Millaisia uusperheitä "täällä"?

Heippa!

1. Millaisia uusperheitä täällä on? (teidän iät, kenestä kaikista "koostuu" , kenen lapsia, oletteko naimisissa, kihloissa, kuinka kauan jne..)
2. Millaisia ongelmia on ollut JOS niitä on ollut?
3. Miten niistä selvitty, vai onko niistä yleensä (vielä) selvitty?
4. Onko kaduttanut koskaan että "perustitte" tällaisen uusperheen?
5. Mitä positiivista tällaisesta perheestä mielestäsi löytyy?

Kiinnostaa tietää aikas paljon, kun meillä täällä uusperhe eikä aina ole ollut helppoa. Olemme reilun vuoden olleet yhdessä ja meidän perhe koostuu miehen parista lapsesta, itse odotan esikoista ja olemme kihloissa. Lapset joka toinen v-loppu. Ongelmia lapsista ja lasten äidistä, mut tunnelin päässä näkyy valoa, joten en ole luovuttanut!
:heart:

 

1.Minä 23v, mies 30v. Meidän kanssa asuu minun tyttö edellisestä liitosta 4v. Miehellä aikasemmasta myös tyttö vajaa 4v. Meillä yhteinen poika 8kk ja laskettu aika 7.2 Naimisiin mentiin maaliskuussa
:heart:

2. Vuosi sitten muutettiin yhteen joten ongelmia tietenkin oli kun kahden ihmisen pelisäännöt tulivat yhteen asuntoon.

3. Puhumalla selvittiin. Sovittiin yhteiset säänöt. ei sen kummempaa =)

4. En ole katunut :heart: :heart:

5. Tuo vaihtelua elämään, antaa vahvuutta

 

1. Mä (24v), miäs (30v), mieheni tytöt (6 vee ja 5 vee) ja sitten meidän yhteinen poika, joka on puolivuotias nyt. Ollaan oltu yhdessä n.2 vuotta.

2. Ongelmia on ollut paljon, lähinnä sen exän takia. (välillä tuntuu että huh huh, ei jaksa enää)

3. Ei ole selvitty, luottamusta ei ole.

4. välillä tuntuu että jos tämän olisin tienny ni en olisi alkanut, mutta omaa poikaa ei olisi, jos en olisi alkanu,sitä en voi katua.

5. pyykinpesun,tiskien,ruuan laiton,siivoamisen lisäksikö?=) en paljoa...(masentavaaa!!!!)
mutta minkäs teet ku miestä rakastat!!!

5.

 

1. Minä 31 v ja mies 36 v. Yksi lapsi, minun edellisestä liitosta. Naimisiin ollaan menossa talvella. Yhdessä ollaan oltu noin 5 vuotta.
2. Ongelmia ei ole pahemmin ollut, aika kivasti on mennyt.
3. Pienten ongelmien yli ollaan päästä puhumalla ja antamalla asioille aikaa.
4. Ei ole kaduttanut, olemme kuitenkin aika "helppo" uusperhe kun ei ole kuin yksi lapsi. Elämä tuntuu siltä kuin olisimme olleet aina yhdessä.
5. Positiivista on se, että meidän aikuisten suhteeseen on heti alusta alkaen kuulunut vastuu myös lapsesta. Se on heti näyttänyt että onko miehestä perheelliseksi ja vastuuntuntoiseksi aikuiseksi.

 

1. Minä 28.v.,mies 36.v. Minun kolme lasta edellisestä liitosta,miehen kaksi lasta edellisestä ja meidän yksi yhteinen nyt 7kk tyttö ja yrityksessä on toinen yhteinen vielä. Naimisissa ollaan.
2. Ongelmia tottakai alussa ollut mutta ei mitään maata kaatavaa. ne on kuitenkin ihan odotettavissa olevia asioita. Lähinnä sääntö asioita,molemmilla kuitenkin omat erilaiaset säännöt ollut. niiden sovittamista meille kaikille sopiviksi ja raha oli toinen mikä alussa mietitytti mutta sekin ratkaistiin sillä että yhteinen tili avattiin.
3. ei ole ikuna kaduttanut, kyllä se rakkaus on sellainen asia jonka avulla pitkälle pääsee.
4. Minä olen onnellinen siitä että on paljon ihmisiä. lapsilla on aina joku jos meille vanhemmille vaikka jotain sattuu. ja myöskään me vanhemmat emme ole yksin sitten vanhoina kiikkutuolissa=)

