Milloin housuvaippa?

  • Viestiketjun aloittaja Tyhmeliini
  • Ensimmäinen viesti
liikkuvalle
Meillä housuvaippaan siirryttiin vähän ennen kuin poika alkoi kävelemään 1-vuotiaana. Pukeminen on helpompaa lapselle joka vähintäänkin seisoo, sitä ennen on turha niitä vielä alkaa käyttämään. Liikkuvalle lapsellehan ne on tarkoitettukin, joustavat enemmän liikkeessä.
 
Q
Meillä esikoisella alettiin käyttämään 1-vuotiaana. Kuopuksella siinä 1v paikkeilla kokeiltiin paketillisen verran mut tuntuivat vähän turhilta ja nyt mennään edelleen teippareilla (1v5kk). Siirrytään housuvaippoihin sitten kun alkaa käymään aktiivisesti potalla=helppo vaan vetää alas =)
 
7kk
Meillä 7 kk vanhana otettiin käyttöön, koska tyttö pyörii kuin väkkärä hoitopöydällä ja ne on helpompi pukea. Näin taidettiin suositella jossain Libero/Pampers-kirjeessäkin, joka tuli kotiin. Sikäli eri mieltä kuin "liikkuvalle", että olisi turhaa. Miksi housuvaippoja ei voisi käyttää?
 
hfdf
meillä 2v1kk poika ja housuvaippoja on ollut kohta vuosi esillä ja silloin tällöin puettu...minusta vaan ei helpompi pukea ja ainakin vielä poika on mielellään hoitopöydälläkin. housuvaippaa poika ei jotenkin mielellään pue, ilmeisesti pukemisvaiheessa niitä pitää vetää...pottaillaan silloin tällöin.
housuvaipat on kalliimpia ja siksi ei minusta kannata kiirehtiä...
 
mami5
En ole koskaan käyttänyt lapsillani housuvaippaa, koska ne on mielestäni hankalia varsinkin talviaikaan. Jos vaipassa on tuotoksia joudut riisumaan lapsen kokonaan saadaksesi laitettua uuden vaipan, norm. teippivaippojen vaihto on helpompaa, ne voi vaihtaa riisumatta lasta kokonaan ja laitto onnistuu kätevästi myös seisaallaan mikäli lapsi osaa jo seistä/kävellä eikä suostu vaipanvaihtoon makuullaan. Kyseisestä syystä olemme toivoneet vanhempia tuomaan myös päiväkotiimme lapsille teippivaippoja jos ovat housuvaippoja tuoneet tai käyttävät niitä kotona:)
 
Sirenia
Teippivaippoja meilläkin käytetään. Juuri ostin pienen paketin housuvaippoja, tyttö kohta 1v. Aiemminkin yhen paketin niitä tytölle käytin mutta jotenkin helpommin saan sille nuo teippivaipat kun pysyy hoitopöydälläkin ihan paikallaan. Eri asia tietysti jos pyörii kun väkkärä:)
Ja samoin kun mami5 sanoi, äitini joka on pph, neuvoi että kannattaa hoitopaikasta kysyä sitten että kumpia haluavat siellä mieluummin käyttää. Hän itse ja työkaverinsa ryhmiksessä suosittelevat kanssa teippivaippojen ostoa hoitoon mieluummin koska on helpompi laittaa, ei tarvi riisua lasta kokonaan.
 
Q
Tavallaan ymmärrän tuon hoitopaikkajutun mutta on siinä sitten taas toinenkin puoli; kun lapsi alkaa käymään potalla mutta ei kuitenkaan vielä välttämättä kaikki sinne pottaan tule=pitää käyttää vaippaa. Ainakin veljeni lapsen kohdalla kävi niin etteivät hoidossa käyttäneet potalla kuin pari kertaa päivässä, vaipanvaihdon yhteydessä. Lapsi silloin 2v.

Teippivaippa kuitenkin mielestäni vaikea laittaa seisten.
 
mami5
Kyllä päiväkodeissa yleensä käytetään vaippaikäisiä lapsia potalla/pöntöllä säännöllisin väliajoin: aamupalan jälkeen, ulos lähtiessä, ulkoa sisälle tultaessa, ennen päiväunia ruoan jälkeen, päiväunien jälkeen, välipalan jälkeen ja vielä iltapäivällä ennen ulos lähtöä, eli noin 7 kertaa hoitopäivän aikana. Pienten ryhmässä saattaa olla kymmenenkin vaippaikäistä joille vaihdetaan vaipat muutaman hoitajan kesken 7- 10 kertaa päivän aikana, joten kyllä tuohon seisaalleen teippivaihdon vaihtoon harjaantuu:)
 
pottailu
Meillä 1,5v ei voi käyttää housuvaippaa koska hän ei saa sitä itse pois kun menee potalle pissalle tai kakalle. Teippivaipan osaa repäistä itse auki. Eikö tämän ikäiset käy muut sitten potalla vai autatteko heitä niin paljon yms.?
 
vierailija
meillä 2v1kk poika ja housuvaippoja on ollut kohta vuosi esillä ja silloin tällöin puettu...minusta vaan ei helpompi pukea ja ainakin vielä poika on mielellään hoitopöydälläkin. housuvaippaa poika ei jotenkin mielellään pue, ilmeisesti pukemisvaiheessa niitä pitää vetää...pottaillaan silloin tällöin.
housuvaipat on kalliimpia ja siksi ei minusta kannata kiirehtiä...
Siis 2-vuotias hoitopöydällä vaipanvaihdossa?? Mitä ihmettä. Miksi? Yleensä tuon ikäinen jo opettelee aktiivisesti potalla käymistä.
 

Yhteistyössä