Mun lapseni isä on kertonut, että tunteet lasta kohtaan ovat kuolleet (mun nähdäkseni niitä ei ole koskaan ollutkaan).
Hän ei kykene ottamaan tytön tunteita huomioon saati ajattelemaan hänen parastaan.
Mä en ole estämässä häntä tapaamasta tyttöä, mutta hän ei ole sitten heinäkuun halunnut tyttöä tavata. Mikä mun mielestä osoittaa aikamoista kylmyyttä, sillä hän on kuitenkin ollut tytön elämässä alusta asti mukana, olimme yhdessä siihen saakka että tyttö oli lähemmäs 2 vuotta. Mutta mä olen helpottunut tästä, sillä ex saa mut ahdistumaan niin pahasti ettei kukaan koskaan. Hänellä on persoonallisuushäiriöitä ja hän osaa vedellä just oikeista naruista, että saa mut voimaan huonosti. Ja mä uskon että tyttö voi paremmin, kun äitikin voi hyvin. Toki mun sydäntä koskee tytön puolesta silloin kun ikävöi isäänsä. Mutta se ihminen on tuonut sekä mulle että tytölle niin paljon huonoa, että mä koen omat ajatukseni asiasta inhimmillisiksi, vaikka en välttämättä oikeiksi.