 

1.minä 40v mies 46v 3 kohta aikusta tyttöä mun ed liitosta ja meidän kaksi yhteistä lasta.Naimisissa ollaan
2.Vaikeuksia ollut laidasta laitaan.Alku oli rauhallisempi, vaikein aika oli yhteisten lastemme syntymä yhdistettynä tyttöjen vahvaan murrosikään.Tytöt eivät omaa isäänsä tapailee (isän valinnasta ) ja biologinen , ydinperhe ja olivat lempisanoja yhteen aikaan.He eivät hyväksyneet yhteisten lastemme syntymä ja yrittivät kaiken tavoin rikkoa suhdettamme temppuileminen oli todella rajua
4.Pitämällä yhtä eik'ä päästää tyttöjä" rikkomaan rintamata" Ei olla anettu periksi
4.joskus heikkona hetkinä olen ajatellut että olisi aloittaa uusi suhde vasta kuin tytöt olivat lentäneet pesästä.Sen verran hankalaa tämä on välillä ollut
5.Se mikän ei tapa se vahvistaa.Tylsää elämää ei ole ollut.Suhde on vahvistunut ja on mukavaa huomata että murkuista on kasvaamassa tasapainoisia aikuisia kaikesta huolimatta

 

1. minä 28v, mies 32v. minun ed liitosta lapset 4v ja 7v. kihloissa 8/06, oma talo 12/06 ja häät 7/07. Yhteinen lapsi tilauksessa
2. tottahan ongelmia on ollut, molemmilla omat tapansa ja niitä sitten yritetty yhteen sovittaa. joskus lasten isän kanssa oli ongelmia, mutta onneksi niistäkin on päästy yli
3. puhumalla, puhumalla ja puhumalla. ja toki sitten molemmat joustavat tarvittaessa
4. ei ainakaan vielä =)
5. olen ainakin paljon onnellisempi nykyään kun ed suhteessa. ja virheistään oppii (kai...) niin ainakin minä yritän olla toistamatta niitä. ja uudesta miehestäni olen huomannut sen, että osaa ottaa kyllä vastuun lapsista, mitä ed miehestäni puuttui....

 

1.Minä 36v, mies 27v, kouluikäiset lapset minun entisestä liitosta, 7kk poika yhteinen ja toinen yhteinen tulossa :heart: Yhdessä oltu reilut 2v

2.Tyttö ei tahtonut heti hyväksyä uutta suhdetta,meni n. vuosi sulatellessa. Nyt kaikki ok. Joskus pieniä näkemyseroja kasvatuksesta.Meillä on myös miehen kanssa molemmilla temperamenttia ja riidat ovat joskus paisuneet suhteettomasti.

3.Asioista on selvitty keskustelemalla sekä miehen kanssa kaksin että toisinaan koko perhe yhdessä. Olemme myös käyneet viikonlopun kestävän parisuhteen viestintäkurssin mieheni kanssa-oli joka euron arvoinen =)

4.Joskus on riidan keskellä muka kaduttanut, mtta oikeeesti ei todellakaan kaduta :heart: Olen elämäni parhaassa ihmissuhteessa!!! :heart: :heart:

5.Yhteinen arki lasten kanssa alusta asti paljasti miehestä rutkasti ihania piirteitä. Innostuin vielä tulemaan äidiksikin siinä huumassa, vaikka ennen mieheni tapaamista ajattelin lapsiluvun oleva täynnä =) On mukavaa kun on eri-ikäisiä lapsia huushollissa, naurua ja elämää :wave:

 

