Milloin maailmanpolitiikka kierähti päälaelleen?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
ei voi olla totta!
"Kerran vuodessa saatavan maissisadon tulo oli ollut entistä epävakaampi ilmaston muututtua. Lupaus työstä Suomessa tuntui erittäin houkuttelevalta.

Sijoitus oli suuri: maakunnan perimä opintomaksu oli noin 8 000 euroa. Nuori mies käytti siihen kaikki säästönsä ja suostutteli perheensä myymään maata, jotta summa saatiin kasaan.

Toisen opiskelijan mukaan opinnot kustansivat hänen lähipiirinsä, sukulaiset ja ystävät. Hän on vihannesmyyjänä työskentelevän yksinhuoltajaäidin toinen lapsi, joka sai tukea jo opintoihinsa Keniassa, koska muuten hänellä ei olisi ollut niihin varaa.

– Äiti ansaitsee pieniä summia vihanneksia myymällä. Kun tein töitä sairaanhoitajana Keniassa, autoin häntä rahallisesti, hän kertoo.

Myös kolmas heistä on yksinhuoltajaäidin poika ja sanoo olevansa perheen ainoa elättäjä. Hän kertoo auttaneensa koko kuusilapsista perhettä muutaman sadan euron sairaanhoitajan palkallaan. Perhe viljeli maata, jota myytiin Suomen-opintojen maksamiseksi."-IL-
 

Yhteistyössä