Milloin lapsi mahdollista opettaa nukahtamaan yksin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pahalta tuntuu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pahalta tuntuu

Vieras
Meillä nyt reilu 2- vuotias tyttö on tottunut nukahtamaan omaan sänkyynsä, niin, että äiti on samassa huoneessa nukahtamiseen asti. Te joilla on ollut näin myös, niin minkä ikäisenä lapsenne ovat "oppineet" jäämään yksin omaan huoneeseen? Ollaan nyt parina iltana yritetty saada tyttöä jäämään yksin, mutta aika mahdottomalta tuntuu. Tyttö itkee lohduttomati (tai siltä musta kuulostaa) äitiä ja tulee hakemaan oven takaa. Tyttö siis nukkuu yöt hienosti yksin eikä hypi pois sängystä, mutta kauhistuu täysin ajatuksesta että jäisi sinne yksin. Onko jotain vinkkejä vai pitäisikö suosiolla jättää yrittäminen kunnes tyttö on vanhempi? Mun töihin lähdön jälkeen siis hienosti yksin nukahtamaan opetettu tyttö (silloin 1 v 4kk) alkoi vaatimaan äitiä nukahtamisen ajaksi huoneeseen.

 
Lapset on tosi erilaisia, joten vaikeaa sanoa mitään juuri teidän tilanteeseen. Mutta meillä nukahtamiset on sujuneet vähän vaihtelevasti ja nyt tilanne on ihan hyvä. Meidän nyt 3 vuotias tyttö on ollut vähän heikompi nukahtamaan aina. Ei mitenkään riehunut nukkumaa mennessä mutta vieressä piti olla ja pitää kädestä. Tuli ihan hirveä huuto jos lähti huoneesta pois ennen nukahtamista ja tuli myös itse pois sängystä jos jätettiin huoneeseen yksin. Yölläkin jos heräsi vaati, että pidetään kädestä kiinni kunnes nukahti ja tämä saattoi kestää tunnin tai kaksikin. Sydäntä ei ollut huudattaa tyttöä, joten tästä johtuen nukkui kaksi ja puolivuotiaaksi meidän makuuhuoneessa. Puolisen vuotta kokeiltiin omassa huoneessa nukkumista välissä mutta pikkusiskon synnytyä ei ollut energiaa juosta monissa paikoissa kun nukkui paremmin meidän kanssa.

Pikkusisko olikin sitten heti helpompi nukahtamaan myös päiväunet sujuivat häneltä heti paremmin. Vajaa vuoden ikäisenä oppikin nukahtamaan ihan oma-aloitteisesti itsekseen kun isosisko vaati vielä läheisyyttä nukahtamisessa.

Puolisen vuotta sitten siirrettiin tytöt nukkumaan omaan makuuhuoneeseensa. Tytöille remontoitiin kiva yhteinen makuuhuone. Heti ekasta yöstä uudessa makuuhuoneessa lähtien pyrittiin siihen että nyt tytöt nukahtaa yksikseen. Nukkumaan menon yhteydessä alettiin myös lukemaan iltasatua, mitä aikaisemmin ei oltu luettu. Oli siis jotain kivaakin uutta. Pidin myös tiukkaa linjaa siitä, että jos öisin herätään niin äiti ei tule enää tuntitolkulla istumaan sängyn viereen niin kuin silloin kun isosisko nukkui puolivuotta omassa huoneessaan aiemmin.

Tosi nopeasti isosisko oppi tämän uuden järjestelyn, pikkusiskollehan nukahtaminen ei aiemminkaan ollut ongelma. Tuo oma makuuhuone oli meillä ratkaisu, vaikka pelkäsinkin että öistä tulee levottomia muutoksen jälkeen.

Pystyisittekö te ottamaan jotain uutta ja kivaa nukahtamiseen, ettei ilman äitiä nukahtaminen olisi pelkästään inhoittava juttu? Meillä alkuun oli käytössä myös tarrajärjestelmä, että lapset saivat tarran jos olivat nukkuneet yönsä kiltisi omassa sängyssään. 12 tarrasta sai sitten pari euroa yllätysrahaa, jolla tytöt saivat valita kaupasta jotain. 1,5 vuotias pikkusisko ei kyllä ihan ymmärtänyt vielä juttua mutta tuohon silloin vajaan 3 vuoden ikäiseen tarrajuttu upposi hyvin. Toimisiko uusi pehmolelu unileluksi, jonka lapsi saisi itse valita kaupasta? Meidän tytöillä ei ollut käytössä aiemmin minkäänlaisia unileluja eivätkä osanneet niitä edes vaatia. Nyt etenkin isosisko on hyvin hanakka unilelujen suhteen ja määrää ollaan yritetty pitää edes jotenkin kurissa.

En tiedä oliko näistä ideoista mitään apua, mutta ainakin sen verran voin valaa toivoa, että mahdollista se on saada läheisyydenkipeinkin nukahtamaan yksikseen ilman mitään huudatustakin. Ne toimivat konstit omalla kohdalla valitettavasti huomaa vasta jälkikäteen.
 