1. Minä 31 v. ja mies 27 v. yhteisiä lapsia nuorimmat 1 v. ja 3 v., ja vanhemmat 5 v. ja 8 v., aikasemmasta avoliitosta. Seurusteltu n. 4 v. ja heinäkuussa asteltiin alttarille =)

Ongelmitta ollaan menty tähän päivään asti

 

Minä 25 mies 29. minulla lapsi edellisestä suhteesta kohta 4.v. haaveiltu yhteisestä vauvasta. itse olin valmis suhteeseen van jännitti miten mies suhtautuisi lapseeni mutta aivan mahtavasti on menny jo yli 3 vuotta. mieheni on todella tärkeä ja rakas minulle ja lapselleni. lapsi sanoo jopa isäksi!!!

 

1. Minä 28, mies täyttää 28 loppuvuonna, Minulla poika 4-v. Yhdessä oltu vasta 9kk, kihloihin ollaan menossa.

2. Ongelmia ei ole oikeestaan ollu... Ainut vaan ettei pojan isä halua tavata poikaa eikä anna huoltajuutta kokonaan minulle.

3. ..........

4. Ei kaduta.

5. olen onnellismpi kun edellisessä suhteessa. Ja poikakin on onnellisempi.

 

1.Minä 34, mies 39. Lapsia 14v (minun), 12v (miehen), 8v (miehen) ja yhteinen 1v. Ollaan kihloissa, naimisiin kun ehditään. Yhdessä n. 4v. Meillä asuu vain 1v, muuta lapset käyvät n. joka toinen viikonloppu ja lomilla. Isoilla lapsilla on myös toisissa perheissään nuorempia sisaruksia.

2.Ongelmia on ollut lähinnä kommunikoinnissa exien kanssa, emme ole aina asioista samaa mieltä... lasten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia!

3.Ongelmista on yritetty keskustella exien kanssa ja yleensä päädytty johonkin ratkaisuun mutta joskus olemme tyytyneet pyörittelemään silmiämme ihan keskenämme jos ei kovin isoista asioista kyse...

4.Ei ole kaduttanut koskaan!

5.Kyllä uusperhe on rikkauskin, meillä on ikäänkuin "laajentunut" perhe... mielelläni olisin hyvissä väleissä exien kanssa jotta heitä voisi kutsua esim. perhejuhliin mutta se tuntuu olevan aika mahdotonta. Lasten uudet sisarukset ovat tietenkin heille rikkaus! Miehen lapset ovat saaneet uusia "serkkuja" joita heillä ei äidin puolelta ole! Olemme kaikki varmasti nyt onnellisempia kuin ennen!

 

1.minä 26v,mies 31v meidän yht.poika 4viikkoa,miehen lapset 2,4,6,7,8v viikonloppuisin+karva lapset.Kihloissa reilu vuosi ja naimisiin mennään tän vuoden puolella
2.Ei mitään isompia ongelmia ole ollut ehkä suurimmat oli mulla sopeutua lapsiperhe elämään ennen tuota yhteistä lasta...
3.Pikkuhiljaa sitä vaan sopeutu ajatukseen että meitä ei ole vaan me kaksi. Vaati paljon keskusteluja välillä kohtuu kiivaitakin =)
4. Ei koskaan
5.Tää on hienoa,varsinkin kun kaikki aikuiset tulevat toimeen keskenään ja pystytään sopimaan kaikista asioista ja se että pojallani on sisaruksia seurana ...ei oikein osaa kuvailla :headwall:

 

No meillä on tämmönen uusperhe...
Minä 25 vee...ja mun 2 lasta tyttö 02 ja poika 03...mun koira+kissa
Mies 32 vee...+2 kissaa...

Ollan oltu tiiviisti viime keväästä...kihlauduttiin juhannuksena...asutaan avossa...yhteistä lasta toivotaan... =)
Hyvin on mennyt...Minä ja lapset paljon onnellisempia ja ehjempiä kun ennen... =) Onni kun on aikuinen ihminen rinnalla...ei tarvitse olla yksin =)

 

Heippa!

