetetä fysioterapiaan, mutta jos olet huolestunut, voit varmaan kysellä lähetettä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 9kk:

jos ryomii 9 kk iassa ja konttaa 1-vuotiaana ja kavelee tuettuna 1v5kk niin silloin ei todellakaan ole mitaan "kehitysviivastymaa".
ap: oma esikoiseni alkoi ryomimaan myos 9kk iassa. ei kaynyt mielessakaan etta olis ollut jotenkin hitaasti kehittyva.
 
Kiitos kaikille! Monet ovat oppineet aiemmin, mutta lohduttavaa kuulla, että on myös vauvoja, jotka ovat oppineet myöhemmin. Meillä on vasta tulossa 8kk neuvola. Ehkä siellä kiinnittävät asiaan huomiota jos pitäisi huonestua. Tyttö ei ota jaloillaan vastaan kun nostan seisomaan. Seisoo enemmänkin varpaillaan. Osaa kyllä hyppiä... :-D Ehkä jaloissa ei ole vielä tarpeeksi voimaa?
 
Meidän 7 kk ei osaa ryömiä mutta muuten etenee kyllä eli keinoina ovat kieriminen, taaksepäin ryömiminen ja joku kummallinen takaviistoon+pyörähdys -taktiikka :) Tässä eilen katselin kuinka hän jo alkaa nousta kontilleen. Semmoinen huojuva kontilleen nouseminen on nyt harjoittelun alla. Mietin vain, että opitaankohan meilläkin konttaamaan ensin ja sitten vasta ryömimään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 7 kk:

Meilla myos lapsi 7 kk muutaman viikon sisalla oppi ryomimaan, istumaan , nousi seisomaan, rupesi kavelemaan tukea pitkin ja kaikki alkoi siita, kun hiffasi konttausasennon. Jai siis meilta ryomiminen muutamaan paivaan ja nyt on hirvea hinku harjoitella seisomista ilman tukea ja kavella tuen kanssa. Eli alkaa huoliko voi tulla ihan "nurkan takaa" ja hirvealla rytinalla kaikki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja *sade:

Ai todellako oppi kävelemään muutaman viikon sisällä siitä kun oppi ryömimään???

Ketä kuvittelet huijaavasi, itseäsikö?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Wadelma:

Ketä kuvittelet huijaavasi, itseäsikö?[/quote]

No onpas sulla huono päivä! Ketä varten joku nyt täällä anonyymina tuollaisella hurskastelisi.
 
Tuossahan sanottiinkin, että muutaman viikon sisällä ryömimään oppimisesta oppi kävelemään TUKEA VASTEN. On vähän eri asia kuin oppia kävelemään. Meilläkin tuli ryömimäänoppimisen jälkeen kuukauden sisään konttaaminen, istuminen, kiipeileminen, tukea vasten seisomaan nousu ja kahden kuukauden sisään ryömimisen aloituksesta tukea vasten kävely. Kävelemään oppimiseen menikin näitten rytinöitten jälkeen sitten vielä neljä kuukautta. Ihan mahdollisia tällaiset pyrähdykset ovat, jos lapsi oikein innostuu harjoittelemaan. Eikä tosiaankaan tarkoita edes äidin mielestä sitä, että olisi mitenkään ihmeellinen suoritus. Meilläkin noiden innostusten jälkeen itse kävelemään oppiminen ei sitten enää niin paljoa kiinnostanutkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Wadelma:
Alkuperäinen kirjoittaja *sade:
Alkuperäinen kirjoittaja 7 kk:
Meidän 7 kk ei osaa ryömiä mutta muuten etenee kyllä eli keinoina ovat kieriminen, taaksepäin ryömiminen ja joku kummallinen takaviistoon+pyörähdys -taktiikka :) Tässä eilen katselin kuinka hän jo alkaa nousta kontilleen. Semmoinen huojuva kontilleen nouseminen on nyt harjoittelun alla. Mietin vain, että opitaankohan meilläkin konttaamaan ensin ja sitten vasta ryömimään.

Meilla myos lapsi 7 kk muutaman viikon sisalla oppi ryomimaan, istumaan , nousi seisomaan, rupesi kavelemaan tukea pitkin ja kaikki alkoi siita, kun hiffasi konttausasennon. Jai siis meilta ryomiminen muutamaan paivaan ja nyt on hirvea hinku harjoitella seisomista ilman tukea ja kavella tuen kanssa. Eli alkaa huoliko voi tulla ihan "nurkan takaa" ja hirvealla rytinalla kaikki.

Ai todellako oppi kävelemään muutaman viikon sisällä siitä kun oppi ryömimään???

Ketä kuvittelet huijaavasi, itseäsikö?
Niin lapsi siis oppi kavelemaan TUEN kanssa ja kylla noin viikon sisalla, kun oppi ryomimaan. Mutta sen jalkeen ei ole mitaan uutta oppinutkaan (nyt 9 kk) ja harjoittelee tasapainoaan. En mina taalla huijaa. Pointtini on, etta lapset voivat oppia asioita myos yhtana ryppaana niin etta valissa on pitkia taukoja.Eli ei vielakaan kavele ilman tukea jo se sinua ilahduttaa?
 
Meillä molemmat lapset jätti ryömimisen väliin :O. Molemmat alkoivat kontata 7kk ikäisinä, sitä ennen möllöttivät paikoillaan. Konttauksesta alkoikin rytinällä liikkumisen opettelu. Esikoinen oppi tuetta kävelemään 10kk ikäisenä ja kuopus pari viikkoa myöhemmin (10,5kk).
 
Meillä ryömittiin tasan kaksi tuntia eräänä torstai-iltana. Olin innoissani, koska sitä ryömimistä oli odotettu hartaasti, lapsi oli tuolloin 7 kk eikä juuri liikkunut, osasi mennä itse istumaan mut se siitä. Seuraavana aamuna lapsi sitten lähtikin konttaamaan samoin tein, ja siitä parin viikon päästä nousi tukea vasten ja opetteli askeltamaan. Eli nämä hommat tuli rytinällä, ja vei mm. yöunet mennessään. ;)

Älä ole ap yhtään huolestunut sun vauvan kehityksestä. Käyn paljon vauvakerhossa, ja kyllä siellä on monia lapsesi ikäisiä, jotka liikkuvat kukin omalla tavallaan, mut eivät ryömi.
 
Yhteistyössä