Periaatteessahan lapsi on mahdollista opettaa omaan sänkyyn, omaan huoneeseen ja yksin nukahtamaan heti kun pääsee sairaalasta. Toisethan tekevät niin. Se on eri asia sitten, kuka pieni lapsi pystyy siihen. En kyllä nyt osaa auttaa sinua asiassasi, mutta ajattelin vain näin tässä sanoa. Oletko lukenut unikoulusta? Se taitaa kyllä tietääkseni olla tarkoitettu aika pikkuisille, mutta voisihan sitä samaa periaatetta kai käyttää. Toivottavasti tietävämmät kertoo.
 
Meillä oli sama ongelma että tyttöä ei saanut millään yksikseen nukahtamaan. Toki ollaan itse myös vähän syyllisiä siihen kun pienestä asti hänet ollaan nukutettu. Mutta monesti kyllä kokeiltiin että saataisiinko nukahtamaan itsekseen, mutta siitä seurasi aina ihan hysteerinen itku ja tyttö meni ihan paniikkiin :( Tuossa keväällä yritettiin taas (tyttö silloin vajaa 2v) ja pari iltaa menikin ihan hyvin, mutta sitten alkoi taas hysteeriset huudot. Todettiin miehen kanssa että antaa olla, nukutetaan ja katsotaan miten ajan kanssa käy.

Nyt sitten n. kuukausi takaperin kun mulla meni päivällä taas hermot siihen kun tyttö vaan pelleili päikkäreille nukutettaessa niin sanoin että jos vielä pelleilee niin lähden huoneesta. Oikein huomasi että tahallaan jatkoi. No lähdin sitten huoneesta ja suureksi hämmästyksekseni tyttö nukahti itsekseen!!! Illalla mies (mies nukuttaa aina tytön iltaisin) kokeili samaa taktiikkaa ja taas nukahti itsekseen. Välillä oli pari iltaa takapakkia mutta nyt on pari viikkoa nukahtanut joka ilta yksin yöunille ja samoin päikkäreille. Saattaa joskus tulla montakin kertaa pois sängystä ja pois huoneesta mutta ollaan vaan määrätietoisesti kannettu tyttö takaisin sänkyyn puhumatta mitään ja sinne on lopulta jäänyt. Välillä hetken itkee mutta itku ei ole enää sitä hysteeristä itkua. Ja siis monesti on myös iltoja ettei tule ollenkaan sängystä pois vaan nukahtaa heti. Nyt siis tyttö on 2v 1 kk.

En tiedä oliko tyttö nyt jotenkin valmis nukahtamaan itsekseen vai kävikö meillä vaan tuuri, mutta erittäin onnellisia ollaan nyt :) Tytön nukkuminen on aina ollut tosi vaikeaa, herännyt aina monta kertaa yössä ja noussut aamuisin jo klo 5-6. Nykyään nukkuu jopa usein yön putkeen tai herää kerran. Aamuisin herää kyllä n. klo 6, mutta 10 h yöunet on neidille riittävät niin minkäs teet ;)
 
meidän 2-vee on nukkunut omassa huoneessa alle vuoden ikäisestä. Pidettiin unikoulua hänelle silloin vuosikkaana ja oppi silloin jäämään yksin nukkumaan. Hienosti menikin alle vuoden verran ne nukahtamiset. Nyt kun ikää on reilu 2 vuotta on alkanut myös vaatia kaiken maailman hömpötyksiä ennen nukkumaan menoa ja sängyssä myös. Keksii vaikka mitä, jotta saisi äitiä/isää juoksutettua vielä ennen unta. Me ollaan selitetty hänelle, että nyt on uniaika ja nyt nukkumaan. Isää hän tottelee paremmin. Minulle vänkää vastaan joskus, mutta minä sanon, että äiti laittaa sitten oven kiinni jos ei jäädä nätisti nukkumaan. Tämä on yleensä auttanut eikä ole tarvinut laittaa :)
Koitappa sellasta, että selität tytölle, että nyt on uniaika, ja tyttö jää omaan sänkyyn nukkumaan. Istut vaikka samassa huoneessa oven vieressä tai sitten oven ulkopuolella niin, että hän näkee sinut. Ja selität hänelle, että äiti menee nyt tähän istumaan ja tyttö käy nukkumaan. Ja yrität aina hivuttautua kauemmas huoneesta. Joskus olen tehnyt myös niin, että sanon, että äiti menee käymään pissalla ja sen jälkeen äiti menee myös omaan sänkyyn nukkumaan. Kannattaa yrittää tuota selostusjuttua, että tyttö tietää mitä tuleman pitää. Ja voihan tuo olla vaan joku vaihe millä reagoi sun töihin lähtöön.
 
Kiitos vastauksista.

Me ollaan yritetty antaa tytölle uusi unilelu turvaksi, muttei vaikutusta...

Olen istunut oven ulkopuolella ja kantanut tyttöä uudestaan sänkyyn, mutta tyttö juoksee hädissään aina perään, että toi ei meillä vaan toimi. Ollaan kovasti yritetty selittää, että äiti on ihan lähellä yms, mutta ei vaan auta yhtään.

Ehkä meidän tyttö ei vaan tosiaan ole valmis jäämään yksin nukkumaan.

 

Yhteistyössä