1. Millaisia uusperheitä täällä on? (teidän iät, kenestä kaikista "koostuu" , kenen lapsia, oletteko naimisissa, kihloissa, kuinka kauan jne..)
2. Millaisia ongelmia on ollut JOS niitä on ollut?
3. Miten niistä selvitty, vai onko niistä yleensä (vielä) selvitty?
4. Onko kaduttanut koskaan että "perustitte" tällaisen uusperheen?
5. Mitä positiivista tällaisesta perheestä mielestäsi löytyy?

quote]

Minä yli kolkyt, miehellä meni 40 just rikki. Mun poika on 12, yhteinen tyttö kohta 2, ja vauva tulossa. Ja lisäksi mun koira, joka kylllä nyt on ihan leimautunut mieheen...
Naimisissa ollaan oltu reilut 2 vuotta, kihloista aikaa 3,5 vuottam ekoista treffeistä melkein 4 vuotta
Ongelmia, todellisia sellaisia, ollut tosi vähän. Miehelle oli selvä että "minä" olen paketti. Hyvänä puolena (tavallaan) että pojan isä on aika pois meidän kuvioista, eli voidaan tällä kokoonpanolla elää ihan täyspainoista perhe-elämää (siis tottakai olisi hienoa jos pojan suhde bio-isään olisi toimiva, mutta kun ei ole, niin tämä on sitten paras mahdollinen ratkaisu).
Olin yksinhuoltaja raskausajasta asti, eli melkein 9 vuotta. Jopa kaikkein huonoimpina päivinä olen kuitenkin onnellisempi nyt. Enkä edes ollut onneton yh!

 

:hug:
Itse olen 36-v. kolmen lapsen eronnut äiti ja avopuolisoni 33-v. mies,lapseton,avoliittoa takana hänellä neljä vuotta.

Arkea kanssamme jakavat lapseni 7-v.14-v.17.v.

Arki on ruusuilla tanssia,enkä vaikeiden avioliittovuosien jälkeen tämmöistä tahdo todeksi uskoa,totta kuitenkin.

Lapseni ovat hänelle todella tärkeitä,omia lapsia hän ei halua ja naimisiin emme myöskään aijo. Minä jo kaiken kokeneena tanssin ripaskaa ja kiitän että tuolla ylhäällä todellakin on joku joka minua kuulee!.

Rakastamme valtavasti toisiamme ja lapset ovat kaikessa mukana täysipainoisesti,heidät huomioimme yhdessä ja saamme paljon sen myötä aikaa myös kahdenkesken.
Lapset antavat meille vapautta ja omaa aikaa mennä koska silloin kun olemme yhdessä touhuamme kaikkea kivaa koko porukalla,molemmat näytämme lapsille että he ovat rakkaita ja tärkeitä meille.

Ainoa miinus on oma kiukutteleva eksäni,hän jaksaa ilkeillä ja olla loukkaava.
Lapsistaan hän ei välitä,ei maksa elareita,ei tapaa tmv.

Olen todella onnellinen ja ylpeä rohkeudestani lähteä huonosta liitosta,en koskaan olisi osannut kuvitella löytäväni moista onnea ja ihmistä rinnalleni huolehtimaan,rakastamaan ja antamaan kaikkensa vuokseni!.

:heart:

 

1. Minä 38 ja mieheni 40. Perheeseemme kuuluu minun 3 tyttöä 15-, 13- ja 11-vuotiaat, mieheni 11- ja 9-vuotiaat tytöt sekä yhteinen poika 2v. Kohta perheemme lisääntyy vielä yksillä tuplilla laskettuaika 13.1.08. Asumme kaikki saman katon alla. Muutimme yhteen 2.5 vuotta sitten. Olemme olleet naimisissa 2 vuotta.

2. Ongelmiahan aina on kuten tavallisissakin ydinperheissä mutta niistä yritetään selvitä puhumalla. Suuremmat olivat varmaan yhteen muuttaessa kun kaksi taloutta pistetiin yhteen tavaroineen sekä tapoineen. Siitä on nyt päästy. Nyt puhututtaa välillä kuka komentaa ja kenen lapsia. Minä komennan tasapuolisesti kaikkia mutta mieheni arkailee komentaa minun teinejä.

3. Niin puhumalla on yritetty selvitellä asioita. Mutta täytyy myöntää että monissa asioissa on täytynyt antaa perkisi ja hyväksyä tilanne.

4. Ei ole kaduttanut, ehkä joskus pelottanut että mihin soppaan sitä on lusikkansa työntänyt. Elämä vie eteenpäin ja vaikeina aikoina täytyy yrittää löytää ne positiiviset asiat ja miettiä niitä.

5. Minusta on rikkaus mm. lapsille että sisaruksia pyörii paljon ympärillä. Välttämättä he eivät sitä nyt tajua, mutta ehkä myöhemmin aikuisena.

Suosittelen, meillä on ainakin kaikki kohdallaan ja minusta siihen vaikuttaa myös paljon jokaisen omat asenteet ja peiliin katsominen.

 

1.Minä ja mieheni molemmat 34v, miehen 2 poikaa;12 ja 13v ja yhteinen poika 1v3kk ja kaikki asutaan saman katon alla. Avoliittoa 6v,kihloissa 4,5v ja tuskin naimisiin mennäänkään
2. itse koen ongelmana sen että kasvatusvastuu jää minun harteilleni ja kun omaan tiukat periaatteet niin törmäyksiä tulee miehen poikien
kanssa. En väitä rakastavani heitä;siedän
3. Jaksan sillä että miehen lapset ovat äitinsä luona edes joka toinen vkonloppu. :kieh:
4. Kaduttaa säännöllisin väliajoin :snotty:
5. Ainut positiivinen on yhteinen poikamme

 

Heippa!

1. Millaisia uusperheitä täällä on? (teidän iät, kenestä kaikista "koostuu" , kenen lapsia, oletteko naimisissa, kihloissa, kuinka kauan jne..)
2. Millaisia ongelmia on ollut JOS niitä on ollut?
3. Miten niistä selvitty, vai onko niistä yleensä (vielä) selvitty?
4. Onko kaduttanut koskaan että "perustitte" tällaisen uusperheen?
5. Mitä positiivista tällaisesta perheestä mielestäsi löytyy?

Kiinnostaa tietää aikas paljon, kun meillä täällä uusperhe eikä aina ole ollut helppoa. Olemme reilun vuoden olleet yhdessä ja meidän perhe koostuu miehen parista lapsesta, itse odotan esikoista ja olemme kihloissa. Lapset joka toinen v-loppu. Ongelmia lapsista ja lasten äidistä, mut tunnelin päässä näkyy valoa, joten en ole luovuttanut!
:heart:

1. Minä 27v, mies 31v. Perheessä kaksi lasta mun edellisestä liitosta ja yksi yhteinen. Naimisissa ollaan oltu vuosi. Seurusteltu kohta 4v.
2. Lapset oli ensi miestä vastaan ku muistavat oman isänsä.
3. Vanhempien lasten omasta isästä ei kuulu niin lapset on hyväksyny nykyisen mieheni isäkseen.
4. Ei ole kaduttanut
5. Mielestäni tällaisessa perheessä saa monia katsantokantoja asioihin. Avartaa omaa ajatusmaailmaa. ja toisaalta myös aikuinen saa tuekseen toisen aikuisen jakamaan arki lasten kanssa.

 

1.mina kohta 23,mies 22.meidä perheeseen kuuluu minun poika(3v),miehellä ei omia lapsia. meillä yhteinen lapsi 7,5kk. yhdessä oloa kohta 2v. kihloissa ollaan oltu 6kk.
2.ongelmana on ollut luottamus. mutta se on parantumaan päin. myös pojan isä ollut vähän tekemisissä poikaansa. eikä parannusta näytä olevan tulossa,vaikka minuun hän pitää yhteyttä,mutta ei koskaan kysele pojastaan
3.pojan isä asia ei ole selvinnyt.. mutta yritän saada asiaan muutosta. uusi mieheni onneksi on isämallina pojalleni.
4.aluksi hieman,koska olisin halunut olla poikani kanssa kahden eron jälkeen,mutta rakkaus vei :heart: nyt ei kaduta yhtään
5.itse ainakin olen onnellisempi. en osaa oikeen sanoin kuvailla.ihanaa. :heart:

 

Heippa!

1. Millaisia uusperheitä täällä on? (teidän iät, kenestä kaikista "koostuu" , kenen lapsia, oletteko naimisissa, kihloissa, kuinka kauan jne..)
2. Millaisia ongelmia on ollut JOS niitä on ollut?
3. Miten niistä selvitty, vai onko niistä yleensä (vielä) selvitty?
4. Onko kaduttanut koskaan että "perustitte" tällaisen uusperheen?
5. Mitä positiivista tällaisesta perheestä mielestäsi löytyy?

Kiinnostaa tietää aikas paljon, kun meillä täällä uusperhe eikä aina ole ollut helppoa. Olemme reilun vuoden olleet yhdessä ja meidän perhe koostuu miehen parista lapsesta, itse odotan esikoista ja olemme kihloissa. Lapset joka toinen v-loppu. Ongelmia lapsista ja lasten äidistä, mut tunnelin päässä näkyy valoa, joten en ole luovuttanut!
:heart:

(Yritin lyhyttä vastausta, tulikin näin pitkä

Meillä on valtavasti riitoja ja ongelmia. Niistä ei olla selvitty mitenkään, ne ovat päällä ja auki koko ajan. MInulle on annettu ohjeita, miten minun tulee muuttua, MINUN. Miehen ei tarvitse, eikä miehen lapsen, joka muutti meille vajaa puoli vuotta sitten. Minulle on kerrottu, miten MINUN tulee sitä ja tätä, mm. opastaa tämä miehen lapsi meidän perheen tavoille jne jne. Minun on oltava ikään kuin äiti hänelle. Mutta kukaan ei sano tälle lapselle, että Manna-Ryyni on kuule sun äitis, tottele ja noudata hänen antamiaan kodin ohjeita, että POKS ota ja ole tässä kodissa kuin aina olisit ollut - ei. Kukaan ei myöskään sano miehelle, että hei, SINUN lapsesi asuu nyt TÄÄLLÄ ja SINUN tulee tehdä sitä ja tätä. EI. Mies vaan katoaa töihinsä. Kukaan ei vastuuta sen enempää mies kuin tämän lastakaan.

Meillä on myös meidän yhteiset lapset, ihan pienet, nuorempi on vauva. Olen siis kotona.

Minua kaduttaa, että hyväksyin aikoinaan se ajatuksen, että miehen lapsi saa muuttaa meille, jos lapsi itse niin tahtoo. Tosin silloin puhuin määräajasta, että jos ei toimi, lapsi palaa vuoden jälkeen takaisin äidilleen. Nyt se ei toimikaan, lapsi ei aio palata, äidin luona on lapsen väittämän mukaan väkivaltaa.
Mies niinikään on sitä mieltä ettei missään nimessä aio "luopua" lapsestaan, jonka on vihdoinkin luokseen saanut.

Minä en löydä tässä mitään positiivista. Onko tarkoitus että minä jotenkin jalostun ihmisenä, kehityn, tämän uusperheellisyyden myötä? Että minä "oppisin" rakastamaan kaikkia maailman lapsia silloinkin, kun lapsi itse ei ole pätkääkään minun tarjomasta rakkaudesta kiinnostunut? Että minä olen vahvasti vahvasti länsä naisena ja äitihahmona tämän miehen lapsen elämässä, siitäkin huolimatta, ettei lapsi ole oikeasti oikein tajunnut että minä OLEN JA ASUN TÄSSÄ; TÄÄLLÄ :headwall: niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin: hän on käynyt vuosien ajan tapaamisella MEILLÄ, ollut tekemisissä minun kanssani, jne, mutta ei ole OIKEASTI tajunnut, että minä ihan oikeasti olen tässä!!??!! :headwall: Hän on hahmottanut käymisensä vain isänsä kautta. Minä olen ollut joku.. ei kukaan.. ei mitään.. taustalla.. jotain, mistä oikeasti ei todella tarvitse välittää ? Lapsi on kuitenkin varhaisteini-ikäinen.

Jos jotain opin, niin ehkä sen että miehen exä oli sittenkin oikeassa. Kun minä tulin miehen elämään, hän huusi: "tehkää lapsi, sittenpähän näkee millanen oikeasti olet ja jättää sinut" vaikkei meillä tuolloin mitään vauvakuumetta edes ollut. No, nyt on lapsi ja toinenkin. Mies muuttui. Onko hän nyt sitten sitä mitä todella on? Hän muuttui, kun tämä ex-liiton lapsi muutti meille.

Jos jotain myös opin, mistä viisastua, niin sen, miten tavattaman uupunut voi äiti ollakaan! Miten yksinäinen! Olen niin uupunut, väsynyt..

Koska miehen lapsi ei meiltä mihinkään muuta, eikä tilanne korjaannu, ainoa ratkaisu on se että minä ja meidän yhteiset lapset muutamme. Siis ero.

Opin siis, että uusperheissä miehille ainakin ne ensimmäisen liiton lapset menevät uuden liiton lasten edelle?

Ehkä muuta mieleni ja näkökantani muutaman kuukauden kuluttua, JOS meillä pöly laskeutuu ja tilanne alkaa kääntyä normaaliksi. Nyt olen tätä mieltä.

 

Manna-Ryyni..
Kuulostaa kyllä että olet uupunut...Tiiän tuntees hyvin,meilläkin asuu miehen poika kotona.
Vaatii enemmän ja musta eritoten naiselta,rakastaa tai edes pitää toisen naisen lapsesta.
On päiviä kun musta tuntuu etten kestä,en jaksa enkä ees halua!!
Sitten mietin että mitä jos mies aattelis mun lapsista näin...
Meillä siis sun,mun ja yhteiset...

Sulla tilanne muuttunut isosti kun ensin olitte ilman tuota bonuslasta...
Tilanne vaatii sopeutumista ja nimenomaan sun mieheltä vaatii paljon että sinä ja lapsi tutustutte ja sopeudutte.
On kylläkin aikuisen tehtävä olla se aikuinen mutta lapsikin voi vaikuttaa asiaan.

Ootko puhunut lapsen kanssa vakavasti ilman miestä?
Jollet niin tee se heti.
Kerro mitä haluat hänen tekevän ja kerro että hän on sulle tärkeä koska on miehesi lapsi.
Joka lapsi haluaa olla pidetty ja tuo voisi olla asia joka murtaa jään.

Ja murkkuiässä on elämä kyllä hektistä ja rankkaa,mutta kerro mitä sinä tarviit ja ihan konkreettisesti.
SOpikaa keskenänne säännöt ja pitäkää kiinni niistä.

Onko bonari tyttö vaiko poika?
TUoko hän mieleen miehen exän?NÄä on ikäviä fiiliksiä ja ne jokainen käy läpi..
VOimia,täällä sama meno ainakin kerran kuussa pakkaamassa kasseja ja lähtemässä!!
Miehen poika on niin totaalisen erilainen kuin minä ja mun lapset,ollaan aika törmäyskurssilla ja usein.
Vaati niin paljon iteltä olla se aikuinen...

VOimia!!! :hug:

 

1. Minä 29v., mies 40v. Lähilapsina yhteinen 1v8kk poika sekä vkolla 29 kasvava masuvauva. Minulla 7- ja 10-vuotiaat pojat aik. liitosta (asuvat luonamme), miehen 6-, 9-, 10-, 13-, 17- ja 19-v. lapset etiksinä, heistä kolme nuorinta käyvät säännöllisesti joka toinen vk-loppu, lomilla jne., isommat lapset oman aikataulunsa mukaan.
Yhdessä asuttu tasan 5v, josta naimisissa 4v.
2. uusperhe-elomme alussa aika paljon pelisäännöistä, tasapuolisuudesta jne. keskusteltiin kun miehen teki tietenkin mieli lelliä biolapsiaan kun harvoin näkee ja piti minun lapsilleni kovempaa linjaa. Muutenkin kahden jo naimisissa olleen ihmisen tavat ja tottumukset löivät toisiaan korvalle aika usein... Miehen ex vaikeutti/esti lasten tapaamiset aluksi.
3. On selvitty, alkutaipaleella riitelemällä ja sen jälkeen keskustelemalla, nyttemmin lähes pelkästään keskustelemalla Tapaamisasiat saatiin kuntoon kun haastettiin miehen ex oikeuteen...
4. Ei koskaan hetkeäkään.
5. Lapsilla on ISO sisarusparvi, tottuvat sosiaalisuuteen ja toisten huomioonottamiseen, itse olen kasvanut ihmisenä, saanut rinnalleni ihanan miehen joka ja jota rakastaa, saanut "pienellä vaivalla" todella suuren perheen jota olen aina halunnut Vietämme todella rikasta elämää, vaikka välillä meinaa uuvuttaakin...

ps. Iso talo on välttämätön tällaisen porukan kanssa jaksamiseksi...

 

Bonuslapsi on tyttö. Olen jutellut hänen kanssaan, ja nimenomaan ilman miestä. Säännöistä on myös juteltu ja niitä olen "vahtinut".. tämä silloin, kun vielä oli hyvät välit tähän lapseen.

Nyt on ollut hyvää aikaa miettiä mistä asiat johtuu ja yksi iso ongelma on se, ettei lapsi kuitenkaan ns. tottele minua. Ei tee kuten pyydetään tai kuten on sovittu. Ei uhmaa, mutta ei myöskään tee mitä pitää.

Kyseessä on ihan yksinkertaiset arjen asiat.

Kun mies on paikalla, on lapsi toisenlainen.
Esim. meidän yhteinen kiljuu ja huutaa siskoa auttamaan. Tämä ei tee mitään, ei vastaa, ei auta, istuu huoneessaan - apua huutava tenava on ihan siinä huoneen vieressä! Ei sano edes, että "odota, tulen kohta" Tai "en tule" EI MITÄÄN, on vaan kuin mykkä pa****
Kun mies on paikalla, isin pikku mussukka auttaa ja höösää pienten kimpussa pyytämättä, käskemättä. |O

 

1.minä 34v ja mies 42v,minulla lapset 19v,15v,11v ja 8v joista nuorimmat asuvat luonamme.miehen lapset 8v,11v ja 14v jotka asuvt äitinsä luona ja välimatkaa 200km.mies tapaa heitä siellä,meillä käyvät harvakseltaan ja minun lapseni eivät tapaa isäänsä juuri ollenkaan tämän alkoholiongelman takia.
Yhdessä asuttu 4v joista naimisissa 1,5v.

2.Ongelmia ollut tähän päivään asti ja eivät varmaan vieläkään lopussa mutta ehkä tästä selvitään,suurin ongelma ollut lastenkasvatus,molemmilla eri näkemykset kasvatuslinjasta.
3.Asioista selvitty lopulta puhumalla vaikka välillä on ottanut koville mutta halu olla toisen kanssa kannustaa yrittämään.Ollaan opittu puhumaan asioista joka oli alussa meille vaikeaa..
4.Täytyy myöntää,että joskus kaduttanut silloin alussa mutta ei viime aikoina.
5.Lapset tottuvat siihen,että pitää ottaa toiset huomioon,pitää odottaa vuoroaan ja myös sitä "omaa aikaa"kiitettävästi kun lapset ovat meidän tapauksessa esim.isovanhemmilla säännöllisesti.

PSitkällisen harkinnan jälkeen kesällä alkaa yritys yhteisestä vauvasta josta olen niin onnellisen innostunut etten malttaisi odottaa